Swazimaassa perheen päänä on yhä useammin lapsi

Miltä tuntuu olla orpo maassa, jossa ei perinteisesti ole ollut orpoja? "Olen yksinäinen, mutta onneksi minulla on sisar. Ilman häntä olisin aivan yksin", vastaa 9-vuotias Themba, joka elää kaksistaan 13-vuotiaan sisarensa kanssa swazimaalaisessa Luven kylässä.

"Elämme Punaisen Ristin ruoka-avun varassa. Saamme apupaketissa papuja ja maissia sekä kynttilöitä ja hammastahnaa", Themba selostaa.

Sisarusten koti käsittää kolme savesta ja oljista rakennettua majaa. Vesi saadaan kilometrin päässä virtaavasta joesta.

"Klinikan sairaanhoitaja sanoi, että meidän pitää keittää juomavetemme, mutta olemme siihen liian väsyneitä", poika jatkaa.

Swazimaan kuningaskunnassa sosiaalinen turvaverkko on näihin asti muodostunut suurperheistä. Jos lapsen vanhemmat kuolivat, sukulaiset ottivat hänet hoiviinsa. Lisäksi moniavioisuus oli yleistä, ja lapsista huolehti usein joku vanhemmista vaimoista, ei välttämättä oma äiti.

Swazimaan kuningas Mswatia palvelee edelleenkin 11 kuningatarta.

Tavallisten swazien suurperheet ovat kuitenkin hajonneet, joten niistä ei ole orpojen turvaksi, tohtori Martin Weber Kansainvälisen Punaisen Ristin Swazimaan osastosta sanoo.

Orpoja tuottaa aids. Lähes 40 prosenttia asukkaista on hiv-positiivisia. Viruksen leviämistä ovat helpottaneet heikko terveydenhuoltojärjestelmä ja syvään juurtunut aidsin vähättely.

Swazille on yhä tabu tunnustaa olevansa hiv-positiivinen, mikä helpottaa taudin voittokulkua.

"Tuloksena on se, että vanhemmat kuolevat aidsiin ja jättävät lapset oman onnensa nojaan. Tosin myös alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus on noussut äidiltä tarttuneen viruksen vuoksi", Weber kertoo.

Swazimaan aidshätätilakomitea ennakoi, että vuonna 2010 maan vajaasta 900 000 asukkaasta on orpoja 120 000.

"Meillä on maaseudulla koko ajan enemmän lasten johtamia perheitä. Isovanhemmat saattavat olla elossa, mutta heistä ei ole enää peltotöihin. Vanhimmat lapset jättävät koulunsa kesken, mutta hekään eivät pärjää aikuisten veroisesti maanviljelyssä", Albertina Nyatsi Swazimaan aidstukijärjestöstä sanoo.

Seurauksena on pulaa ruoasta. "On käynyt selväksi, että ruokaa ja aidsia ei voi erottaa toisistaan, varsinkaan kun on kyse lapsista ja orvoista", pohtii Sarah Laughton, joka koordinoi Maailman ruokaohjelman (WFP) hätäapua Swazimaassa.

Yhdenkään lapsen ei tiedetä kuolleen nälkään Swazimaassa, vaikka viljasadot ovat heikentyneet viiden viime vuoden aikana. Syynä on perinteinen yhteisöllisyys, jossa naapurit kantavat huolta toisistaan.

Jos naapurilta ei itseltään liikene apua pelkistä lapsista koostuvalle perheelle, tämä ilmoittaa tilanteesta avustusjärjestöille.

Bongani Mduli, 17, huolehtii 16- ja 12-vuotiaista pikkuveljistään. Perheen isä menehtyi aidsiin 2001 ja äiti viime vuonna.

Pojat asuvat Manzinin kaupungissa yhden huoneen hökkelissä, jonne ei tule sähköä eikä vettä. Lämmitystä ei ole, vaikka talviöinä lämpötila voi pudota nollaan. Sisällä on hyytävän kylmää, mutta pojat tietävät, ettei tulenteko olkikattoisessa asumuksessa ole viisasta.

Bonganista tuli perheenpää ennen aikojaan, mutta hän iloitsee siitä, että pääsi vastikään jatkamaan keskeytynyttä koulunkäyntiään.

"Onneksi muuan järjestö lupasi maksaa koulumaksumme. Meillä ei ole kenkiä, mutta voimme kulkea ilmankin", poika sanoo. Ruoka-apua he saavat WFP:ltä.

Weber varoittaa, että kaupunkeihin kerääntyy yhä enemmän orvoksi jääneitä maalaislapsia, joille ei jää muuta elantoa kuin rikollisuus, ellei heidän koulunkäyntiään tueta.

Avustusjärjestöt pyrkivät jatkossa tarjoamaan orvoille muutakin kuin ruokapaketteja. Jotta lasten tulevaisuus turvattaisiin, heille on järjestettävä terveydenhoito ja koulutus sekä mahdollisuus hankkia itselleen ammatti.

(Inter Press Service)