Taantuma ja pienet palkat ajavat kuubalaisia pimeisiin töihin – ”Minut voidaan erottaa koska vain, enkä voi valittaa siitä kenellekään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Taantuma ja pienet palkat ajavat kuubalaisia pimeisiin töihin – ”Minut voidaan erottaa koska vain, enkä voi valittaa siitä kenellekään

Pimeästi töitä tekemällä voi Kuubassa tienata paremmin kuin vaikkapa julkisella sektorilla, mutta työelämän oikeudet eivät toteudu. Tarjoilijana työskentelevällä Amalialla ei ole työsopimusta, ja hän kertoo joutuneensa sekä esihenkilöiden että asiakkaiden seksuaalisen häirinnän uhriksi.

Mies ajaa polkupyörätaksia Kuubassa.

Mies tarjoaa pyörätaksipalvelua asiakkaalle Havannassa. Kuva: Jorge Luis Baños / IPS.

(IPS) -- Maksamattomia palkkoja, seksuaalista ahdistelua ja ainainen pelko työpaikan menettämisestä. Vaikka pimeän työn tekijän asema on turvaton, taantuma ja pienet palkat ajavat kuubalaiset etsimään elantoaan harmaasta taloudesta.
 
Alejandro Candelaria, 26, työskentelee päivisin valtion omistamassa hissihuollossa ja iltaisin sekalaisissa pimeissä töissä jo viidettä vuotta. Hänen ensimmäinen harmaan talouden työtehtävänsä oli baarin mainoslehtisten jakaminen turisteille Havannan historiallisessa keskustassa.

”Palkanmaksu oli kuin peliä. Työntekijät jaettiin kahteen joukkueeseen. Se, joka sai eniten asiakkaita, voitti 17 dollaria (15,4 euroa). Häviäjät tienasivat ainoastaan 3 dollaria (2,7 euroa)”, Alejandro sanoo.

Alejandro tienasi kadulla kuitenkin kymmenen kertaa enemmän kuin työssään hissiyhtiössä.

Seuraavaksi hän oli karkinmyyjänä. Työ alkoi aamulla puoli yhdeksältä ja jatkui aina puoleen yöhön saakka. Töitä oli kahtena päivänä peräkkäin, minkä jälkeen seurasi kaksi vapaapäivää.

”Minulla ei ollut edes lounastaukoja”, Alejandro sanoo.

Karkkikaupasta Alejandro siirtyi kahvilaan. Mikäli työntekijät tekivät virheitä, paikkaa johtanut italialainen joko erotti heidät tai vähensi heidän provisioista koostuvaa palkkaansa kymmenen prosenttia.

Pimeistä töistä parempi palkka

Vaikka Kuubassa ei ole tarkkoja tilastoja harmaasta taloudesta, jotain johtopäätöksiä voidaan vetää. Kuubassa on seitsemän miljoonaa työikäistä. Joukkoon lasketaan 17–60-vuotiaat naiset ja 17–65-vuotiaat miehet. Väestöstä kuitenkin vain 4,5 miljoonaa on virallisesti töissä. Jäljelle jäävä ryhmä työskentelee mitä todennäköisemmin harmaassa taloudessa.

Pimeä työ määritellään Latinalaisessa Amerikassa samaan tapaan kuin Suomessakin. Se on työtä, josta ei ilmoiteta viranomaisille ja josta ei makseta veroja tai sosiaaliturvamaksuja.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tutkimuksen (pdf) mukaan vuoden 2023 puoliväliin mennessä Latinalaisen Amerikan ja Karibian keskimääräinen pimeän työn osuus oli 48 prosenttia. Tutkimuksen otokseen kuului 11 maata. Kuuba ei ollut mukana tutkimuksessa. 

Kuuban työ- ja sosiaaliturvaministeriön päällikön Ariel Fonsecan mukaan ilmiö ei ole läheskään yhtä laaja kuin monissa muissa Latinalaisen Amerikan maissa.

”Kuubassa suurin osa harmaan talouden työntekijöistä on nuoria ja naisten osuus on alle 30 prosenttia. Pimeä työ keskittyy muun muassa maatalousalalle ja yksityiselle sektorille”, Fonseca sanoi televisiohaastattelussa.

Ero Kuuban ja muiden Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden välillä on se, että Kuubassa harmaiden työmarkkinoiden palkat ovat yleensä paljon korkeammat kuin virallisella sektorilla. Tämä pätee erityisesti valtion työpaikoissa, joissa työskentelee kaksi kolmasosaa Kuuban 4,5 miljoonasta työntekijästä.

Naiset ahdistelun uhreina

Pimeän työn teettäjillä on usein esineellistävä käsitys henkilöresursseistaan. Tästä kärsivät etenkin naiset. 19-vuotiaan Amalian mukaan esihenkilöt kohtelevat naispuolisia työntekijöitä muita huonommin ja irtisanovat heidät helpommin, vaativat heiltä paljastavia työasuja ja pakottavat heidät sietämään asiakkaiden seksuaalisia kommentteja. Amalia ei halua esiintyä tässä jutussa omalla nimellään.

Yliopisto-opintojensa lomassa Amalia on tehnyt pitkää päivää tarjoilijana baareissa ja ravintoloissa. Amalialla ei ole työsopimusta, ja hän kertoo joutuneensa sekä esihenkilöiden että asiakkaiden seksuaalisen häirinnän uhriksi.

”Eräs pomoni sanoi minulle toisena työpäivänäni, etteivät asiakkaat voi tarttua minua hiuksista, koska ne ovat liian lyhyet. Se tuntui epämukavalta”, Amalia sanoo.

Amalia kuitenkin puree hammasta ja vaikenee, koska pelkää menettävänsä työpaikkansa. Vaihtoehtoja ei ole, sillä hänen mukaansa nuorten on mahdoton saada laillisia työmahdollisuuksia.

”Minulla ei ole minkäänlaista turvaa. Minut voidaan erottaa koska vain, enkä voi valittaa siitä kenellekään”, Amalia sanoo.

IPS kuuli useita yksityisiä kauppiaita kriteereistä, joilla he valitsevat naispuolisia työntekijöitä. Useimmat kertoivat suoraan haluavansa nuoria, hyvännäköisiä ja lapsettomia työntekijöitä. Myös suunnitelmat lasten hankkimisesta tai jopa poikaystävä saattoivat torpata työllistymisen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia