Talkoot haitilaisittain

(Palkkatyöläinen 2-2002 - Juhani Artto) Mathieu Marcel, 28, elää Capotillen kylässä Haitin koilliskulmassa. Hänen kotiseutunsa on läntisen pallonpuoliskon köyhimmän maan köyhintä aluetta, mutta Mathieu ei valita.

Mustien orjien kapina teki Haitista itsenäisen tasavallan vuonna 1804. Sorto ei loppunut siihen. Valtaeliitti on kepittänyt kansaa läpi maan historian. Yksitoista vuotta sitten köyhät äänestivät maan presidentiksi pikkuisen papin Bertrand Aristiden, mutta hänkin on keskittynyt kahmimaan valtaa ja vaurautta itselleen. Mathieu ei silti valita.

Rankkasateet pätkivät välillä Capotillen kuoppaista kylätietä, seudun koulussa ei ole opettajaa, eikä hehtaarin vuokratila elätä kunnolla 6-henkistä perhettä, mutta Mathieu ei valita. Hän on toimen mies. Hän ei syytä perheensä kapeista elinehdoista muita, eikä odota niihin helpotusta pääkaupungista tai ulkomailta.

Valtiolta ei tipu Capotillen köyhille penniäkään tukea, eikä pankki anna lainaa edes siemenviljaan tai kuokkaan. Mathieu ja hänen kumppaninsa turvautuvat osattomien ikiaikaisiin konsteihin: oma-apuun ja talkoisiin.

"Moni on liittynyt talkooporukkaamme nähtyään, mitä teemme. Yhdellä on antaa pikkuseteli, toisella pari lanttia. Kaikilla riittää paukkuja hartiapankissa", Mathieu kuvailee.

"Näin kunnostimme juuri kylätietämme ja näin olemme rakentaneet käymälän kylämme jokaiselle perheelle. Olemme antaneet ruokaa niille, jotka ovat eri syistä jääneet aivan puille paljaille. Kun joku sairastuu vakavasti, kyläyhteisömme hoitaa hänet tavalla tai toisella kaupunkiin terveyskeskukseen."

Mathieun naapuri, 27-vuotias kahden lapsen äiti Hermelyne Pierre on yhtä talkoohenkinen. Hän on ottanut yhteisössä vastuulleen aids-valistuksen. "Vaikeinta on se, että osa miehistä suhtautuu naisiin epäkunnioittavasti. Yritämme muuttaa heidän asenteitaan ystävällisellä keskustelulla. Mitään miesten ja naisten välistä sotaa emme halua", Hermelyne sanoo.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: Palkkatyöläinen