Tietoyhteiskuntahuippukokouksen lähtökohtia kritisoidaan yksipuolisen teknisiksi

Kansalaisyhteiskunnan ja tiedemaailman edustajat kommentoivat maanantaina keskustelutilaisuudessa YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksen (WSIS) asiakirjoja, joita koskevat neuvottelut ovat loppusuoralla. Geneven joulukuisen kokouksen pohjaksi laadittuja periaatejulistusta ja toimintasuunnitelmaa kritisoitiin ennen kaikkea näkökulmansa teknisyydestä: ilman tiedon vapautta ei internet-yhteyksistä ole kehityksen moottoriksi.

Tietoyhteiskunta on edelleen, YK:n joulukuisen huippukokouksen kynnyksellä, hämärä käsite. Monet tuntuvat viittaavan sillä korkeasti tietotekniseen "hi-tech" -yhteiskuntaan, toiset taas tahtovat laittaa painon sanalle "tieto" ja kysyvät, millaista tietoa tarvitsemme ja kuinka turvaamme sen laadun ja yhteisen omistuksen.

Ulkoasiainministeriön maanantaisessa keskustelutilaisuudessa joukko pääasiassa kansalaisjärjestöjen ja tiedemaailman edustajia toi esiin mielipiteensä tietoyhteiskuntahuippukokouksen alustavista asiakirjoista. Tilaisuudessa esiteltiin myös kansalaisyhteiskunnan ensimmäistä kertaa YK-kokousta varten luoma, yhteinen neuvotteluelin, jonka verkkosivut löytyvät osoitteesta www.geneva2003.org.

Lisää painoa ihmisoikeuskysymyksille

Asiakirjojen tekninen painotus ja ihmisoikeus- ja demokratianäkökulmien jääminen taka-alalle saivat puheenvuoroissa eniten kritiikkiä osakseen. Toimintasuunnitelma listaa suuren joukon määrällisiä tavoitteita, tyyppiä "kaikkien maailman peruskoulujen tulisi olla internetin piirissä vuoteen 2015 mennessä", mutta esimerkiksi sananvapauteen ja tiedon omistukseen ei juurikaan kiinnitetä huomiota.

"Asiakirjoissa pitäisi erikseen noteerata tieteellisen tiedon yhteisyys ja avoimuus. Patentti- ja muilla tekijänoikeussopimuksilla on taipumus syventää rikkaiden ja köyhien maiden välistä digitaalista kuilua entisestään – vastaavalla tavallahan on jo käynyt esimerkiksi lääketeollisuudessa", vertasi professori Tere Vadén Tampereen yliopistolta. Tiedon omistajuuden ei hänen mukaansa tulisikaan olla yksinomaan kauppaneuvottelujen kohde, vaan eräs keskeisistä kysymyksistä tulevassa YK-kokouksessa.

Myös Namibiassa tietoteknisten kysymysten parissa työskennellyt Veli-Antti Savolainen piti tärkeänä, että Suomi asettuu kannanotoissaan voimakkaasti ajamaan tiedon avoimuutta. Esimerkiksi verkkosivustosta ei köyhissä maissa ole hyötyä niin kauan, kun niiden avulla ei voida käsitellä jotakin paikalliselle yhteisölle tärkeää aihetta. "Ilman tiedon avoimuutta emme koskaan tule näkemään kunnollista paikallista sisältöä", Savolainen totesi. "Asia on otettava nyt esille, muutoin jäämme monopolistisen kehityksen alle."

Kenen tietoyhteiskunta?

Eräs huippukokouksen kiistakysymyksistä koskee internetin toimintaympäristöä. Keskustelutilaisuudessa aiheen nosti esille Electronic Frontier Finland –yhdistyksen Ville Oksanen, jonka mukaan asiakirjoissa ei riittävästi kyseenalaisteta kaupalliselta pohjalta tietotekniikan alueelle syntynyttä järjestelmää, vaan "asiakirjat toimivat nykyisen järjestelmän kumileimasimena". Talouselämälle suotuisa ympäristö ei välttämättä ole suotuisa demokratiakehitykselle, eikä länsimainen järjestelmä ehkä ole optimaalinen maailmanlaajuisesti katsottuna.

Maailma.net-portaalin Timo Mielonen puolestaan huomautti, että internetin hallintakysymykset on toimintasuunnitelmassa hahmotettu yksinomaan hallinnan ja kontrollin lisäämisen näkökulmasta. "Internetiä koskevat kontrollilausekkeet voisivat mahdollistaa sananvapauden rajoittamisen tietyissä yhteiskunnissa", hän varoitti. Vähemmistöjen asemaa tietoyhteiskunnassa voivat poliittisen vallankäytön ohella uhata myös kulttuuriset seikat, kuten kielikysymykset: "Huippukokouksessa tulisi pohtia myös sitä, kenelle tietoyhteiskunta on suunnattu, ja ovatko tekniset ratkaisut tasapuolisesti kaikkien kieliryhmien käytettävissä."

Polttavimman kysymyksen nosti esiin Suomi-Nepal –seuraa edustanut Byoma Tamrakar kysymällä, ovatko kulttuurierot teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä yksinkertaisesti liian suuret, jotta tietoteknologiasta olisi köyhille maille todellista hyötyä. "Nepalissa ihmiset eivät halua istua yksinään tietokoneen äärellä tietoa saadakseen, vaan kuulevat asiat mieluiten vaikkapa naapuriltaan puhuttuna. Ennen kuin meille siis annetaan valmiita toimintaohjelmia, tulisi tehdä paljon enemmän tutkimusta paikallisesta viestintäkulttuurista", Tamrakar painottaa.