Urheilutähdet saavat eurooppalaisen kansalaisuuden pikavauhtia
Useimmat Euroopan unionin maihin paremman elämän toivossa tulleet ulkomaalaiset joutuvat käymään pitkän ja painajaismaisen kamppailun saadakseen edes tilapäisen oleskeluluvan. Lahjakkuus urheilussa kuitenkin poistaa esteet kuin taikaiskusta. Esimerkiksi Nigeriassa syntynyt Francis Obikwelu toi Portugalille hopeamitalin miesten sadan metrin juoksussa Ateenan olympialaisissa. Jamaikalaissyntyinen Merlene Ottey puolestaan edusti Ateenassa Sloveniaa.
Huippu-urheilijoille "Euroopan linnakkeen" portit ovat sepposen selällään, ja jopa kansalaisuus järjestyy nopeinta mahdollista tietä.
Tuoreita esimerkkejä on useita. Niihin kuuluu Nigeriassa syntynyt Francis Obikwelu, joka toi Portugalille hopeamitalin miesten sadan metrin juoksussa Ateenan olympialaisissa.
Ennen Obikwelun juoksijanlahjojen paljastumista hän ehti muiden afrikkalaisten maahanmuuttajien tapaan kärsiä kovaa kohtelua Portugalin rakennusteollisuuden palveluksessa.
Kun juoksu-ura urkeni, Obikwelu sai kansalaisuuden vaikeuksitta, ja on nyt Portugalin suurin urheilusankari.
Päinvastaisen esimerkin tarjoaa angolalainen puutarhuri José Charuto, jolle kansalaisuutta ei ole myönnetty, vaikka hän on asunut laillisesti Portugalissa 14 vuotta. Hän on nyt pyytänyt SOS-Racismo -järjestöä avukseen taistelussa toivotonta byrokratiaa vastaan.
Brasilialaissyntyinen jalkapalloilija Anderson Luiz de Sousa "Deco", joka tunnetaan FC Porton maalitykkinä, sen sijaan sai erikoiskohtelun.
Hän pääsi pelaamaan Portugalin joukkueessa saatuaan kansalaisuuden likimain yhdessä yössä. Toisen jalkapallotähden, Luís Figon, kiihkokansalliset vastalauseet jätettiin omaan arvoonsa.
Portugalin maahanmuuttoviranomaiset myöntävät, että brasilialainen jalkapallosankari sai pikakäsittelyn häneen kohdistuneen "suuren kansallisen kiinnostuksen vuoksi".
Urheilijoiden vilkastunut muuttoliike on jo alkanut askarruttaa Kansainvälistä yleisurheiluliittoa (IAAF) ja Kansainvälistä olympiakomiteaa (IOC), jotka ovat asettaneet työryhmiä tutkimaan ilmiötä.
Obikwelu on vain yksi sadoista ammattiurheilijoista, jotka kilpailivat Ateenassa sellaisten maiden lippujen alla, joiden kieli, kulttuuri ja historia ovat heille enemmän tai vähemmän vieraita.
IAAF:n sääntöjen mukaan kansallisuutta vaihtavan urheilijan on odotettava kolme vuotta ennen kilpailemaan pääsyä. Karenssin voi kuitenkin lyhentää vuoteen, jos kummatkin maat hyväksyvät sen.
Sydneyssä vuoden 2000 olympiakisoissa hopeaa naisten sadalla metrillä voittanut Gloria Aloize edustaa nyt Espanjaa. Hän kertoo vaihtaneensa kotimaata Nigerian huonojen harjoitusolosuhteiden vuoksi.
Viime aikoihin asti kehitysmaiden urheilijat tapasivat anoa kansalaisuutta kotimaansa siirtomaakauden emämaasta, kuten Britanniasta, Ranskasta, Hollannista, Portugalista tai Espanjasta.
Esimerkiksi Ranskan ja Hollannin jalkapallomaajoukkueissa ei sitten 1980-luvun alun ole juurikaan nähty etniseltä alkuperältään ranskalaisia tai hollantilaisia pelaajia. Hollannin pelaajat tulevat Hollannin Antilleilta ja Ranskan edustajat Afrikasta.
Nyttemmin "urheilun globalisaatioon" ovat tulleet mukaan myös siirtomaahistoriaa vailla olevat maat, kuten Tanska, Slovenia, Unkari ja Israel.
Esimerkiksi jamaikalaissyntyinen Merlene Ottey edusti Ateenassa Sloveniaa, jossa hän on asunut vuodesta 1998.
Unkarin miesten käsipallojoukkueeseen taas kuuluu nykyisin kolme entistä kuubalaisurheilijaa: Carlos Pérez, Reinaldo Hernández ja Ivo Díaz, jotka ovat olleet kolme vuotta Unkarin kansalaisia.
Britannia epäsi kansalaisuuden kuubalaiselta Yamile Aldamalta, koska tämä ei täyttänyt kaikkia ehtoja. Aldama otti sitten Sudanin passin ja edusti maata naisten kolmiloikassa Ateenassa.
Eniten "uuskansalaisia" mahtui kuitenkin Israelin olympiajoukkueeseen, jonka jäsenistä puolet oli kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta.
Entisten neuvostotasavaltojen kehno taloudellinen tilanne on ajanut huippu-urheilijat etsimään uutta kotia. Heitä nähtiin Ateenassa muun muassa Australian, Tanskan, Yhdysvaltain ja Espanjan väreissä.
Läntiset teollisuusmaat eivät enää ole ainoita urheilusiirtolaisuuden kohdemaita. Yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa Pariisissa 2003 herätti erityistä huomiota se, että vähintään kymmenen kenialaista keskimatkan juoksijaa oli siirtynyt edustamaan Persianlahden öljyvaltioita.
Urheilijoiden muuttoliikettä ei ihan aina innoita raha. Kreikkalainen naisten keihäänheiton maailmanmestari Sofia Sakorafa halusi edustaa Ateenassa Palestiinaa, mutta olympiakomitea torjui sen, vaikka hänellä on palestiinalainen passi.
(Inter Press Service)
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia