Venäjällä median toimintaa on jo pitkään rajoitettu räikeästi, mutta Ukrainan sodan myötä tilanne on käynyt vielä paljon vaikeammaksi.

”Eräs venäläinen toimittaja kuvaili tilannetta niin, että Venäjällä on vuosien varrella totuttu vähittäisiin median vapauden rajoituksiin, mutta nyt tuli seinä vastaan”, toteaa journalistiikan yliopistonlehtori Katja Lehtisaari Tampereen yliopistosta.

Venäjä sijoittui Toimittajat ilman rajoja -järjestön uudessa lehdistönvapausindeksissä sijalle 155. Indeksi kuvaa pääasiassa vuoden 2021 tilannetta, mutta Venäjän osalta siinä on huomioitu vielä alkuvuoden 2022 tapahtumia.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Venäjällä on säädetty pikavauhtia uusia lakeja, jotka muun muassa kieltävät levittämästä maan armeijasta valheellista tietoa jopa 15 vuoden vankeustuomion uhalla. Käytännössä ”valheellinen tieto” voi tarkoittaa mitä tahansa muuta kuin Venäjän johdon tarjoilemaa virallista totuutta.

Viimeisetkin riippumattomat mediat ovat uusien lakien myötä joutuneet lopettamaan toimintansa. Maaliskuun alussa sekä tv-kanava Dožd (Sade) että radiokanava Eho Moskvy (Moskovan kaiku) lopettivat lähetyksensä.

Maineikas Novaja Gazeta -lehti sinnitteli hieman pidempään. Lehti yritti tasapainoilla uusien lakien kanssa, mutta sai siitä huolimatta viranomaisilta varoituksia ja ilmoitti maaliskuun lopussa lopettavansa toimintansa, kunnes Venäjän ”erikoisoperaatio” olisi saatu päätökseen.

Useat toimittajat ovat paenneet Venäjältä, ja maan rajojen ulkopuolella toimitetaan joitakin kriittisiä venäjänkielisiä verkkojulkaisuja, kuten Latviassa toimivat Meduza ja The Insider. Huhtikuussa toimintansa aloitti myös Novaja Gazeta Evropa -verkkojulkaisu, jota sitäkin tehdään Latviasta käsin.

Ote kiristynyt koko 2000-luvun ajan

Lehtisaari muistuttaa, että Venäjällä ei ole kummoisia sananvapauden perinteitä. Neuvostoliiton aikana tiedotusvälineiden tehtävänä oli tuottaa agitaatiota ja propagandaa valtion ohjauksessa. Mihail Gorbatšovin johdolla 1980-luvun jälkipuoliskolla yhteiskunta alkoi vähitellen vapautua.

Neuvostoliiton hajoamista seurasi suhteellisen avoin jakso 1990-luvulla. Tuolloin säädetty uusi medialaki oli Lehtisaaren mukaan alkujaan hyvin liberaali.

Vladimir Putinin valtakaudella 2000-luvulla valtio kuitenkin on kiristänyt otettaan mediasta askel askeleelta. Kriittiset äänet ovat joutuneet yhä ahtaammalle. Medialain suomia vapauksia on nakerrettu uudella lainsäädännöllä, Lehtisaari kertoo.

Myös mediaomistus on vähitellen keskittynyt Kremlin valtapiiriin. Valtionyhtiöt, kuten kaasujätti Gazprom, sekä Putinille uskolliset oligarkit käyttävät omistajan ääntä monissa mediataloissa.

Harvoja riippumattomia tiedotusvälineitä viranomaiset ovat painostaneet ja häirinneet monin keinoin. Useita toimittajia on vuosien varrella myös uhkailtu, pahoinpidelty ja murhattu.

”Kaikesta huolimatta Venäjällä ei tähän asti ole ollut niin tiukka kontrolli kuin esimerkiksi Kiinassa. Vielä viime aikoihin asti esimerkiksi netissä on voinut toimia suhteellisen vapaasti”, Lehtisaari toteaa.

Mustamaalaus on tehonnut

Suurimmalle osalle ihmisiä keskeisin uutislähde ovat kuitenkin suuret tv-kanavat, jotka ovat Kremlin ohjauksessa. Näillä kanavilla katsojille tarjoillaan hyvinkin räikeää ja aggressiivista propagandaa. Esimerkiksi Ukrainaa ja ukrainalaisia on mustamaalattu jo useiden vuosien ajan.

Mustamaalaus vaikuttaa tehonneen, kertoo Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Veera Laine

”Sodan alkuvaiheessa monet tutkijat ajattelivat, että jos venäläiset näkevät, että Kiovaa pommitetaan, ei tuki sodalle voi jatkua. Nyt näyttää siltä, että kyllä se jatkuukin. Ihmiset ovat valmiita jopa uskomaan väitteitä siitä, että ukrainalaiset pommittaa omia kaupunkejaan”, Laine sanoo.

Etenkin vanhempi väestö saa tietonsa televisiosta. Nuoremmilla venäläisillä internet ja sosiaalinen media ovat merkittävämmässä roolissa. Niitä Kreml ei pysty kontrolloimaan yhtä totaalisesti, vaikka osaan some-palveluista pääsy onkin nyt estetty.

Sekä Lehtisaari että Laine sanovat, että on hyvin vaikea arvioida sitä, miten suuri osa venäläisistä on niellyt Kremlin propagandan sellaisenaan.

”Varsinkin nuoremmilla on enemmän kielitaitoa ja kontakteja ihmisiin ulkomailla. Voisi toivoa, että heillä olisi mahdollisuuksia päästä kriittisemmän tiedon äärelle. Toisaalta kovin moni ei välttämättä kuitenkaan jaksa olla aktiivinen ja etsiä itse tietoa”, Lehtisaari toteaa.

Laine viittaa huhtikuun alussa julkaistuun Levada-tutkimuskeskuksen tutkimukseen interntein käytöstä. Sen mukaan nuoret venäläiset käyttävät kohtalaisen paljon VPN-yhteyksiä, joilla voisi päästä käsiksi ulkomailla julkaistaviin kriittisiin medioihin. Siitä ei kuitenkaan ole tietoa, mitä sisältöjä nuoret netistä etsivät.

”Meillä ei ole kauheasti keinoja tietää varmasti, mitä ihmiset Venäjällä ajattelee. Venäläinen yhteiskunta on ajettu sotatilaan, jossa kriittisiä mielipiteitä ei saa ilmaista. Sellaisia ääniä ei kuulu, jotka kertoisivat, että propaganda ei mene läpi. Kokonaiskuva on hirveän synkkä”, Laine sanoo.