sukupuolten tasa-arvo
Ennuste: Koronaviruspandemia voi viedä miljoonilta ehkäisyn ja lisätä lapsiavioliittoja
Ennuste: Koronaviruspandemia voi viedä miljoonilta ehkäisyn ja lisätä lapsiavioliittoja
Koteihin eristäytyminen ja terveyspalveluiden rajoitukset vaikuttavat etenkin naisten ja tyttöjen terveyteen. Esimerkiksi parisuhdeväkivaltatapaukset voivat lisääntyä 31 miljoonalla, varoittaa YK:n väestörahasto.
Etiopian ministereistä jo puolet on naisia, mutta tasa-arvo on vielä kaukana – ”Järjestelmä kertoo naisille, etteivät he ole yhtä kykeneviä kuin miehet”
Etiopian ministereistä jo puolet on naisia, mutta tasa-arvo on vielä kaukana – ”Järjestelmä kertoo naisille, etteivät he ole yhtä kykeneviä kuin miehet”
Naisten poliittinen edustus on kasvanut Etiopiassa nopeasti, mutta se ei tarkoita vielä todellista vaikutusvaltaa. ”Vallassa olevat naiset ovat lojaalimpia pääministerille kuin kansalle”, sanoo toimittaja Hadra Ahmed.
Koronavirus sulki Bangladeshin bordellit – Seksityöläiset pelkäävät toimeentulonsa puolesta
Koronavirus sulki Bangladeshin bordellit – Seksityöläiset pelkäävät toimeentulonsa puolesta
Bangladeshin hallitus on luvannut seksityöläisille taloudellista tukea koronaviruksen vuoksi. Lapsesta asti seksityötä tehnyt Shilpy pelkää kuitenkin, ettei enää pysty maksamaan lastensa koulutusta.
Amnestyn vuosiraportti: Suomen suurimpia ihmisoikeusongelmia turvapaikkapolitiikka ja translaki
Amnestyn vuosiraportti: Suomen suurimpia ihmisoikeusongelmia turvapaikkapolitiikka ja translaki
Suomen turvapaikkapolitiikan virheet ovat osa laajempaa ilmiötä, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
Koronapandemia uhkaa etenkin tyttöjen koulutusta – Ebolasta opittiin, että koulunkäynti voi päättyä lopullisesti
Koronapandemia uhkaa etenkin tyttöjen koulutusta – Ebolasta opittiin, että koulunkäynti voi päättyä lopullisesti
Ebolaepidemia lisäsi lapsiavioliittoja ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Äidiksi tulon jälkeen moni tyttö ei enää palannut kouluun. Koronapandemian vaikutukset voivat olla samanlaiset, varoittaa lastenoikeusjärjestö Plan International.
”Varjopandemia” – Ihmisten eristäytyminen koronaviruksen takia on lisännyt perheväkivaltaa ympäri maailman
”Varjopandemia” – Ihmisten eristäytyminen koronaviruksen takia on lisännyt perheväkivaltaa ympäri maailman
Yli puolet maailman väestöstä on eristyksissä, mikä luo ”täydelliset olosuhteet” kontrolloivalle ja väkivaltaiselle käytökselle, varoittaa YK:n tasa-arvojärjestö. Se vaatii perheväkivaltaa ehkäisevien palveluiden parantamista, kun valtiot suunnittelevat elvytyspaketteja.
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
YK:n väestörahaston tutkimuksen mukaan seksuaali- ja lisääntymisterveyttä rajoitetaan etenkin Afrikan maissa. Ongelmana on myös tilastotietojen puute.
Miehet unohdetaan Afrikan hiv-ohjelmista – Moni välttelee hoitoon menoa, koska parantumaton sairaus ei sovi miehen ihannekuvaan
Miehet unohdetaan Afrikan hiv-ohjelmista – Moni välttelee hoitoon menoa, koska parantumaton sairaus ei sovi miehen ihannekuvaan
Alle puolet hiv-tartunnan saaneista afrikkalaismiehistä saa hoitoa. Miehet myös menevät testeihin paljon epätodennäköisemmin kuin naiset. Yksi ratkaisu ongelmaan voisi olla esimerkiksi hivin itsetestaus, kirjoittaa kansanterveyden asiantuntija Webster Mavhu.
Naisten sukuelinten silpomien taustalla on sukupuolten epätasa-arvo, mutta edes vastustajat eivät aina ymmärrä sitä – Suomalainen väitöstutkimus peräänkuuluttaa juurisyihin puuttumista
Naisten sukuelinten silpomien taustalla on sukupuolten epätasa-arvo, mutta edes vastustajat eivät aina ymmärrä sitä – Suomalainen väitöstutkimus peräänkuuluttaa juurisyihin puuttumista
Maria Väkiparta haastatteli Somalimaassa nuoria miehiä, jotka vastustivat sukuelinten silpomista, mutta näkivät miesten valta-aseman silti luonnollisena. Jotta ilmiöön voitaisiin puuttua, silpomisen vastaisessa työssä on edistettävä arvoja, jotka ovat yhteisiä sekä paikalliselle kulttuurille että ihmisoikeusperiaatteille, hän sanoo.