vähemmistöpolitiikka
Kotoutuminen monikulttuuriseen yhteiskuntaan vaatii paljon myös ”meiltä”
Kotoutuminen monikulttuuriseen yhteiskuntaan vaatii paljon myös ”meiltä”
Kun ulkomaalainen muuttaa Suomeen, hänen oletetaan kotoutuvan suomalaiseen yhteiskuntaan, sujahtavan omalle paikalleen meidän joukkoomme. Keskustelusta kuitenkin unohtuu usein, että myös suomalaisten on kotouduttava yhteiskuntaansa yhä uudelleen sitä mukaa, kun se muuttuu.
Romanien syrjinnän käsittelyssä ei puutteita
Romanien syrjinnän käsittelyssä ei puutteita
Valtakunnansyyyttäjän mukaan romanien syrjinnän käsittelyssä ei ole ilmennyt puutteita. Ihmisoikeusliitto tutki vuonna 2002 romanien ja mustaihoisten pääsyä ravintoloihin ja teki osasta tapauksista rikosilmoitukset. Liiton mukaan syyttäjien toiminnassa oli puutteita, ja se pyysi valtakunnansyyttäjää tutkimaan asiaa.
Rasismi ja etninen syrjintä 2004 -raportti julki
Rasismi ja etninen syrjintä 2004 -raportti julki
Poliisin tietoon tulleiden rasististen rikosten määrä on tilastojen valossa laskenut jatkuvasti vuodesta 2000 lähtien. Piilorikollisuuden osuus rasismirikoksissa on kuitenkin suuri, selviää Ihmisoikeusliiton tuoreesta Rasismi ja etninen syrjintä Suomessa -raportista. Raportti näkee vuoden 2004 alussa voimaan tulleen rikoslainmuutoksen tärkeänä edistysaskelena.
Väestölaskenta kuumentaa tunteita Nigeriassa
Väestölaskenta kuumentaa tunteita Nigeriassa
Nigeriassa tämän vuoden lopulle kaavailtu väestölaskenta kuumentaa tunteita jo nyt. Edellisen kerran väestö laskettiin 14 vuotta sitten. Laskennan tulosten perusteella määrätään kunkin alueen kansanedustajien lukumäärä sekä se, paljonko valtion varoja sinne ohjataan. Kiistoja on syntynyt etenkin uskonnon ja etnisen alkuperän huomioimisesta laskennassa.
Iranista paenneet kurdit vastustavat USA:n hyökkäysaikeita
Iranista paenneet kurdit vastustavat USA:n hyökkäysaikeita
Huolimatta Iranin hallituksen poliittisesta vainosta ja kidutuksesta uutistoimisto IPS:n tapaamat maasta paenneet kurditaistelijat suhtautuvat kielteisesti Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin Iraniin kohdistamiin uhkauksiin. He toivovat Iranin hallinnon kaatumista, mutta vastustavat Yhdysvaltain johtamaa sotaa. Myös monet Pohjois-Irakin kurdit jakavat näkemyksen.
Irakin evakosta palanneet kurdit odottavat vaaleja tilapäisleirissä
Irakin evakosta palanneet kurdit odottavat vaaleja tilapäisleirissä
Saddam Husseinin toimeenpanema etninen puhdistus tuntuu yhä Pohjois-Irakin Kirkukissa. Monet kotiseudulleen palanneet kurdit odottavat lähestyviä vaaleja jalkapallokentälle nousseessa leirissä. Useat heistä haluaisivat liittää Kirkukin kurdien hallitsemaan Pohjois-Irakiin. Laaja arabi- ja turkomaaniväestö puolestaan pelkää, että jos kurdit saavat vallan, he toteuttavat vastavuoroisia etnisiä puhdistuksia.
Romanien ja afrikkalaistaustaisten syrjintä ravintoloissa vakiintunutta
Romanien ja afrikkalaistaustaisten syrjintä ravintoloissa vakiintunutta
Ihmisoikeusliitto testasi vuonna 2002 helsinkiläisten ravintoloiden suhtautumista asiakkaiksi pyrkiviin romaneihin ja mustaihoisiin ihmisiin. Jokainen testiin osallistunut seurue tai joku sen jäsenistä koki syrjintää yhden tai useamman ravintolan ovella. Tehtyjen rikosilmoitusten käsittelyn vitkaus ja lievät tuomiot kertovat viranomaisten piittamattomasta suhtautumisesta syrjintärikoksiin, järjestö kritisoi.
Turkin mahdollinen EU-jäsenyys herättää toiveita kurdeissa
Turkin mahdollinen EU-jäsenyys herättää toiveita kurdeissa
Perjantaina ratkeaa kysymys siitä, aloittaako EU jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa. Päätöksellä on merkitystä myös oikeuksistaan kamppaileville kurdeille. "En usko, että EU lähtee ajamaan kurdien vaatimusta tunnustaa heidät kansana. Jos kurdit saisivat mahdollisten EU:n jäsenyysneuvottelujen myötä edes virallisen kielen aseman kurdinkielelle, jo se olisi hieno asia", arvioi maassa hiljattain vieraillut, Suomen Rauha kurdeille –foorumin jäsen Elina Järvenpää.
Inhimillinen kehitys on myös kulttuurista vapautta
Inhimillinen kehitys on myös kulttuurista vapautta
Tämänvuotinen UNDP:n Inhimillisen kehityksen raportti nostaa valokeilaan vähemmistöt ja kulttuurisen monimuotoisuuden, jotka kehityskeskusteluissa usein jäävät talouslukujen varjoon. Kulttuurista ja kansallista identiteettiä ei ole tarpeen asettaa vastakkain, ja vauraidenkin yhteiskuntien hallintoa tulee kehittää vastaamaan monikulttuurisuuden haasteisiin, raportti toteaa.