vähemmistöpolitiikka
Romanien asema EU:n uusissa jäsenmaissa vaikea
Romanien asema EU:n uusissa jäsenmaissa vaikea
Toukokuun alusta alkaen Euroopan Unioniin on liittynyt maita, joissa alueen suurimman vähemmistön, romaniväestön, asema on varsin vaikea. Suomessa asiat ovat eurooppalaisittain hyvin, vaikka syrjintää edelleen esiintyykin, pohtivat romanien edustajat eri puolilta Eurooppaa kulttuurikeskus Caisan vähemmistöfoorumissa perjantaina. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja puhui tilaisuudessa.
Ihmisoikeusliitto: Rasisminvastainen työ kaipaa tehokkaampia välineitä
Ihmisoikeusliitto: Rasisminvastainen työ kaipaa tehokkaampia välineitä
Rasismin- ja syrjinnän vastaisen työn haasteena on löytää yhä parempia välineitä niiden ryhmien tavoittamiseksi, jotka asennemuutosta kaipaavat, todettiin rasisminvastaisen Rasmus-verkoston vuosikokouksessa. Kokouksessa myös päätettiin yksimielisesti, että Ihmisoikeusliitto koordinoi verkostoa jatkossakin.
Opettaja Kukkosen kansainvälinen 10A-luokka
Opettaja Kukkosen kansainvälinen 10A-luokka
Jakomäen yläaste on Helsingin kansainvälisimpiä kouluja. Kolmannes sen oppilaista on maahanmuuttajia. "Opetussuunnitelmaan kirjattu kansainvälisyyskasvatus toteutuu yksinkertaisimmin kun muualta tulleet oppilaat ovat osana koulun jokapäiväistä arkea", kertoo 10A-luokan opettaja Kukkonen Maailmanpyörä-lehden haastattelussa. Tuoreen numeron teemana on kansainvälisyyskasvatus ja mediakriittisyys.
Etelä-Afrikassa taloudellinen valta yhä valkoisilla
Etelä-Afrikassa taloudellinen valta yhä valkoisilla
Kymmenen vuotta apartheid-järjestelmän kaatumisen jälkeen Etelä-Afrikan mustat odottavat yhä oikeudenmukaista osuuttaan taloudellisesta kakusta.
Presidentti Thabo Mbeki yrittää korjata tilannetta mustien taloudellisen vahvistamisen politiikalla. Kriitikot epäilevät kuitenkin, että uudistuksista hytötyvät vain rikkaat.
Maahanmuuttajanaisen pitää luottaa omiin voimiinsa ja vahvuuteensa
Maahanmuuttajanaisen pitää luottaa omiin voimiinsa ja vahvuuteensa
Oma ja vieras kulttuuri, eri maista kotoisin olevat ystävät, työ ja koulutus – nämä voivat olla maahanmuuttajanaisen vahvuuksia vieraassa ympäristössä. Naiset syrjinnän ja rasismin kohteena –seminaarissa pohdittiin naisten omien voimavarojen lisäksi vähemmistönaisten kohtaamia ongelmia.