katastrofiapu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

katastrofiapu

Kurkkumätä palasi Jemeniin – tauti on ollut poissa niin pitkään, että hoitokin on vaikeaa

Pommitettuja taloja Jemenissä

Kurkkumätä palasi Jemeniin – tauti on ollut poissa niin pitkään, että hoitokin on vaikeaa

Kurkkumätä on tartuntatauti, joka on kitketty suurimmasta osasta maailmaa. Nyt sen epäillään palanneen Jemeniin, jossa konflikti on murskannut terveysjärjestelmän.

Apua tarvitsevien määrä kasvaa ensi vuonna entisestään

Syyrialainen pakolaisperhe asuntonsa edessä jordanialaisella pakolaisleirillä

Apua tarvitsevien määrä kasvaa ensi vuonna entisestään

YK aikoo välittää hätäapua ensi vuonna yli 90 miljoonalle ihmiselle. Avun tarve on kasvanut, ja syynä ovat etenkin konfliktit: maailman kolme suurinta humanitaarista kriisiä ovat kaikki konfliktin synnyttämiä.

OECD: Suomi tarvitsee suunnitelman kehitysapuvarojen palauttamiseksi ennalleen

Suomen lippu

OECD: Suomi tarvitsee suunnitelman kehitysapuvarojen palauttamiseksi ennalleen

Tuoreen vertaisarvion mukaan leikkausten vuoksi Suomi on mennyt yhä kauemmas tavoitteesta, jonka mukaan vähintään 0,7 prosenttia bruttokansantulosta pitäisi ohjata kehitysapuun.

Hurrikaaneista kärsineille Karibian maille luvattiin miljardiapu – tuhot jopa 3,5 kertaa BKT:n verran

Hurrikaani Marian tuhoja Dominican pääkaupungissa Roseaussa syyskuussa 2017

Hurrikaaneista kärsineille Karibian maille luvattiin miljardiapu – tuhot jopa 3,5 kertaa BKT:n verran

Irma- ja Maria-hurrikaaneista kärsineet Karibianmeren valtiot halutaan nyt rakentaa sellaisiksi, että ne kestävät ilmastonmuutoksen vaikutukset myös tulevaisuudessa.

Saudi-Arabian johtama liittouma lupasi helpottaa Jemenin saartoa, mutta se ei riitä

Mielenosoittajia Yemen is starving -kyltin kera.

Saudi-Arabian johtama liittouma lupasi helpottaa Jemenin saartoa, mutta se ei riitä

Jemenin saarto on ”siviilien potkimista, kun he ovat jo maassa”, sanoo avustusjärjestö. Saartoa on luvattu helpottaa, mutta nälänhätä on silti vain muutaman kuukauden päässä.

Seuraava hurrikaani on vain kuukausien päässä – myrskyjen runtelemat Karibian saaret kaipaavat kipeästi lisää apua

Hurrikaani Irman tuhoja Brittiläisillä Neitsytsaarilla

Seuraava hurrikaani on vain kuukausien päässä – myrskyjen runtelemat Karibian saaret kaipaavat kipeästi lisää apua

Tämän syksyn hurrikaanit ovat olleet voimakkaampia kuin Karibian alueen maissa koskaan aiemmin. Keskitulotason maina ne eivät kuitenkaan saa täyttä tukea kansainväliseltä yhteisöltä. Siihen on tultava muutos, vaativat YK:n kehitysohjelman ja Karibian maiden järjestön johtajat.

Amnesty: Syyrian ”sovintosopimusten” varjolla ajettu tuhansia ihmisiä kodeistaan

Syyrian pakolaisia Turkissa

Amnesty: Syyrian ”sovintosopimusten” varjolla ajettu tuhansia ihmisiä kodeistaan

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty syyttää Syyrian hallitusta rikoksista ihmisyyttä vastaan. Sen raportin mukaan hallitus on tehnyt kapinallisten kanssa sopimuksia, joiden seurauksena tuhansia ihmisiä on pakkosiirretty kodeistaan.

Etelä-Sudanissa päästiin sadonkorjuuseen, mutta nälkäisten määrä lasketaan yhä miljoonissa

Siviilien suojelualue Borissa Etelä-Sudanissa

Etelä-Sudanissa päästiin sadonkorjuuseen, mutta nälkäisten määrä lasketaan yhä miljoonissa

Etelä-Sudan on ohittanut alkuvuoden pelätyn nälkäkauden ja päässyt korjaamaan satoa. Konfliktin ja hyperinflaation vuoksi se ei kuitenkaan auta riittävästi vähentämään nälkäisten määrää, varoittavat YK-järjestöt.

Seitsemän miljoonaa jemeniläistä pysyy hengissä humanitaarisen avun turvin – Saudi-Arabian määräämä saarto on ”katastrofaalinen”

Saudi-Arabian lippu

Seitsemän miljoonaa jemeniläistä pysyy hengissä humanitaarisen avun turvin – Saudi-Arabian määräämä saarto on ”katastrofaalinen”

Saudi-Arabian johtama on sulkenut Jemenin satamat ja lentokentät lauantaisen ohjusiskun takia. Hinnat ovat nousseet nopeasti ja esimerkiksi kipeästi tarvittuja kloriinitabletteja ja insuliinia ei saada läpi.

Tilaa aihepiirin katastrofiapu RSS-syöte