siirtolaisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

siirtolaisuus

Lääkäri Pentti Haatanen on seurannut avustustyössä pakolaiskriisejä vuosien ajan – ”En ole kyynistynyt”

Mies puolilähikuvassa

Lääkäri Pentti Haatanen on seurannut avustustyössä pakolaiskriisejä vuosien ajan – ”En ole kyynistynyt”

SPR:n avustustyöntekijänä vuosikymmeniä ollut Pentti Haatanen on työskennellyt muun muassa Kreikan pakolaisleireillä, jossa hoitoa kaivataan niin perussairauksiin kuin mielenterveysongelmiinkin.

Roolit päälaellaan – Aleksanterin teatterin uusi Zambezi-esitys kertoo, miten käy suomalaisperheelle, joka joutuu pakenemaan Afrikkaan

Ryhmäkuva esiintyjistä ja ohjaajasta

Roolit päälaellaan – Aleksanterin teatterin uusi Zambezi-esitys kertoo, miten käy suomalaisperheelle, joka joutuu pakenemaan Afrikkaan

Ritva Siikalan ohjaama näytelmä kertoo suomalaisperheestä, joka joutuu pakenemaan kaoottiseen tilaan ajautuneesta Euroopasta fiktiiviseen Zambeziin. Se muistuttaa, että kuka tahansa voi päätyä pakolaiseksi, sillä tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. ”Mogadishu oli vielä 1980-luvulla Afrikan rauhallisimpia kaupunkeja”, muistuttaa esityksessä näyttelevä Wali Hashi.

Ystävätoiminta yhdistää naisia eri kulttuureista – Melise Mwanto ja Liina Aaltonen kokkaavat ja puhuvat suomea yhdessä

Kaksi naista puolilähikuvassa

Ystävätoiminta yhdistää naisia eri kulttuureista – Melise Mwanto ja Liina Aaltonen kokkaavat ja puhuvat suomea yhdessä

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ystävyystoiminta on matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa, jossa suomea puhuvat naiset ja maahanmuuttajanaiset ystävystyvät. Kongolaistaustainen Melise Mwanto haki mukaan, koska halusi sekä oppia kieltä että löytää ystävän, jolla olisi lapsia.

Ani harva pakolainen pääsi viime vuonna uuteen kotimaahan

Pakolaisille tarkoitettu teltta, jonka edessä pahvihahmoja

Ani harva pakolainen pääsi viime vuonna uuteen kotimaahan

Maailman maat ottivat viime vuonna UNHCR:n kautta vastaan yli 63 000 pakolaista, jotka saivat pysyvän oleskeluluvan. Uudelleensijoituspaikkaa vailla on kuitenkin noin 1,4 miljoonaa pakolaista.

Maahanmuuttajataustaiset nuoret päätyvät Suomessa usein hoivatyöhön – Rasistista ohjailua vai kätevä reitti työelämään?

Melisa Peksoy puolilähikuvassa

Maahanmuuttajataustaiset nuoret päätyvät Suomessa usein hoivatyöhön – Rasistista ohjailua vai kätevä reitti työelämään?

Tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajanuoria ohjataan aktiivisesti opiskelemaan hoivatyötä, eikä nuorten omia toiveita aina kuulla. Kysyimme maahanmuuttajataustaisilta lähihoitajilta, miten heidän alanvalintansa tapahtui.

Paikalliset asukkaat auttavat turvapaikanhakijoita Ranskan ja Italian rajalla, koska valtio ei sitä tee – Dokumenttielokuva kysyy, mitä tapahtui eurooppalaiselle solidaarisuudelle

Kaksi miestä nousemassa autosta poliisin ympäröiminä

Paikalliset asukkaat auttavat turvapaikanhakijoita Ranskan ja Italian rajalla, koska valtio ei sitä tee – Dokumenttielokuva kysyy, mitä tapahtui eurooppalaiselle solidaarisuudelle

Docpoint-festivaaleilla nähdään muun muassa dokumentti The Valley, joka kertoo viranomaisia uhmaavista, turvapaikanhakijoita auttavista aktivisteista. Ohjaaja Nuno Escudeiro on huolissaan siitä, että Euroopan pakolaispolitiikka niputtaa terroristit ja siirtolaiset yhteen. ”Se aiheuttaa vahinkoa, jonka korjaaminen kestää vuosia.”

Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta

Hiekkarannalle istutettuja kasvintaimia ja merta

Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta

YK:n ihmisoikeuskomitean mukaan Uuden-Seelannin olisi pitänyt huomioida ilmastonmuutoksen vaikutukset, kun se päätti karkottaa kiribatilaisen Ioane Teitiotan. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan kyseessä on tärkeä ennakkopäätös.

Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”

Nainen puolilähikuvassa, taustalla Helsingin Kansalaistori

Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”

Intian hindunationalistinen hallitus on aikeissa ottaa käyttöön uuden kansalaisuuslain, joka on johtanut protesteihin ympäri maailman. Kansalaisaktivisti Vishnu Vardhani järjesti mielenosoituksen Helsingissä ja pohtii nyt, voiko enää opettaa joogaa länsimaalaisille.

Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma

Puolilähikuva naisesta

Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma

Suomalaiset maahanmuuttajavanhempien lapset elävät usein kahdessa hyvin erilaisessa kulttuurissa. Moni onnistuu yhdistämään kummankin maailman parhaat puolet, mutta yhteiskunta ei sitä aina ymmärrä. “Jotkut ihmiset määrittelevät minut asettamalla minut kulttuuriin, joka on tuntematon itsellenikin”, sanoo Amina Mohamed.

Tilaa aihepiirin siirtolaisuus RSS-syöte