Suomessa maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita ohjataan aktiivisesti matalapalkkaiselle hoivatyöalalle. Tähän tulokseen päätyi esimerkiksi tutkija Tuuli Kurki viime vuonna julkaistussa väitöskirjassaan.

”Vaikka kotouttaminen pyrkii tekemään maahanmuuttajista aktiivisia ja tasavertaisia suomalaisen yhteiskunnan jäseniä, kotouttamistoimenpiteet voivat vahvistaa maahanmuuttajien syrjäytymistä ja marginalisointia”, Kurki arvioi tutkimuksensa perusteella.

”On tärkeää, että erityisesti koulutuksen kentällä puhutaan avoimesti yhteiskuntamme ja sen instituutioiden rasismista ja rodullistamisesta sekä siitä, että kaikki ei ole ’vain itsestä kiinni’.

Myös muut tutkimukset tukevat Kurjen päätelmiä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin erikoistutkija Pasi Saukkonen toteaa Ylen haastattelussa, että puhetta maahanmuuttajien ohjaamisesta hoitoalalle on ollut niin paljon, että sitä varmasti tapahtuu.

Saukkosen mukaan tätä perustellaan sillä, että näin pyritään helpottamaan maahanmuuttajien opiskelua ja työllistymistä.

Näkeekö opinto-ohjaaja nuoret tilastojen takana?

Olennainen kysymys lienee se, päätyvätkö maahanmuuttajataustaiset nuoret hoiva-alalle omasta halustaan vai muiden ohjailemina.

Helsingin yliopiston dosentti Mira Kalalahti on tutkinut maahanmuuttajien toisen asteen opiskelua laajasti. Hänen mukaansa ohjaustyössä on jo lähtökohtaisesti mennyt jokin pieleen, jos nuoret kokevat tulleensa ohjatuksi vastoin omia toiveitaan.

“Opinto-ohjaajat pyrkivät toki rationaaliseen toimintaan nuoria maahanmuuttajia auttaessaan, mutta he näkevät nuoret tilastoina. Työmarkkinoille on helpompi päästä ammattiopistojen ja ammattikorkeakoulujen kautta, ja siksi maahanmuuttajanuoria ohjataan siihen suuntaan”, Kalalahti kertoo.

”Tekemämme työ on tärkeää”

Artyom Pazelski ja Melisa Peksoy ovat lähihoitajia. Molemmat työskentelevät kotihoitajina Helsingin kaupungilla. Pazelski muutti ala-asteikäisenä Suomeen Virosta. Peksoyn vanhemmat lähtivät nuorina Turkista Suomeen, ja Peksoy on syntynyt Helsingissä.

Pazelskille tarjottiin koulussa vaihtoehtoja jatkokoulutukseen, ja hän kiinnostui kolmesta: ravintola-, turvallisuus- ja hoitoala. Turvallisuusalalle tai kokiksi hänellä eivät rahkeet riittäneet, mutta lähihoitajakoulutukseen hän pääsi.

“Tiesin, että en peruskoulun päästötodistuksen keskiarvolla pääsisi lukioon. Ammattiopisto oli hyvä vaihtoehto, koska halusin vain saada työpaikan. Hain suuhygienistiksi, mutta en päässyt siihen koulutukseen”, Pazelski kertoo.

”Lähihoitajan työ, tarkemmin sanottuna kotihoitajan, oli mielestäni hyvä valinta. Tykkään sellaisesta työstä, jossa voi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Palkassakaan ei ole valittamista.”

Erityisesti maahanmuuttajien ohjaamista lähihoitajiksi ei Pazelski ainakaan omalla työpaikallaan huomaa.

”Meillä on tasaisesti maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia. Välillä täällä käy keikkatyöntekijöitä, ja suurin heistä osa on maahanmuuttajia. He eivät tosin ole juuri koulusta valmistuneita nuoria, vaan keski-ikäisiä“, Pazelski sanoo.

“Onhan se epäoikeudenmukaista, että nuoria ohjataan hoitoalalle maahanmuuttajataustansa takia, mutta henkilökohtaisesti en valita. Tällä alalla tarvitaan jatkuvasti työntekijöitä, ja tekemämme työ on tärkeää. Työstämme tosin tehdään koko ajan vaikeampaa. Kotihoitoon ei löydy hakijoita, vakituisten työntekijöiden aikataulut kiristyvät entistä enemmän ja kaikilla on pinna kireällä.”

Suurin vaikuttaja on oma perhe

Kalalahden mukaan kyse on silkasta rasismista, jos väitetään että nuoret maahanmuuttajat soveltuvat hoitoalalle uskontonsa tai kulttuurinsa vuoksi.

“Suurin vaikuttaja nuoren opiskelusuuntautumisessa on oma perhe. Jos vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, lapsi haluaa usein vastaavan koulutuksen. Ongelmia piilee myös siinä, kun opiskelija, hänen perheensä ja opinto-ohjaajansa eivät kohtaa. Jos nuori maahanmuuttaja ja hänen perheensä eivät vielä kunnolla osaa ja ymmärrä suomen kieltä tai koulujärjestelmää, syntyy paljon väärinymmärryksiä”, Kalalahti toteaa.  

Etenkin ammatillisia koulutusreittejä maahanmuuttajataustaisen voi olla vaikea ymmärtää. Lukioita ja yliopistoja löytyy ympäri maailmaa, mutta sekä suomalaiset ammattioppilaitokset että -korkeakoulut ovat toisenlaisia.

“Suomen kielen opiskelua ja monikulttuurisuustyötä pitäisi painottaa entistä enemmän. Monet yhdistykset ja järjestöt tarjoavat laadukasta monikulttuurista kohtaamista ja mahdollisuuksia oppia suomen kieltä, kenties jopa monipuolisemmin kuin monet oppilaitokset. Monikulttuurisuus saapui Suomeen muita Pohjoismaita myöhemmin, mutta onneksi täällä opinto-ohjauksella on paljon mahdollisuuksia. Opinto-ohjaajien koulutusta kehitetään jatkuvasti palvelemaan monikulttuurisempaa Suomea, mutta tilanne ei ole vielä vakiintunut”, Kalalahti kertoo.

Ilmiötä on tutkittu, mutta siitä on vaikea puhua. Harva oppilaitos haluaa julistautua rasistiseksi.

“Ilmiöstä ei julkista tietoa löydy. Toiseen asteen oppilaitoksilta kaivattaisiin vastausta väitteeseen.”

Mallia omasta äidistä

Turkkilaisille vanhemmille Suomessa syntynyt Melisa Peksoy lähti yläasteen jälkeen ammattiopistoon kokin töiden perässä. Työllistymismahdollisuudet olivat heikot, sillä koulun jälkeen työkokemus ei riittänyt normaalin kokin työhön. Sen sijaan Peksoy ajautui pikaruokaravintoloihin.

“Rupesin pikaruokapaikkojen jälkeen miettimään, mikä ala minua kiinnostaa eniten. Tarvitsin sellaisen ammatin, joka työllistää paljon ihmisiä”, Peksoy kertoo.

”En kuullut lähihoitajan ammatista opinto-ohjaajalta tai koulusta, vaan omalta äidiltäni. Minulla on koko elämäni ollut vieressäni vaihtoehto, jota en itse edes harkinnut ennen kuin olin parikymppinen. Viisitoistavuotiaana yhteishauissa hain myös lähihoitajaksi, mutta kokkikoulusta vastattiin ensin.”

Peksoyn työryhmässä on hänen lisäkseen yksi venäläinen hoitaja kantasuomalaisten rinnalla. Kaikissa ryhmissä kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat työskentelevät yhdessä, lisäksi löytyy yksi ruotsia puhuva porukka.

Keikkatöissä käy enemmän ulkomailta tulleita samoin kuin Pazelskin työpaikalla.

Peksoy on vuoden verran ollut töissä lähihoitajana. Hän on nauttinut työstään ja toivoo, että se pysyisi samanlaisena. Hänen mielestään on törkeää ajatella, että maahanmuuttajilla on synnynnäinen tarve hoivata. Toisaalta osittain se saattaa pitää paikkansa.

“Ei uskonto tee ihmisestä sellaista, että hän hoivaa läheisimpiään ja puhuu vanhemmilleen kunnioittavasti. Se tulee kasvatuksesta ja kulttuurista. Ei Turkissa ole palvelutaloja tai kotihoitoa toisin kuin täällä. Siellä vanhuksista huolehtiminen on perheen tehtävä. Suomessa vanhuksia laiminlyödään ja viedään laitoksiin, koska rahaa on enemmän. Olen miettinyt, miksi vanhuksia jätetään oman onnensa nojaan. Eikö voisi edes käydä tunnin verran päivässä kyselemässä kuulumisia”, Peksoy kysyy.

Kirjoittaja on Laajasalon opiston medialinjan opiskelija.