demokratia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

demokratia

Huoli Tunisian demokratiasta kasvaa – Presidentti päätti pitää parlamentin toiminnan keskeytyksissä

Tunisian lippu

Huoli Tunisian demokratiasta kasvaa – Presidentti päätti pitää parlamentin toiminnan keskeytyksissä

Tunisiassa on kuukauden ajan keskusteltu siitä, onko maan presidentti Kais Saied syyllistynyt vallankaappaukseen vai ei erottaessaan pääministerin ja jäädyttäessään parlamentin toiminnan. Nyt presidentin itsevaltaiset otteet ovat koventuneet.

Moni tunisialainen haikaili vahvan johtajan perään, ja toive toteutui, kun presidentti nappasi vallan itselleen – Nyt edessä voi olla paluu itsevaltiuden aikaan, varoittaa tutkija

Nainen kahden laatikon välissä äänestyslippujen kanssa.

Moni tunisialainen haikaili vahvan johtajan perään, ja toive toteutui, kun presidentti nappasi vallan itselleen – Nyt edessä voi olla paluu itsevaltiuden aikaan, varoittaa tutkija

Tunisia on arabimaista ainoa, josta tuli vuoden 2011 kansannousujen jälkeen demokratia. Heinäkuun lopussa maan presidentti Kais Saied kuitenkin erotti pääministerin ja jäädytti parlamentin toiminnan. Ihmisoikeusaktivisti Nosra Ayari uskoo, että maan demokratia kestää, tutkija Monica Marksin mukaan riski diktatuuriin paluusta on suuri.

Nälkäkriisi syvenee Myanmarissa – Moni lainaa nyt rahaa pystyäkseen ostamaan ruokaa

Mielenosoittaja kyltin kera.

Nälkäkriisi syvenee Myanmarissa – Moni lainaa nyt rahaa pystyäkseen ostamaan ruokaa

Noin kolme miljoonaa myanmarilaista tarvitsee humanitaarista apua. Maailman ruokaohjelma on huolisaan avun jatkumisesta, sillä yli 70 prosenttia sen rahoitustarpeista on täyttämättä.

Ihmisoikeusjärjestö HRW vaatii YK:ta tutkimaan Libanonin vuoden takaisen räjähdyksen – ”He tiesivät, mitä tapahtuisi, eivätkä toimineet”, kritisoi tyttärensä menettänyt isä

Vaurioitunut rakennus, jonka edessä keltainen nauha.

Ihmisoikeusjärjestö HRW vaatii YK:ta tutkimaan Libanonin vuoden takaisen räjähdyksen – ”He tiesivät, mitä tapahtuisi, eivätkä toimineet”, kritisoi tyttärensä menettänyt isä

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin uusi raportti syyttää useita korkean tason viranomaisia ja poliitikkoja Libanonissa vuosi sitten tapahtuneesta, yli 200 ihmisen kuolemaan johtaneesta räjähdyksestä. Maan lähes romahtanut hallinto ei ole kyennyt tutkimaan tapausta vaan on pikemminkin pyrkinyt estämään tutkinnan.

Egypti aikoo teloittaa 12 Muslimiveljeskunnan jäsentä – Teloitukset kiihtyneet jälleen tänä vuonna

Egyptin lippu.

Egypti aikoo teloittaa 12 Muslimiveljeskunnan jäsentä – Teloitukset kiihtyneet jälleen tänä vuonna

Egypti teloitti viime vuonna kolmanneksi eniten ihmisiä koko maailmassa. Nyt vetoomustuomioistuin on pitänyt voimassa 12 kuolemantuomiota, jotka liittyvät vuoden 2013 vallankaappauksen jälkeisiin mielenosoituksiin.

”Suomalaisten ei pitäisi ottaa demokratiaa itsestäänselvyytenä”, vetoaa kansalaisaktivismin veteraani Maina Kiai, joka seuraa huolestuneena koronan vaikutuksia ihmisoikeuksiin

Mies puolilähikuvassa.

”Suomalaisten ei pitäisi ottaa demokratiaa itsestäänselvyytenä”, vetoaa kansalaisaktivismin veteraani Maina Kiai, joka seuraa huolestuneena koronan vaikutuksia ihmisoikeuksiin

Koronapandemian aikana valeuutiset ovat lisääntyneet, kansalaisvapauksia on rajoitettu ja autoritaaristen johtajien otteet ovat tiukentuneet. Demokratian säilyttäminen vaatii valppautta, myös Suomessa, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin asiantuntija Maina Kiai.

Myanmar voi olla matkalla kohti pitkää diktatuurin kautta, sanovat asiantuntijat – ”Muutoksen täytyy tulla sisältäpäin”

Ihmisiä astumassa veneeseen, taustalla kaupungin rakennuksia.

Myanmar voi olla matkalla kohti pitkää diktatuurin kautta, sanovat asiantuntijat – ”Muutoksen täytyy tulla sisältäpäin”

Myanmarin vallankaappaus on johtanut yli 800 ihmisen kuolemaan ja vakavaan talouskriisiin. Muiden maiden on vaikea vaikuttaa sotilasjunttaan, sillä esimerkiksi Kiinan, Venäjän ja EU:n lähestymistavat ovat hyvin erilaiset, sanovat muun muassa Ulkopoliittisen instituutin asiantuntijat.

Tilaa aihepiirin demokratia RSS-syöte