Nosra Ayari, 34, istui kotinsa puutarhassa myöhään illalla Tunisian pääkaupungissa Tunisissa, kun ulkoa alkoi kuulua huutoja ja autojen torvien toitotusta. Oli sunnuntai, 25. heinäkuuta kuluvaa vuotta.

”Luulin ensin, että joku viettää häitä vielä ulkonaliikkumiskiellon jälkeen. Se kesti pitkään, kuulin ilonhuutoja ja sanoin perheelleni, että nyt on mentävä nettiin katsomaan, onko jotain tapahtunut”, Ayari kertoo.

Uutiset illan tapahtumista levisivät muualle maailmaan seuraavana päivänä. Tunisian presidentti, vuonna 2019 virkaansa valittu Kais Saied oli ilmoittanut erottavansa pääministeri Hichem Mechichin ja jäädyttävänsä parlamentin toiminnan 30 päiväksi.

Samalla hän otti itselleen myös yleisen syyttäjän tehtävät. Seuraavana päivänä armeija esti kansanedustajia saapumasta parlamenttitalolle.

Saied on sanonut toimineensa perustuslain mukaan. Hän on kiistänyt tehneensä vallankaappausta, sanonut, ettei aio uudeksi diktaattoriksi ja luvannut säilyttää demokraattiset vapaudet. Samaan aikaan hän on laajentanut koronan takia säädettyä ulkonaliikkumiskieltoa ja kieltänyt yli kolmen hengen tapaamiset. Nyt kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä hän aikoo.

Pelissä on paljon, sillä Tunisiaa on pidetty eräänlaisena arabimaailman valopilkkuna. Se on ainoa maa, joka muuttui diktatuurista demokratiaksi vuonna 2011, kun kansannousut levisivät Tunisiasta muualle Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. Maassa on järjestetty useat onnistuneet vaalit.

”On olemassa hyvin suuri riski, että demokratia heikkenee pysyvästi tai itsevaltius laajenee. Asiat voivat mennä hyvin moneen suuntaan. Tunisiassa on vahva itsevaltiuden historia, ja nyt olemme presidentin hyvän tahdon armoilla”, varoittaa New York University Abu Dhabin apulaisprofessori, tohtori Monica Marks, joka on tutkinut vuosia Tunisian politiikkaa.

Keskiluokka kutistuu

Kaikki tunisialaiset eivät jaa Marksin huolta. Moni, joidenkin arvioiden mukaan jopa enemmistö, tukee presidentin tempausta ja juhli kadulla Saiedin ilmoituksen jälkeen.

Alun perin politiikan ulkopuolelta vuonna 2019 valituksi tulleen, aiemmin perustuslain professorina työskennelleen Saiedin, uskotaan olevan parempi vaihtoehto kuin korruptoitunut ja tehoton hallitus, jonka katsotaan edustavan eliittiä.

Järjestösektorilla toimiva, ihmisoikeusaktivistiksi itsensä luonnehtiva Nosra Ayari ei tue presidentin toimia varauksetta mutta tietää, mitä kadulla juhlivien kansalaisten mielessä liikkuu.

Tunisia kärsii vaikeasta talouskriisistä, jonka seurauksena yli kolmannes nuorista on työttömänä. Vuoden 2011 vallankumous ja sitä seurannut demokratisoituminen ei poistanut korruptiota tai poliittista suhmurointia, ja hallinto on hoitanut huonosti myös koronapandemian. Sairaalat ovat täynnä, rokotukset etenevät hitaasti ja kuolleisuusluvut ovat Afrikan suurimpia henkeä kohti. Ei siis ihme, että kansa on tyytymätöntä. Osa on jopa alkanut haikailla diktaattori Zine el-Abidine Ben Alin aikoja.

”Ihmiset menivät vuonna 2011 kaduille, koska he halusivat arvokkuutta, tasa-arvoa ja vaurautta. Mutta nyt ihmiset köyhtyvät yhä lisää. Keskiluokka kutistuu, inflaatio kasvaa, ostovoima heikentyy. Sen lisäksi ihmiset eivät pysty edes varmistamaan hengissä selviämistä pandemian aikana”, Ayari sanoo.

Moni nuori lähteekin hengenvaaralliselle matkalle Välimeren yli kohti Eurooppaa. Ayarinkin koulutetussa lähipiirissä moni on harkinnut ulkomaille lähtöä, ei tosin Välimeren reittiä vaan tavanomaisin keinoin.

”Tuntui, ettemme voi kuin elää päivä kerrallaan, sillä kukaan ei tiennyt, mitä tapahtuu seuraavana päivänä”, hän kuvailee tunnelmia ennen heinäkuun loppua.

Presidentti Saiedin tempaus näyttäytyy monelle siis ainakin mahdollisuudelta muutokseen. Ayarikaan ei vielä haluta tuomita Saiedia diktaattoriksi.

”Meillä ei ole vielä kaikkia faktoja sen määrittelemiseen, oliko kyseessä vallankaappaus vai ei. Uskon, että demokratia suojelee demokratiaa. Jos Tunisia menee kohti diktatuuria, haastamme presidentin. Presidentti ei vielä ole diktaattori, vaikka hän pelaakin nyt yksin”, hän sanoo.

Hänen mielestään presidentti on tehnyt vasta kaksi epädemokraattista tekoa: Vallan ottamisen jälkeen poliisi sulki uutistoimisto Al-Jazeeran tilat. Lisäksi presidenttiä vallankaappauksesta syyttänyt kansanedustaja Yassine Ayari pantiin vankilaan, perusteena vanhat, armeijaa kritisoineet some-kommentit.

Kuin kissa puussa

Tutkija Monica Marksin mukaan teknisesti ottaen Saied teki vallankaappauksen. Teon lainmukaisuutta ei kuitenkaan pystytä arvioimaan, sillä Tunisiaan ei ole onnistuttu luomaan perustuslakituomioistuinta.

Saied itse on vedonnut siihen, että perustuslain mukaan presidentti voi jäädyttää parlamentin toiminnan 30 päiväksi, jos maata kohtaa ”välitön uhka” ja hän on ensin konsultoinut pääministeriä ja parlamentin puhemiestä.

Oli sitten kyseessä lainrikkomus tai ei, moni tunisialainen uskoo, että mikäli Saied haalii liikaa valtaa itselleen, kansa voi jälleen syrjäyttää hänet protesteilla, kuten kävi vuonna 2011 diktaattori Ben Alille.

Marks kuitenkin pelkää, ettei näin käy. Paremminkin Saiedin tekojen suvaitseminen voi lähettää viestin, että hän voi toimia näin jatkossakin.

”Oikeusvaltiota ei voi palauttaa oikeusvaltiosta luopumalla, rankaisemattomuutta vastaan ei voi taistella rankaisemattomuudella eikä demokratiaa voi palauttaa sulkemalla ulos kaikki vaaleilla valitut johtajat”, Marks sanoo.

Tällä hetkellä merkit eivät ole hyviä. Presidentti ei ole vieläkään nimennyt uutta pääministeriä ja 30 päivän aikaraja tulee pian vastaan.

”Hän ei ole julkaissut tiekarttaa emmekä tiedä hänen tavoitteitaan. Hän on kuin kissa, joka on kiivennyt hyvin korkealle puuhun, ja kansalaisyhteiskunta ja kansainväliset kumppanit yrittävät ojentaa hänelle tikapuut, jotta hän pääsisi alas. Ongelma on siinä, että kukaan ei tiedä, haluaako hän sieltä pois – vai ehkä rakentaa sinne puumajan.”

Suoraa demokratiaa?

Tunisialaisten tyytymättömyyttä vuoden 2011 vallankumouksen tuloksiin on helppo ymmärtää. Se, mikä meni vikaan, johtuu Marksin mukaan muun muassa siitä, ettei poliittista ja hallinnollista järjestelmää uudistettu tarpeeksi. Tunisian järjestelmä on rakennettu yhden diktaattorin varaan, järjestelmä on monimutkainen ja vaatii sääntöjen kiertämistä.

Samaan aikaan poliitikot välttelevät vastuuta. Suosituin puolue Ennahda yritti johtaa Tunisiaa vuosina 2012–2014, mutta se muuttui varovaiseksi sen jälkeen, kun sitä syytettiin muun muassa samaan aikaan tapahtuneista poliitikkojen salamurhista. Seurauksena oli  jatkuvaan konsensukseen pyrkivä koalitiohallitus, jossa kukaan ei uskaltanut tehdä päätöksiä tai ottaa vastuuta niistä.

Sitä, pystyykö Saied uudistamaan järjestelmää, on vaikea arvioida.

Ulkovalloilla on periaatteessa mahdollisuudet vaikuttaa Tunisian tilanteeseen, mutta ainakin julkisesti ne ovat olleet varovaisia tuomitsemaan viime aikojen tapahtumia vallankaappaukseksi. Marksin mukaan ne pelkäävät, että suora tuomio lisäisi kansan tukea Saiedille entisestään.

”Taustalla luultavasti käydään paljonkin neuvotteluita. Niissä länsimaiden pitäisi puolustaa esimerkiksi poliittista moniarvoisuutta ja yrittää saada Tunisiaan taas perustuslaillinen demokratia. Lopulta tästä kuitenkin päättävät tunisialaiset itse”, Marks sanoo.

Nosra Ayarin mielestä Tunisiassa pitäisi olla enemmän suoraa demokratiaa. Hän haluaisi Tunisiaan Sveitsin tyyppiset mallin, jossa esimerkiksi kansanäänestyksiä järjestetään usein.

”Uskon kansan valtaan. Olemme rauhanomaisia ja koulutettuja ihmisiä, jotka voivat päättää oikeuksistaan”, hän sanoo.

PÄIVITYS 16.8.2021 Täsmennetty kappaletta, jossa kerrotaan Välimeren yli lähtevistä tunisialaisista. Lisätty tieto tavanomaisin keinoin siirtolaiseksi lähtevistä.