aseet & armeija
Sadankomitea: Aselainsäädäntöä tiukennettava välittömästi
Sadankomitea: Aselainsäädäntöä tiukennettava välittömästi
Eilen Kauhajoella tapahtunut järkyttävä kouluammuskelu on vuoden
sisällä jo toinen useita ihmishenkiä vaatinut tragedia. Keskustelun
sijaan olisi jo toimenpiteiden aika, Sadankomitea vaatii.
Media Talebanin äänitorvena
Media Talebanin äänitorvena
Pakistan on julistanut laittomiksi maan
Luoteisessa rajamaakunnassa ja heimoalueilla toimivat Taleban-ryhmät ja
jäädyttänyt niiden pankkitilit. Julkisuutta islamisteilta ei kuitenkaan
puutu.
Kiinan asekauppa epäilyttävintä
Kiinan asekauppa epäilyttävintä
Vaikka Kiinan osuus maailman asekaupasta on
vain kaksi prosenttia, epäilyttävä asiakaskunta on nostanut sen
ihmisoikeusjärjestöjen silmätikuksi. New America -säätiön William Hartung kritisoi esimerkiksi Kiinan roolia Darfurin konfliktissa.
Shiia-armeija ja sunnit jahtaavat rinnan al-Qaidaa
Shiia-armeija ja sunnit jahtaavat rinnan al-Qaidaa
Irakin shiiojen ja sunnien sotilaallinen
yhteistyö on ottanut merkittävän harppauksen Diyalan maakunnassa.
Aseryhmät onnistuivat yhdistämään voimansa jahdatessaan al-Qaidan
terroristeja.
Suomelta vaaditaan tukea rypäleaseiden kiellolle
Suomelta vaaditaan tukea rypäleaseiden kiellolle
Rauhanliitto vaatii Suomen hallitusta liittymään rypäleaseiden täyskieltoa kannattavien maiden joukkoon. Kansainväliset rypäleaseneuvottelut alkavat Dublinissa ensi kuussa.
Burman armeija värvää taas lapsia
Burman armeija värvää taas lapsia
Burma on jälleen kiihdyttänyt lasten pakkovärväystä armeijaansa, Kansainvälinen työjärjestö ja ihmisoikeusjärjestöt raportoivat.
USA:ta epäillään osallisuudesta Farc-sissien surmaan Ecuadorissa
USA:ta epäillään osallisuudesta Farc-sissien surmaan Ecuadorissa
Ecuadorin sotilas- ja diplomaattipiireissä epäillään, että Yhdysvallat osallistui kolumbialaisten sissien tappamiseen Ecuadorin alueella maaliskuun alussa.
Sadankomitea: Naton nopean toiminnan joukot ovat Suomelle riski
Sadankomitea: Naton nopean toiminnan joukot ovat Suomelle riski
Naton nopean toiminna NRF-joukkojen käyttöön ja tulevaisuuden tehtäviin liittyy suurta epävarmuutta, varoittaa Suomen Sadankomitealiitto.
Lapsisotilaita on satoja tuhansia kielloista ja säännöistä huolimatta
Lapsisotilaita on satoja tuhansia kielloista ja säännöistä huolimatta
Yli kymmenen vuotta Mosambikin entisen presidentin puolison Gracha Machelin lapsisotilasraportin jälkeen tilanne näyttää jopa entistä toivottomammalta: lasten värväämisen kieltäviä lakeja rikotaan yhä häikäilemättömästi.