talous
Poliittinen kriisi ja taloustaantuma pahentavat lasten aliravitsemusta Perussa – Anemia yli 40 prosentilla
Poliittinen kriisi ja taloustaantuma pahentavat lasten aliravitsemusta Perussa – Anemia yli 40 prosentilla
Peru on poliittisessa ja institutionaalisessa kriisissä, jota pahentavat taloustaantuma ja maataloustuotannon väheneminen. Aliravitsemus vaivaa etenkin lapsia. Ongelmaa ei voi ratkaista vain rahalla, vaan tarvitaan myös esimerkiksi kunnollinen vesi- ja viemäröintijärjestelmä, sanoo taloustieteilijä ja entinen ministeri Carolina Trivelli.
On aika muuttaa tapaa, jolla Afrikan mineraalivarantoja hyödynnetään
On aika muuttaa tapaa, jolla Afrikan mineraalivarantoja hyödynnetään
Rikkaat maat hyödyntävät edelleen Afrikan maiden mineraaliesiintymiä ilman, että afrikkalaiset itse hyötyvät riittävästi. Kaivossektori pitäisi linkittää muihin talouden sektoreihin ja sitä pitäisi hyödyntää Afrikan maiden omien talouksien kehittämiseen, kirjoittaa Linus Atarah.
Järjestöt vaativat, että Suomi äänestää yritysvastuudirektiivin puolesta
Järjestöt vaativat, että Suomi äänestää yritysvastuudirektiivin puolesta
Hallitus on linjannut, että se saattaa pidättäytyä äänestämästä, kun EU:n yritysvastuudirektiivistä äänestetään tällä viikolla. ”Olemme hämmentyneitä ja pettyneitä, että Suomen hallitus on yhtäkkiä valmis riskeeraamaan historiallisen ja vuosia neuvotellun direktiivin, jota Suomi on itse ollut vaatimassa”, sanoo Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen.
Inflaatio pahenee Argentiinassa, jossa uusi presidentti aloitti talouden shokkihoidon – ”Hyvä tästä tulee”, uskoo äänestäjä
Inflaatio pahenee Argentiinassa, jossa uusi presidentti aloitti talouden shokkihoidon – ”Hyvä tästä tulee”, uskoo äänestäjä
Äärioikeistolainen presidentti Javier Milei on saanut suuren kansansuosion, mutta köyhyyden pelätään kasvavan kovien taloustoimien seurauksena. Inflaatio huitelee yli 30 prosentissa.
Raportti: Naiset sairastavat miehiä enemmän, kuilun kurominen umpeen toisi biljoonahyödyt
Raportti: Naiset sairastavat miehiä enemmän, kuilun kurominen umpeen toisi biljoonahyödyt
Naisten terveysongelmat jäävät yhä herkästi piiloon, sillä heitä kohdellaan pieninä miehinä, kritisoidaan Maailman talousfoorumin raportissa.
Raportti: Ultrarikkaiden omaisuus kasvaa niin nopeasti, että maailma saattaa pian saada ensimmäisen biljonäärinsä
Raportti: Ultrarikkaiden omaisuus kasvaa niin nopeasti, että maailma saattaa pian saada ensimmäisen biljonäärinsä
Maailman rikkaimpien miesten omaisuus on paisunut samaan aikaan, kun enemmistö on köyhtynyt. Sillä on vaikutusta myös demokratian toteutumiseen, sanoo Oxfam-järjestö.
Kolumbia kohottaa kasvojaan – Kasvuyritykset kukoistavat erityisesti pääkaupunki Bogotássa, mutta vaurastuminen ei vielä hyödytä kaikkia
Kolumbia kohottaa kasvojaan – Kasvuyritykset kukoistavat erityisesti pääkaupunki Bogotássa, mutta vaurastuminen ei vielä hyödytä kaikkia
Öljystä ja kokaiinista eroon pyristelevä Kolumbia hakee kasvua startupeista, innovaatioista ja matkailusta. Maassa on jo kolme yksisarvista, eli yli miljardin dollarin arvoista startup-yritystä.
Havaijin metsäpalot olivat vuoden kallein luonnonkatastrofi
Havaijin metsäpalot olivat vuoden kallein luonnonkatastrofi
Luonnonkatastrofit aiheuttivat mittavia taloudellisia vahinkoja ympäri maailman vuonna 2023. Henkeä kohti laskettuna eniten kustannuksia aiheuttivat Havaijin metsäpalot, laskee avustusjärjestö Christian Aid. Se on kuitenkin eniten huolissaan vaikutuksista köyhiin maihin.
Kahdella kolmasosalla Länsi- ja Keski-Afrikan asukkaista ei ole varaa terveelliseen ruokaan – YK-järjestöt varoittavat ruokaturvan heikkenemisestä ensi vuonna
Kahdella kolmasosalla Länsi- ja Keski-Afrikan asukkaista ei ole varaa terveelliseen ruokaan – YK-järjestöt varoittavat ruokaturvan heikkenemisestä ensi vuonna
Terveellinen ruoka Afrikassa maksaa saman verran kuin Yhdysvalloissa, jossa bruttokansantuote on 35 kertaa suurempi. YK-järjestöt vetoavat lisärahoituksen saamiseksi, jotta ruokakriisiä voitaisiin lievittää.