ympäristö
Tutkimus: Ilmaston lämpeneminen stressaa valtameriä, päästöjä vähentämällä voidaan ostaa aikaa
Tutkimus: Ilmaston lämpeneminen stressaa valtameriä, päästöjä vähentämällä voidaan ostaa aikaa
Happamoituminen ja hapenpuute uhkaavat maailman valtameriä.
Ympäristöriskit monien lapsikuolemien taustalla
Ympäristöriskit monien lapsikuolemien taustalla
Yli neljäsosa alle 5-vuotiaiden lasten kuolemista liittyy ympäristöriskeihin, kuten ilmansaasteeseen ja likaiseen veteen, sanoo Maailman terveysjärjestö (WHO).
Tuhannen järven Kašmir muuttui legendaksi
Tuhannen järven Kašmir muuttui legendaksi
Muun muassa asuntorakentaminen ja metsien hakkuut ovat hävittäneet kosteikoita ja vesistöjä, kalastajat ja turismi kärsivät.
YK julisti sodan merten muoviroskalle
YK julisti sodan merten muoviroskalle
YK:n #Cleanseas-kampanjan tavoitteena on saada valtiot ja yritykset vähentämään muovijätettä.
Ilmansaasteet voivat lisätä ennenaikaisia synnytyksiä
Ilmansaasteet voivat lisätä ennenaikaisia synnytyksiä
Ilmansaasteiden tiedetään jo vaikuttavan esimerkiksi hengityselinsairauksiin, mutta uuden tutkimuksen mukaan ne voivat lisätä myös ennenaikaisten syntymien riskejä etenkin Aasian maissa.
Tutkimus: Suomalaiset haluavat vähentää ruuan ympäristövaikutuksia – keinot hakusessa
Tutkimus: Suomalaiset haluavat vähentää ruuan ympäristövaikutuksia – keinot hakusessa
WWF:n kyselyn mukaan monella suomalaisella on vääriä käsityksiä ruuan ympäristövaikutusten tärkeimmistä syistä.
Intiassa pelastetaan kuivuneita luonnonlähteitä
Intiassa pelastetaan kuivuneita luonnonlähteitä
Intian Sikkimin vuoristokylien asukkaiden ei ole viime aikoina tarvinnut riidellä vedestä, sillä kuivuneita luonnonlähteitä elvytetään nyt ihmisvoimin.
Buenos Airesissa ihmetellään saastuneen joen mysteeriä
Buenos Airesissa ihmetellään saastuneen joen mysteeriä
Argentiinassa on todistettu, että saastuneen joen puhdistukseen voidaan käyttää miljardeja euroja ilman, että tuloksia näkyy juuri lainkaan. Nyt kysytään, miten se on mahdollista.
Afrikka taistelee tuholaisia vastaan
Afrikka taistelee tuholaisia vastaan
Armeijamadoiksi kutsutut perhosentoukat tekevät selvää viljelyksistä eri puolilla Afrikkaa. Sambiassa pelätään, että tuholaisten hyökkäykset vain pahenevat ilmastonmuutoksen myötä.