Suomalaisten kehitysmaapessimismi on huolestuttavaa

Monelle suomalaisille ensimmäinen kosketus kehitysmaihin on ollut Biafran kriisi 1960-luvulla tai vähän myöhemmin syntyneille Etiopian nälänhätä 1980-luvulla. Siitä sai kuulla, jos valkokastike tai karjalanpaisti ei ruokapöydässä maistunut.

Sanotaan, että ensivaikutelma on usein pysyvä. Niin tuntuu olevan ainakin kehitysmaiden kohdalla. Sen osoittaa ulkoministeriön tänään julkistettu kysely, jonka mukaan suomalaiset muun muassa uskovat, että köyhyys on lisääntynyt ja alle puolet lapsista pääsee kouluun.

Vastaukset ovat päin seiniä: yli 90 prosenttia lapsista pääse nykyään kouluun ja köyhien määrä on pudonnut vuoden 1990 jälkeen 700 miljoonalla.

Informaatioähkyn maailmassa tuskin voikaan vaatia, että keskivertosuomalainen tietäisi tarkalleen, montako äärimmäisessä köyhyydessä elävää maailmassa on. Tilastot tarjoavat asiasta muutenkin vain yhden puolen: maiden sisälläkin kehitys on ollut epätasa-arvoista.

Mutta kun ottaa huomioon, että Suomessa on korkea koulutustaso, vapaa media ja internet sekä monipuolinen kirjastolaitos, tulos on huolestuttava. Missä on menty pieleen? Siihen on vaikea löytää vastauksia.

Valopilkku kuitenkin löytyy: monessa kysymyksessä nuorimmat vastaajat ovat eniten oikeilla jäljillä. Ehkä se johtuu koulujen tehostuneesta globaalikasvatuksesta ja siitä, että Etiopian nälänhädän tilalle on jo tullut mielikuvia mikrolainoilla elämänsä kuntoon saavista naisista ja Reilun kaupan viljelijöistä. Se olisi iso parannus.

Ensi viikolla maailma aloittaa neuvottelut uusista kehitystavoitteista. Kun uudet tavoitteet tulevat ensi vuoden alussa voimaan, kehitystiedotusta tekevillä viranomaisilla ja järjestöillä onkin tuhannen taalan paikka edistää parempaa tietämystä.