Uutisvuosi on todella ollut täynnä toinen toistaan järisyttävämpiä ja useimmiten negatiivisia kertomuksia. Vaikka Durban ensinäkemältä vaikuttaa flopilta, olisiko se silti hyvä ehdokas vuoden parhaaksi uutiseksi?

Uutisvuoden huipennukseksi viime viikolla käytiin kaksi tulevaisuttamme määrittelevää kokousta. Sekä euro- että ilmastokokous päättyi laihoihin tuloksiin, joista silti jaksettiin virallisesti riemuita.

Vuosikymmenien ilmastoväännön jälkeen Durbanissa päädyttiin taas kerran siihen, että ei nyt viitsi tehdä mitään. Päätetään huomenna, ensi viikolla on ehkä enemmän rahaa hoitaa tämäkin erääntyvä lasku.

Ympäristöministeri Niinistö kuitenkin hehkutti hienoja päätöksiä. Varmasti osin kyse on siitä, että odotettiin jopa pahempaa. Päättämättömyys ei ollut yllätys.

Siinä missä Niinistöä Helsingin Sanomien mukaan "harmitti", ettei sitovimpiin päätöksiin päästy, ympäristöjärjestöt puolestaan "kauhistelivat" samaa.

Vaikka itseäni sanavalinnat kismittivät, ehkä (ihmisten) ongelma onkin juuri "kauhistelun" määrässä.

Uutisvirran jatkuva negatiivisuus varmasti vaikuttaa siihen, että asioita ei jakseta edes seurata - saati sitten välittää liikaa, kampanjoida tai painostaa päättäjiä. ("Ai mikä Durban?" kuulin moneen kertaan viime viikolla.)

Berkeleyn yliopiston tutkijat sanoivat viimevuotisessa tutkimuksessaan, että yksistään liian kamalat tai apokalyptiset uutiset ilmastonmuutoksesta tapaavat kääntyä itseään vastaan.

Mitä pelottavampi viesti, sitä enemmän ihmiset, jotka uskovat maailman olevan pohjimmiltaan vakaa ja reilu, ovat taipuvaisia kieltämään koko asian, tutkijat totesivat.

Ilmastonmuutoksen kanssa iso ongelma on nimenomaan ihmisten psykologiassa, totesi taannoin myös New York Timesin bloggari Revkin.

Ei maailma voi olla niin paha, ei kaikki voi mennä metsään, ei tuo voi olla totta. Eli liian huonoja uutisia ei yksinkertaisesti edes uskota.

Eli todetaan nyt sitten, että Durbanissa saavutettu sopimus oli vuoden paras uutinen. Auttaisiko se?