Timo Mielonen
Kolmannen maailman kasvu ja pettymys
Kolmannen maailman kasvu ja pettymys
Toisen maailmansodan jälkeinen projekti tai utopia, kolmas maailma, perustui ajatukseen uudesta kansainvälisestä järjestyksestä. Projekti tyhjeni nopeasti, mutta sen ajatukset ovat edelleenkin ajankohtaisia.
Kansalaisyhteiskunta ahdistettu nurkkaan Venäjällä
Kansalaisyhteiskunta ahdistettu nurkkaan Venäjällä
Venäjällä viime vuonna voimaan astunut kansalaisjärjestölaki on vaikeuttanut kansalaisjärjestöjen toimintaa. Kansalaisyhteiskunnan ja -järjestöjen marginalisoimisella on Venäjällä pitkät perinteet, samoin vahvan valtion korostamisella.
Harhainen teknologiausko
Harhainen teknologiausko
Valtioneuvoston kehityspoliittisen ohjelman luonnos sortuu liialliseen teknologiauskoon, kun se olettaa tietoon, osaamiseen ja innovaatioihin perustuvan kehityksen olevan kestävää, kirjoittaa Timo Mielonen.
Itä-Timorin vaalitulos ennakoi uutta hallituspohjaa
Itä-Timorin vaalitulos ennakoi uutta hallituspohjaa
Viime sunnuntaina pidettyjen Itä-Timorin parlamenttivaalien alustava tulos enteilee uutta hallituspohjaa. Aikaisempi valtapuolue Fretilin kärsi selkeän tappion, mutta vaalitappiostaan huolimatta Fretilin on yhä Itä-Timorin suurin puolue.
Länsi-Sahara odottaa yhä kansanäänestystä
Länsi-Sahara odottaa yhä kansanäänestystä
Marokon eteläpuolella sijaitsevan Länsi-Saharan hallinnasta on kiistelty vuosikymmeniä. Ratkaisun viipyminen näkyy ennen kaikkea länsisaharalaisten arjessa - eikä vähiten miehittäjä-Marokon suorittamien systemaattisten ihmisoikeusloukkauksien vuoksi. Länsi-Saharan tilanne muistuttaa monin tavoin Itä-Timoria, pohtii Timo Mielonen.
Kiina hallitsi työelämäkeskustelua
Kiina hallitsi työelämäkeskustelua
Työläisten oikeudet ja työolosuhteet kiinalaisissa yrityksissä olivat keskeisesti esillä keskiviikkona pidetyssä työ- ja sosiaalioikeuksia käsitelleessä työryhmässä. Lisäksi keskusteltiin eurooppalaisesta sosiaalisesta mallista ja monikansallaisten yhtiöiden roolista.
Uusi rooli poliittisille puolueille?
Uusi rooli poliittisille puolueille?
Yhteiskunnallisten liikkeiden ja poliittisten puolueiden välistä suhdetta pohdittiin Aasia-Eurooppa kansalaisfoorumin työryhmässä tiistaina. Keskustelu painottui selkeämmin poliittisten puolueiden roolin ja politiikassa tapahtuneiden muutosten arviointiin.
Kuka määrää avustustyön ehdot
Kuka määrää avustustyön ehdot
Avustusoperaatioiden ja -työntekijöiden rooli on muuttunut ratkaisevasti viime vuosina. Sotilaiden osuus avustusoperaatioissa, joko niiden suojaamisessa tai varsinaisen operaation toteutuksessa, ovat kasvaneet. Muutokset ovat herättäneet keskustelua siitä, onko sotilaiden kasvaneen roolin taustalla julkilausumattomia tavoitteita.