Harhainen teknologiausko

“Tietoon, osaamiseen ja innovaatioihin perustuva kehitys on kestävää sekä taloudellisesti, yhteiskunnallisesti että luonnontaloudellisesti. Tietotalous luo pääasiassa aineettomien hyödykkeiden tuotantoa ja kauppaa, joka synnyttää taloudellista kasvua luonnonvaroja kuluttamatta ja ympäristöä pilaamatta. Toisaalta tietotalouden piirissä kehitetään uusia kestäviä tuotanto- ja toimintatapoja niille talouden sektoreille, jotka perustuvat luonnonvarojen hyödyntämiseen.”

Näin sanotaan tiistaina 2.10. julkistetun valtioneuvoston kehityspoliittisen ohjelman luonnoksen osassa, jossa esitellään esimerkkejä kestävää kehitystä edistävästä kehitysyhteistyöstä. Lainaus on tietoyhteiskuntaa käsittelevästä esimerkistä.

Olisi tietenkin toivottavaa, että tietoon, osaamiseen ja innovaatioihin perustuva kehitys olisi kestävää, mutta mitään takeita siitä ei ole, eikä kehityspoliittisen ohjelman luonnos perustele, miksi näin olisi.

Voidaan aidosti kysyä, kuinka kestävää kehitystä on esimerkiksi geenimuunneltujen viljalajikkeiden kehittäminen, joka vaatii tietoa, osaamista ja innovaatioita. Vielä räikeämmin tiedon, osaamisen ja innovaatioiden sekä kestävän kehityksen välinen ristiriita näyttäytyy aseteknologiassa, johon uhrataan hillittömästi voimavaroja.

Kehityspoliittisen ohjelman luonnoksen teknologiaoptimismi ei valitettavasti jää alussa olleeseen lainaukseen, vaan jatkuu: “Tieto- ja viestintäteknologialla voidaan ratkaisevalla tavalla edistää kehitysmaiden taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä. Se poistaa köyhyyttä, kohentaa ihmisten hyvinvointia, parantaa palvelujen saantia ja kohottaa talouden tuottavuutta.”

Kunpa tilanne olisikin näin auvoinen! Sitä se kuitenkaan ei ole. Tieto- ja viestintäteknologiaan sisältyy suuria mahdollisuuksia kehitysmaiden kannalta, mutta myös suuria ongelmia. Keskeisimmät ongelmat eivät liity teknologiaan, vaan tekijänoikeuksiin ja muihin immateriaalioikeuksiin, joita säädellään muun muassa TRIPS-sopimuksella.

Mielenkiintoinen ja samalla paljastava yksityiskohta on se, että TRIPS-sopimusta ei edes mainita ohjelmaluonnoksessa. Kuitenkin TRIPS-sopimus on mahdollistanut monikansallisille yrityksille kehitysmaiden luonnonorganismien patentoimisen, samoin halvempien geneeristen AIDS-lääkkeiden markkinoillepääsyn viivyttämisen.

On melkoinen huimapäisyyden osoitus, ettei näitä ongelmia tiedosteta ohjelmaluonnoksessa. Tietoyhteiskunnan ongelmien havainnointi rajoittuu vain siihen, että nähdään, ettei kestävää tieto- ja osaamisyhteiskuntaa “kuitenkaan synny pelkästään viemällä tätä teknologiaa kehitysmaihin, vaan kehitysmaita on autettava kehittämään omiin oloihinsa soveltuva strategia osaamisyhteiskunnan kehittämiseksi”.

Valitettavasti ongelmat eivät ole näin yksinkertaisia.