KVT:n johtokunta etsii joukkoonsa uusia jäseniä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

KVT:n johtokunta etsii joukkoonsa uusia jäseniä

Onko sinulla kokemusta vapaaehtoistyöstä tai järjestötoiminnasta KVT:ssä tai muualla? Jaatko KVT:n arvot ja olet halukas edistämään ihmisten välistä yhteisymmärrystä ja rauhaa? Hae mukaan KVT:n johtokuntaan!

Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry on toiminut rauhan ja yhteisymmärryksen lisäämiseksi ihmisten välille jo yli 70 vuoden ajan. KVT järjestää vuosittain eri puolilla Suomea vapaaehtoistyöleirejä, joille osallistuu ihmisiä hyvin erilaisista taustoista. Leirillä työskennellään yhteisen tavoitteen eteen, mikä auttaa käsittelemään ennakkoluuloja ja kaatamaan raja-aitoja. KVT:n toiminta on ruohonjuuritason rauhantyötä, joka nojaa yhdessä tekemiseen ja yhdenvertaisuuteen.

KVT:n johtokunta, tuttavallisemmin johtis, on KVT:n jäsenten äänestämä joukko aktiiveja, jotka päättävät järjestön asioista sekä suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa. Johtiksen jäsenenä pääset osaksi KVT:n tekemää rauhantyötä, saat uusia kokemuksia ja tutustut mahtaviin tyyppeihin Suomessa ja maailmalla. Johtislaisena kehität taitojasi perinteisen hallitustyöskentelyn lisäksi osallistumalla tapahtumiin, koulutuksiin ja seminaareihin.

Johtokunnassa löytyy tekemistä sekä jo järjestö- ja johtokuntamaailmaa tunteville että siihen vasta tutustuville. Tärkeintä johtislaiselle on KVT:n arvomaailman jakaminen, johtokuntatyöskentelyyn aktiivinen osallistuminen sekä into olla mukana vaikuttamassa. KVT:llä et ole kumileimasin!

Kiinnostuitko? Lähetä KVT:n puheenjohtajalle Anni Lamposelle (anni.lamponen@kvtfinland.org) lyhyt vapaamuotoinen esittely itsestäsi. Kerro esittelyssä ainakin kuka olet, miten hyvin tunnet KVT:n ja miksi johtokunnan jäsenyys kiinnostaa sinua. Annilta saat myös vastauksen johtistyöskentelyyn liittyviin mieltä askarruttaviin kysymyksiin – ota rohkeasti yhteyttä! Johtokunnan vuoden 2022 uudet jäsenet valitaan KVT:n syyskokouksessa 24.11.2021.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia