Maailmanlaajuiset Black Lives Matter -protestit ovat kiinnittäneet huomion rasismiin erityisesti Pohjois-Amerikassa sekä useissa Euroopan valtioissa. Siirtomaahistoriasta sekä orjuudesta muistuttavat muistomerkit sekä kadunnimet ovat joutuneet tarkastelun kohteeksi monessa maassa.

Tämä muutos on erittäin toivottu. Toivottavasti muutoksen tuulet koskettaisivat myös modernia orjuutta eli ihmiskauppaa.

Ihmiskauppa on hälyttävän yleistä esimerkiksi Lähi-idän maissa, ja se on valitettavan tuottavaa bisnestä maailmanlaajuisesti huolimatta siitä, että se rikkoo ihmisoikeuksia. Monet valtiot sallivat sen olemassaolon sokeasti.

Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta kaupataan salaa työntekijöitä Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään, eli useimmiten Jordaniaan, Saudi-Arabiaan, Qatariin sekä muihin niin kutsuttuihin öljyvaltioihin. Ihmiskaupan uhreiksi joutuvat siirtotyöläiset lähtevät pois kotimaastaan töiden perässä mutta kohtaavat todellisuudessa epäinhimillistä riistoa, seksuaalista väkivaltaa sekä suoraa orjuuttamista.

Kafala-järjestelmä vaikeuttaa siirtotyöläisten oloja

Lähi-idän valtiot alkoivat haalia siirtotyövoimaa Afrikasta sekä Aasiasta 1950-luvulla, kun niiden talous alkoi kehittyä öljylöytöjen myötä. Lähi-idän valtiot loivat niin sanotun kafala-järjestelmän (pdf), joka perustui työnantajan sekä työntekijän väliseen henkilökohtaiseen sopimukseen. Kafala-järjestelmä tarjosi työntekijälle väliaikaisen työpaikan silloin, kun työtä oli tarjolla. Työntekijä oli vastuussa ”sponsorilleen” eikä esimerkiksi pystynyt poistumaan maasta ennen kuin sponsori sen salli.

Kafala-järjestelmä on käytössä useissa Lähi-idän maissa edelleen, ja miljoonat siirtotyöntekijät kärsivät sen negatiivista vaikutuksista. Kafala-järjestelmä onkin modernia orjuutta itsessään.

Lähi-idässä oli vuonna 2019 35 miljoonaa siirtolaista, joista suurin osa oli Etelä-Aasiasta ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, kuten Intiasta, Pakistanista, Etiopiasta ja Keniasta.

Mediassa on usein puhuttu Qatarin miespuolisista siirtotyöläisistä, jotka ovat rakentaneet orjapalkalla vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen stadioneita ja joiden työolot ovat aiheuttaneet maailmanlaajuista kohua. 

Monet Afrikasta kotoisin olevat naiset puolestaan työskentelevät Lähi-idässä kotiapulaisina hyvin epäinhimillisissä oloissa, ja naisten osuus siirtolaisista onkin 31 prosenttia.

Monet kotiapulaiset ovat nuoria naisia ja lähtöisin vaatimattomista oloista, eikä heille ole tarjolla usein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä siirtotyöläiseksi rikkaampiin Lähi-idän valtioihin. Naiset tapaavat usein kotimaassaan agentin, joka tarjoaa heille työpaikan paikallisesta perheestä esimerkiksi Jordaniasta. Heille luvataan palkkaa, lomia sekä hyvät työolot, mutta todellisuus on aivan muuta.

Kafala-järjestelmän vuoksi naiset ovat täysin työnantajansa armoilla. Vieraaseen maahan saavuttuaan heiltä takavarikoidaan usein passi ja jopa puhelin, jotta he eivät voi olla kehenkään yhteydessä. He eivät saa poistua työpaikaltaan, saati pitää lomaa. Fyysinen väkivalta sekä raiskaukset ovat yleisiä, vapaudenriistosta puhumattakaan.

Koska heillä ei ole henkilöllisyystodistusta, heidän on mahdotonta poistua maasta. Monet naiset kärsivät masennuksesta, pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta väkivallasta. Monet kotiapulaiset päätyvät lopulta itsemurhaan.

Tilanteen muuttaminen on haastavaa

Osa Afrikan valtioista tunnustavat ongelman, ja ne ovat alkaneet taistella kotiapulaisten oikeuksien puolesta. Ihmiskauppa pyörii silti, sillä laittomien siirtotyöläisten oikeuksia on mahdoton valvoa. Vaikka esimerkiksi Kenia kielsi vuonna 2012 naisilta työskentelyn Lähi-idän maissa, kielto kumottiin Saudi-Arabian kanssa taloudellisiin perusteisiin vedoten vuonna 2017.

Lähi-idän valtioiden työlait eivät koske kotiapulaisia, ja koska monella heistä ei ole papereita, on mahdoton tietää, kuinka paljon naisia itse asiassa työskentelee kotiapulaisina tälläkään hetkellä. Naisia kuolee päivittäin väkivaltaan, pakenemisyrityksiin sekä itsemurhiin, eikä ketään tunnu kiinnostavan. Kenian senaatin jäsenen Emma Mburan mukaan kyse on kartellista. Kaikki tietävät, mutta kukaan ei tee mitään.

Kansainvälinen työjärjestö ILO on kritisoinut (pdf) vahvasti kafala-järjestelmää ja vaatinut sen lakkauttamista. Järjestelmän muuttaminen on kuitenkin hankalaa, sillä se perustuu työntekijän ja työnantajan kahdenväliseen sopimukseen, eivätkä paikalliset ole halukkaita muutoksiin.

Humanitaariset järjestöt toimivat tärkeässä asemassa auttaessaan siirtotyöläisiä heidän haasteissaan. Esimerkiksi kansainvälinen avustusjärjestö Caritas auttaa työpaikoiltaan paenneita naisia laki-, sosiaali- sekä terveysasioissa ja ylläpitää turvakoteja työnantajiltaan paenneille naisille.

Koronapandemia vaikeuttanut tilannetta entisestään

Kevään 2020 koronapandemia on vaikeuttanut miljardien ihmisten elämää, ja erityisesti se on iskenyt jo valmiiksi hyvin heikossa asemassa oleviin, kuten siirtotyöläisiin.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tutkija Rothna Begum on haastatellut yli kymmenen vuoden ajan Lähi-idän kotiapulaisia ja dokumentoinut heidän elinolojaan.

Hän uskoo, että koronakriisin seurauksena kotiapulaisten elinolot ovat heikentyneet entisestään, sillä he joutuvat työskentelemään kellon ympäri, koska lapset eivät ole päässeet kouluun. Ulkonaliikkumiskiellon varjolla heidän liikkumistaan on rajoitettu äärimmilleen, ja vaatimukset esimerkiksi siivoustyön laadusta ovat kasvaneet pandemian myötä.

Työnantajilla ei ole välttämättä varaa maksaa vähäistäkään palkkaa kotiapulaisille, eivätkä kotiapulaiset voi lähteä maasta pois. Miljoonat kotiapulaiset ovat tälläkin hetkellä kirjaimellisesti loukussa.

Myös ulkoministeriön neuvonantaja Olli Ruohomäki ilmaisi huolensa Lähi-idän siirtotyöläisten tilanteesta maaliskuussa julkaistussa blogikirjoituksessaan. Vaikka rikkaiden Persianlahden valtioiden terveydenhuollon infrastruktuuri on korkeatasoista, se on tarkoitettu vain kantaväestölle, ei siirtotyöläisille. Miljoonat siirtotyöläiset ovat todennäköisesti jääneet koronapandemian myötä oman onnensa nojaan, ilman terveydenhoidollista turvaa.

Rothna Begumin mukaan maiden hallitusten olisikin nyt järjestettävä tiedostuskampanjoita television sekä sosiaalisen median välityksellä, jotta sekä siirtotyöläiset sekä työnantajat tulisivat tietoisemmiksi siirtotyöläisten oikeuksista. Lisäksi valtioiden täytyisi ryhtyä systemaattisesti puuttumaan ihmisoikeusloukkauksiin eikä ummistaa silmiään.

Ihmisoikeuksien puolustaminen ei saa jäädä koronaviruksen aiheuttaman globaalin talouskriisin varjoon. Valtioilla on velvollisuus puuttua ihmisoikeusloukkauksiin ja olla tukematta systemaattista ihmiskauppaa, jota kafala-järjestelmäkin omalta osaltaan tukee.

Vaikka suuret muutokset tulisi tehdä valtiollisella tasolla maiden välisissä sopimuksissa, on ruohonjuuritason työllä myös tärkeä tehtävä. Naisten yhteiskunnallisen aseman parantaminen, koulutus ja omien oikeuksien omaksuminen ovat tärkeitä keinoja taistelussa ihmiskauppaa vastaan. 

Kirjoittaja on opintojen ohella historian ja uskonnon opettaja, Helsingin yliopiston EU-uralähettiläs ja Rauhan ja hyvinvoinnin järjestön puheenjohtaja.