Tämä haastattelu on alunperin julkaistu lyhennettynä versiona Tutkain-lehdessä. Tilaa lehti täältä.

Israelilainen kulttuuriantropologi ja entinen Nobelin rauhanpalkinnon ehdokas Jeff Halper kävi tammikuussa luennoimassa Helsingin yliopistolla. Hän on kulttuuriantropologian tohtori ja on opettanut Haifan sekä Ben Gurionin yliopistossa. Halper on julkaissut lukuisia kirjoja ja artikkeleita Israel/Palestiina-konfliktista sekä Israelin nykykulttuurista. Halper tunnetaan myös Israeli Committee Against House Demolitions -järjestön (ICAHD) perustajana. ICAHD, jonka keulahahmona Halper on toiminut lähes kaksi vuosikymmentä, on israelilainen ihmisoikeusjärjestö, joka ajaa konfliktin ratkaisemista kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja vastustaa Israelin viranomaisten harjoittamaa palestiinalaisten kotien tuhoamispolitiikkaa.

Halperin mukaan valtiot ovat erittäin hyviä esittämään poliittisen todellisuuden omien intressiensä mukaisesti. Valtioilla on pääsy medioihin ja ne pystyvät helposti käytössään olevilla resursseilla kehystämään asioita. Siksi meidän on kansalaisyhteiskunnassa tehtävä vaihoehtoista kehystämistä. Halper on itse opiskellut politiikan tutkimusta ja nostaa esimerkiksi politiikan tutkimuksen klassisen valtion määritelmän, "jonka jokainen opiskelija oppii yliopistossa ensimmäisen kolmen tunnin aikana": Valtiolla on legitiimi väkivallan käytön monopoli. Se tarkoittaa, että valtioilla voi olla armeijoita ja ne voivat käyttää voimakeinoja haluamillaan tavoilla. Valtiota voi kritisoida, mutta sen väkivallankäyttö on legitiimiä. Edellisen määritelmän mukaan palestiinalaisilla, kurdeilla, tiibetiläisillä, saamelaisilla, Amerikan alkuperäisväestöllä ja muilla alistetuilla väestöryhmillä, ei ole oikeutta vastarintaan, koska ne eivät ole valtioita. Yhteiskuntatieteissä termien määrittäminen on täten kehystämistä. Se ei ole mitään objektiivista tiedettä, vaan tarkoitushakuista toimintaa.

Puhutte usein tarpeesta uudistaa se viitekehys, jossa Israel/Palestiina -konflikti ymmärretään. Mitä tämä tarkoittaa?

Kielellä on valtava rooli konfliktien luomisessa ja ylläpitämisessä. Jos palestiinalaisia sanotaan terroristeiksi, koska he eivät ole valtio, saadaan ihmiset ajattelemaan tietyllä tavalla. Ihmiset joita sorretaan ovat "pahiksia" ja valtiot jotka heitä sortavat ovat "hyviksiä". Israelissa ei käytetä sanaa palestiinalaiset, vaan puhutaan arabeista. Täten ei ole ihmisiä joilla olisi itsemäärämisoikeus, on vain arabeja. Miehityksestä ei puhuta, joten miehitystä ei ole. Eli mistä ihmeestä tapellaan? Tämän mieltämisessä kielenkäytöllä on ratkaiseva merkitys. Osa kielenkäytöstä on kehystämistä. Israel esittää konfliktin omalta osaltaan silkkana itsepuolustuksena. Kaikki on turvallisuustoimintaa terrorismia vastaan ja se on ihmisille ymmärrettävää. Täten osa meidän työtämme on uudelleen kehystää. Kaikenlaisten konfliktien kohdalla uudelleen kehystäminen on tärkeää, jotta konfliktit miellettäisiin todenmukaisesti ja tavalla joka mahdollistaa niiden ratkaisemisen. Jos kysymys nähdään yksinkertaisesti taisteluna terrorismia vastaan, ratkaisua ei ole, jatketaan vain taistelua terrorismia vastaan. Ihmisille täytyy osoittaa vaihtoehtoja, joten me uudelleen kehystämme konfliktin osoittamalla kolme asiaa: Ensinnäkin puhumme miehityksestä, jonka Israel kieltää. Lisäksi puhumme voimasuhteista. On vain yksi miehittävä taho, eikä konfliktissa ei ole symmetriaa. Täten toinen puoli on enemmän vastuussa. Se ei tarkoita, etteikö palestiinalaisilla olisi minkäänlaisia velvollisuuksia, se yksinkertaisesti tarkoittaa, että Israelilta on vaadittava enemmän, vain se voi lopettaa miehityksen. Toinen uudelleen kehystettävä asia on se, että miehitys on sotilaallista aggressiota, ei puolustuksellisuutta. Kolmanneksi, Israel on konfliktin vahva osapuoli. Tämä on Israelille kaikken uhkaavin asia, sillä se on onnistunut saamaan kansainvälisen tuen tekemällä itsestään uhrin. Juutalaiset ylipäätänsä ovat uhreja, joten holokaustista ja muista seikoista se on johdettu koskemaan myös Israelia. Uhrina oleminen päästää Israelin pälkähästä sillä uhria ei voi pitää vastuullisena. Me emme hyväksy tätä. Israel on proaktiivinen, vahva sekä miehittävä osapuoli. Israelilla on valtio ja armeija, palestiinalaisilla ei. Näiden seikkojen takia Israelia voidaan pitää vastuuvelvollisena kansainvälisen lain edessä. Edelliset kolme elementtiä uudelleenkehystävät konfliktin siten, että sitä voidaan ruveta ratkaisemaan, toisin kuin Israelin kehystys, joka vain säilyttää miehityksen.

Mitkä ovat lyhyesti sanottuna pääasialliset rauhan esteet Israelissa/Palestiinassa?

Tärkeimpiä rauhan esteitä on kaksi. Ensinnäkään Israel ei tahdo luopua miehityksestä. Se haluaa pitää kaikki miehitetyt alueet sekä siirtokunnat itsellään. Neuvottelut palestiinalaisten kanssa eivät tapahdu vilpittömässä mielessä; Israel tahtoo joko pitää miehityksen yllä siirtokuntien avulla tai pitäytymällä neuvottelemasta kokonaan. Tämä on ensimmäinen este. Neuvottelut eivät johda mihinkään, Israelilla ei ole tarvetta muuttaa politiikkaansa. Toinen este liittyy edelliseen. Israelilainen yleisö ei ole kiinnostunut miehityksestä. Miehitys on normalisoitu, eikä se vaikuta ihmisten elämään. Tämän takia ihmisten mobilisoiminen hallitusta vastaan miehityksen lopettamiseksi ei onnistu. Nämä ovat kaksi pääasiallista rauhan estettä.

Usein sanotaan, että Israel haluaa rauhaa ja yrittää ainoastaan puolustaa itseään. Miten kommentoisitte näitä väitteitä?

Todellisuus on hieman toinen. Palestiinalaiset hyväksyivät kahden valtion ratkaisun eli tunnustivat Israelin virallisesti vuonna 1988. Jos Israel todellisuudessa haluaisi rauhaa ja turvallisuutta, se olisi voinut saada ne 25 vuotta sitten. Ilmeisen selvästi jotain muuta on meneillään. Israel on miehitetyillä alueilla tuhonnut 28 000 palestiinalaista kotia, pitää yllä kauppasaartoa ja on rakentanut kaksisataa siirtokuntaa. Israelin viranomaiset ovat myös kiskoneet juuriltaan tai tuhonneet kaksi miljoonaa miljoonaa oliivi- ja hedelmäpuuta. Oikeastaan mitkään Israelin toimet miehitetyillä palestiinalaisalueilla eivät liity suoraan turvallisuuteen. Jos Israel todella olisi huolissaan turvallisuudestaan, se luopuisi miehitetyistä alueista ja antaisi vakaan palestiinalaisvaltion kehittyä. Koko Arabivaltioiden liitto on sanonut tekevänsä rauhan Israelin kanssa, jos se luopuu miehityksestä. Kyse ei ole turvallisuudesta, vaan siitä, että Israel haluaa haluaa pitää koko Länsirannan ja Itä-Jerusalemin hallussaan rauhan kustannuksella.

Sana "terrorismi" esiintyy usein puhuttaessa Israel/Palestiina -konfliktista. Mikä on terrorismin rooli ja kuka siitä on vastuussa? Miten terrorismi on määritelty?

Terrorismin määrittely on avainkysymys. Sana "terrorismi" on ongelma, sillä sitä sovelletaan vain ei-valtiollisiin toimijoihin. Palestiinalaiset ovat terroristeja, koska he eivät ole valtio. Kaikki terrorismi on väärin, mutta ongelma terrorismi-sanan käytössä on, että se jättää valtiot kokonaan tarkastelun ulkopuolelle. Tämän takia me emme käytä sanaa terrorismi. Me käytämmen ihmisoikeuskieltä, jonka mukaan viattomien siviilien tappaminen on kaikissa tilanteissa kiellettyä. Me kritisoimme palestiinalaisia ryhmiä, jotka tekevät sitä, koska se pelottaa ihmisiä, vaikeuttaa rauhan saavuttamista ja luo vihaa. Mutta kun puhutaan ihmisoikeuskieltä, Israelia on kritisoitava paljon enemmän. Kotien tai maanviljelijöiden elinkeinon tuhoaminen ja köyhdyttävä kauppasulku (77 prosenttia miehitettyjen alueiden palestiinalaisista elää köyhyydessä) ovat terrorismin muotoja. Jos terrorismi määritellään viattomien ihmisten tappamisena, haavoittamisena tai harmin tuottamisena heille, Israel, ja valtiot ylipäänsä, jotka käyttävät sanaa "terrorismi" hyvin poliittisessa mielessä hyökätäkseen ei-valtiollisia toimijoita vastaan, ovat oikeastaan paljon enemmän syyllisiä.

On väitetty, että Israel on -tai siitä on tulossa- apartheid-valtio. Pitävätkö nämä väitteet teistä paikkansa?

Sanoisin kyllä, Israel on jo nyt apartheid-valtio. Jos apartheid määritellään siten, että yksi dominantti ryhmä erottaa itsensä muista ja luo sitten systemaattisen epätasa-arvon, ylivallan ja sorron regiimin, kuten Israel on tehnyt palestiinalaisten kohdalla. Se on apartheidia. Ei ole merkitystä, onko erottelun peruste etninen tausta, kuten Etelä-Afrikassa, tai kansallinen tausta, kuten Israelissa ja Palestiinassa. Erottelu ja ylivalta määrittävät apartheidin. Israel on yksi maa, jossa on yksi toimiva hallitus, yksi armeija, yksi lakijärjestelmä. Tällä yhdellä alueella Israelin juutalaiset ovat erotelleet itsensä palestiinalaisista. Itseasiassa Israelin virallinen politiikka on nimeltään erottelua [Hafrada hepreaksi].

Mitä mieltä olet BDS:stä taktiikkana löytää ratkaisu oikeudenmukaiseen rauhaan Israelissa ja Palestiinassa? (Vuonna 2005 Palestiinan kansalaisyhteiskunnan julkaisema pyyntö kampanjoida boikottien, disinvestointien ja sanktioiden (BDS) avulla Israelia vastaan​​, kunnes se alkaa noudattaa kansainvälistä lakia ja kunnioittaa palestiinalaisten oikeuksia).

Mielestäni BDS kamppanja on todella tehokas, koska se on jotain mitä voi tehdä jokaisessa yhteisössä. Voit esimerkiksi boikotoida israelilaista salaattia supermarketissa tai Ahava kosmetiikkatuotteita. Israelilaisia tuotteita on kaikkialla. BDS antaa mahdollisuuden olla tietoinen siitä mitä ostaa ja yhteyksistä miehitykseen. Se antaa myös mahdollisuuden paljastaa miehityksen muita aspekteja, kuten sotilaalliset siteet. Kun yritetään levittää taloudellista painostusta, aletaan painostaa Israelin kaltaisia hallituksia muuttamaan politiikkaansa. Se, mitä voimme tehdä kun jätämme ostamatta israelilaista salaattia, on ehkä rajoittunutta, mutta jos alamme saada hallituksia mukaan tekemään BDS:ää, se olisi merkittävää. Esimerkiksi Norja on vetänyt eläkerahastonsa sijoitukset pois Elbit Systemsiltä, joka on Israelin suurin aseyhtiö. Hallitukset voidaan saada pelaamaan tietynlaista roolia. Haluaisimme, että hallitukset lopettavat asekaupan Israelin kanssa ja kaikki mitä kansalaisyhteiskunta tekee sen eteen, on tärkeää. Olisi erittäin merkittävää jos esimerkiksi Suomi päättäisi lopettaa asekaupan Israelin kanssa.

Minkälainen rooli Yhdysvalloilla, EU:lla ja kansainvälisellä kansalaisyhteiskunnalla on Israel/Palestiina -konfliktissa?

Ongelmana on, että kansainvälinen yhteisö kritisoi Israelia, koska se toimii kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja kansainvälisen lain vastaisesti, mutta ei mene sen pidemmälle. Israel saa edelleen vuosittain Yhdysvalloilta lähes neljän miljardin dollarin arvosta sotilaallista avustusta. Israel on EU:n naapuri, joten se saa verohelpotuksia tuotteilleen, jopa siirtokunnissa tuotetuille, joita ei saisi merkitä Israelissa valmistetuiksi. EU vain katsoo tätä sormien läpi. Odotamme usein, että hallitukset ratkaisevat maailman ongelmat. Hallitukset on valittu demokraattisesti ja ne toimivat YK:ssa, EU:ssa, NATO:ssa. Niillä on valtaa, armeijoita ja mahdollisuus kohdistaa taloudellisia pakotteita. Niillä on kyky ratkaista konflikteja, mutta ne eivät tee sitä. Sen sijaan ne käsittelevät (engl. manage) konflikteja, mikä tarkoittaa, että niin kauan kun Israel ei näytä sortavan palestiinalaisia liikaa ja alue on tarpeeksi hiljainen, maailman hallitukset tulevat elämään miehityksen kanssa. Miehitystä on nyt jatkunut 45 vuotta, ilman merkityksellisiä yrityksiä ratkaista konflikti tai painostaa Israelia. Oslonkaan rauhanprosessin aikana Israelia ei estetty rakentamasta siirtokuntia tai jatkamasta miehityksen vahvistamista. Kansalaisyhteiskunta on ainoa kansainvälinen toimija, joka oikeasti on huolissaan ihmisoikeuksista, oikeudenmukaisuudesta, kansainvälisestä oikeudesta. Viimeisten vuosien aikana olemme onnistuneet organisoimaan enemmän kuin aiemmin. Luulen, että jos pystymme jatkossakin organisoimaan BDS:än kaltaisia kansainvälisiä kampanijoita, meillä on mahdollisuus alkaa painostaa Israelia. Jo nyt Palestiina kysymys on noussut suurimpien maaimanpoliittisten kysymysten joukkoon. Kun poliitikot huomaavat, että ihmisiä kiinnostaa se, mitä Israel/Palestiinassa tapahtuu, ja hallitukset asetetaan noloon asemaan, koska niiden pitäisi tehdä jotain, siten pidämme kysymystä yllä ja toimintamme kansalaisyhteiskunnassa alkaa vaikuttaa hallituksiin. Tarvitsemme kuitenkin valitettavasti hallituksia, koska me emme allekirjoitakirjoita sopimuksia ja neuvottele. Hallitukset eivät ole paras mahdollinen yhteistyökumppani, joten meidän tehtävämme on yrittää pitää ne rehellisinä ja valvoa niiden toimintaa.