Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Suomen World Visionin blogissa.

Vierailin hiljattain pakolaisleirillä Länsi-Ugandassa Kongon rajalla. Leirillä asuu vajaat 40 000 tuhatta pakolaista.

Kansainvälinen yhteisö on kehittänyt varsin tyylikkäät humanitaarisen avun periaatteet ja niiden pohjalle rakentuvat toimintaohjeet. Joukon sitoumuksia, julistuksia ja toimintaohjeita voi kiteyttää ajatukseen: jokaisella on oikeus elää ihmisarvoista elämää. Katastrofien ja kriisien keskellä kysymys on hengen pelastamisesta ihmisarvoisesti.

Tapasin leirivierailuni aikana Dorin, nuoren miehen Etelä-Sudanista. Parituntinen, jonka sain viettää hänen kanssaan, nosti mieleeni useita kysymyksiä. Kattavatko humanitaariset ylevät periaatteet myös Dorin elämän? Elääkö hän ihmisarvoisesti?

Dor on halvaantunut ala-raajoistaan ja hän ryömii käsillään. Kun hän saapui leirille 13 vuotta sitten, hän sai apujärjestöiltä viljelyvälineitä, yöpymiseen tarkoitetun pressun ja huovan, keittovälineet sekä kuukausittain tietyn kalorimäärän edestä papuja, öljyä ja riisiä.

Dor tuli leirille yksin, sillä hänen vanhempansa jäivät Etelä-Sudaniin suojelemaan omaisuuttaan. Heistä ei ole sen koommin kuulunut. Piti siis selviytyä itse. Turvaverkot jäivät kotimaahan.

Kaikille leiriläisille annetaan peltotilkku viljeltäväksi. Muutaman vuoden kuluttua oletetaan, että ruoka-avun sijasta ruokaa saadaan jonkin verran myös omasta pellosta. Kuukausittainen kalorimäärä lasketaan puoleen. Laihahan Dor on, mutta hengissä.

Dorin majan lähistössä on yhteisöpohjainen ulkokäymälä. Siis käytännössä huussi, jossa on reikä lattiassa. Käyttäjiä on lähes 30 ja Dor on yksi heistä – tarpeilleen ryömivä vammainen nuorimies. Pissallehan hän toki pääsee, mutta kuinka ihmisarvoisesti.

Hän sai tullessaan myös 20 litran vesikanisterin. Otti aikansa, kunnes hänelle järjestettiin viiden litran kanisteri. Se oli painavin, jonka pystyi raahaamaan ryömimällä. Kaivolle pääsy on aina oma operaationsa.

Leirille rakennettuja kouluja, koulujen vessoja tai kaivoja suunniteltaessa ei ole huomioitu Dorin haasteita. Esteitä riittää. Ja vähäisimpiä niistä ei ole yhteisön leimaava suhde vammaisuuteen. Apua on useimmiten turha odottaa.

"Valitettavasti vammaiset, joita kriisien ja katastrofien johdosta on normaalia enemmän, ovat useimmiten unohtuneet – joskus niin pahasti, että huutoa ei tunnu kukaan kuulevan."

YK:n ilmisoikeusjulistus lähtee siitä lähtökohdasta, että yleisen infrastruktuurin tulisi olla inklusiivista. Tämä koskee myös ihmisiä keskellä kriisiä tai katastrofia. Se on vahvistettu omalla artiklalla. Valitettavasti vammaiset, joita kriisien ja katastrofien johdosta on normaalia enemmän, ovat useimmiten unohtuneet – joskus niin pahasti, että huutoa ei tunnu kukaan kuulevan.

Järjestönä vetoamme, että tässä kohtaa humanitaarisen avun käytäntöjen tulisi muuttua. Sinä voit olla mukana allekirjoittamalla vetoomuksemme. Uskon, että Dor ja tuhannet muut vammaiset pakolaiset saavat tulevaisuudessa elää heidän ihmisarvoaan kunnioittavaa elämää.