Vammaisjärjestöjä kehitysmaissa tukeva Abilis-säätiö on voittanut kaikkien aikojen ensimmäisen Vuoden maailmanparantaja -palkinnon.

Palkinnon myönsi kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo, ja se jaettiin eilen virtuaalisesti järjestetyillä Maailma kylässä -festivaaleilla.

Palkinnon tarkoituksena oli palkita henkilö, yhteisö tai organisaatio, jonka toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Tuomaristo perusteli palkintoa työllä, jota Abilis tekee kaikkein hauraimmassa asemassa olevien ihmisten, vammaisten, kanssa.

”Tuntuu todella hyvältä, että työtämme arvostetaan ja että on tunnistettu nimenomaan vammaissektorin työn tärkeys. Vammaiset ihmiset ovat yksi maailman marginalisoiduimmista ryhmistä, joka on kuitenkin aika suuri”, sanoo Abilis-säätiön toiminnanjohtaja Marjo Heinonen.

Palkinnon arvo on tuhat euroa. Se aiotaan käyttää vammaisten naisten työllistämiseen Etiopiassa design-villamattoja valmistavan Sera Helsingin kautta, Heinonen kertoo.

Tuomaristoon kuuluivat presidentti Tarja Halonen, toimittaja Wali Hashi, toimittaja Heikki Aittokoski ja kustantaja Jaana Airaksinen. Tuomariston puheenjohtajana toimi Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen. Ehdotuksia palkinnon saajaksi tuli yhteensä 127.

Korona vei ruuan ja lääkkeet

Kansanedustaja ja kansalaisaktivisti Kalle Könkkölän vuonna 1998 perustama Abilis-säätiö tukee paikallisia vammaisjärjestöjä maailman köyhimmissä maissa.

Sen konseptiin kuuluu myöntää avustuksia nimenomaan vammaisten ihmisten omille järjestöille: vähintään puolet järjestöjen sekä hankkeiden johdossa toimivista ihmisistä on vammaisia tai vammaisten lasten vanhempia.

”On paljon toimijoita, jotka tekevät vammaissektorilla työtä vammaisten ihmisten ’hyväksi’ tai ’puolesta’, me taas korostamme sitä, että he ovat aktiivisia projektien suunnittelijoita ja toteuttajia sekä myös vastuunkantajia – eivät vain työn kohde”, Heinonen sanoo.

Abiliksen tavoitteena on myös vahvistaa vammaisjärjestöjen kykyä toimia, sillä niiltä puuttuu usein osaamista eivätkä ne saa ääntään kuuluviin kehittyvissä maissa.
Tällä hetkellä työtä vaikeuttaa kuitenkin koronapandemia, joka on osunut Heinosen mukaan erityisen raskaasti kehitysmaiden vammaisiin.

”Heti pandemian aluksi meille alkoi tulvia avunpyyntöjä, sillä vammaisilta ihmisiltä puuttui saavutettavaa tietoa ja hygieniavälineitä pandemian torjumiseksi. Kun yhteiskunnat sitten menivät kiinni, monien toimeentulo hävisi ja meille alkoi tulla viestejä ruuan ja lääkkeiden loppumisesta esimerkiksi Etiopiasta”, Heinonen kertoo.

Pandemian pitkittyessä kentältä tuli tietoa myös esimerkiksi vammaisiin naisiin kohdistuvan fyysisen, psyykkisen ja seksuaalisen väkivallan lisääntymisestä, kun pandemian aiheuttamaa ahdistusta purettiin heihin niin kodeissa kuin yhteisöissäkin. Tällä hetkellä vammaiset ihmiset kärsivät myös rokotetiedon puutteesta.

Abiliksen työ muuttuikin viime vuonna pitkälti koronatyöksi. Sen tukemat järjestöt alkoivat levittää saavutettavaa koronatietoutta, jakaa hygieniatarvikkeita ja ruokaa sekä antaa vertaistukea ja psykologista tukea esimerkiksi väkivallasta kärsineille. Tietoa ja tukea ovat saaneet jopa miljoonat ihmiset yhteensä 76 projektissa, Heinonen kertoo.

Hän toivoo, että kun pandemiasta aletaan pikkuhiljaa toipua, jatkossa kiinnitetään huomiota etenkin vammaisten ihmisten toimeentulon parantamiseen.

Pandemiasta on myös syytä ottaa opiksi vammaistyössä laajemminkin.

”Pandemian kehittyessä humanitaariseksi kriisiksi monissa maissa ei tiedetty, miten vammaisten ihmisten kanssa tehdään yhteistyötä ja miten vammaiset avuntarvitsijat löydetään. Tulevien vuosien tilanteita varten tarvitaan paremmat suunnitelmat, ja vammaiset ihmiset on otettava mukaan suunnittelemaan eri toimintoja”, Heinonen toivoo.