Artikkeli on julkaistu alun perin Rauhanliiton blogissa 7.5.2019.

Amerikkalaisen Ploughshares Fund -tutkimuslaitoksen johtaja Joseph Cirincione nimesi hiljattain erään henkilön ”asevalvontasopimusten sarjamurhaajaksi”. Arvaapa, kuka sai tämän kunnianarvoisen arvonimen?

Hän on ollut kaatamassa – ja onnistunut siinä – lähes kaikkia viime vuosikymmenien tärkeitä asevalvontasopimuksia. Bill Clintonin aikana hänen sormensa olivat pelissä, kun Pohjois-Korean ydinaseisiin liittyvä Agreed Framework -sopimus kaatui. George W. Bushin aikaan hän oli kaatamassa ABM-sopimusta, joka oli kylmän sodan aikainen, kalliiden ohjuspuolustusjärjestelmien rakentamisen estävä sopimus Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.

Tämä henkilö on ollut ratkaisevassa roolissa Yhdysvaltojen irrottautumiselle Iran-sopimuksesta, esimerkki siitä miten onnistunut diplomatia voi estää ydinaseiden leviämisen. Nyt hän on tuhoamassa INF-sopimusta, jonka Reagan hyväksyi ja joka kielsi kokonaisen luokan ydinaseita, joita 80-luvulla oltiin asentamassa Eurooppaan.

Arvasit jo varmaan kuka tämä ”rauhan” mies on: John Bolton, presidentti Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja. On todella hämmästyttävää, että yksi ihminen on voinut saada aikaan niin paljon asevarustelua kuin hän. Asevalvontasopimusten kaataminen johtaa automaattisesti varustelukilpailuun.

John Bolton ei halua neuvotella sopimuksia uusiksi. Hän haluaa tuhota ne. Tavoitteena on mahdollisimman suuri joustavuus Yhdysvalloille, jonka pitää voida valita sotilaalliset ratkaisunsa itse, ilman kansainvälisiä rajoitteita. Kaikennäköisten ”lilliputtimaiden” ei tulisi voida kahlita maailman mahtavinta valtiota multilateralismin ja kansainvälisten sopimusten varjolla.

Kun EU ja muut suurvallat, Yhdysvallat mukaanluettuna, juhlivat Iran-sopimuksen allekirjoittamista 12 vuoden neuvottelujen jälkeen kesällä 2015, kirjoitti John Bolton New York Timesissä kolumnin. Siinä hän totesi, että ainoa toimiva ratkaisu Iranin ydinaseettomuuteen oli maan pommittaminen, ei diplomatia.

INF-sopimuksen kaatuminen on riski Euroopalle

Asevalvonta on kansainvälisen yhteisön tekninen ratkaisu silloin, kun aseistariisunta ei ole poliittisesti mahdollista. Se rajoittaa aseita, niiden lukumäärää ja käyttöä sovittujen yhteisten periaatteiden mukaisesti. Asevalvonnan takia kylmän sodan aikaisista 80 000 ydinaseesta on tänään jäljellä ”vain” noin 15 000. Se on kyllä vieläkin määrä, jolla maailma voidaan tuhota.

Asevalvonnalla on ollut tärkeä merkitys. Eikä pelkästään aseiden vähentämisessä, vaan myös siinä, että toisiaan vastustavat tahot kohtaavat, käyvät jatkuvia neuvotteluja ja sopivat valvonnasta. Se, että näistä kysymyksistä ei enää keskustella yhdessä saman pöydän ääressä, lisää konfliktin riskiä.

INF-sopimuksen kaatuminen on tällainen riski Euroopalle. Yhdysvallat ja Venäjä eivät käy neuvotteluja sopimuksesta, vaan välittävät tänään uhkia lehdistön kautta. Samanaikaisesti Euroopasta uhkaa tulla uusien ohjusten taistelutanner.

Ehkä kaikkein huolestuttavinta tämän hetkisessä tilanteessa on poliittisen mobilisaation puute. Päinvastoin kuin 80-luvulla, jolloin eurooppalaiset mielenosoitukset keräsivät ihmiset kaduille vastustamaan keskimatkan ohjusten tuloa Eurooppaan, tänään keskustelua asevalvontasopimusten kaatumisesta käydään ainoastaan asiantuntijoiden välillä. 80-luvulla niin naiset kuin nuoretkin väittelivät ohjuksista ja loivat kansalaisrintaman niitä vastaan.

Tällä hetkellä yksi mies saa rauhassa tuhota kymmenien vuosien rauhantyön aikaansaannokset. Ehkä mobilisaatio tapahtuu vasta kun uusien ohjusten tulo Eurooppaan on lähempänä ja niiden sijoittamista konkreettisesti suunnitellaan? Silloin voi olla liian myöhäistä. Nyt olisi tilausta asevalvonnan Gretalle, niin EU:n, Naton kuin ETYJ:in ollessa täysin lamaantuneita.

Kirjoittaja on Rauhanliiton puheenjohtaja ja Tukholman rauhantutkimusinstituutti SIPRI:n erikoistutkija.