Maailma.netin toimittaja Teija Laakso työskentelee kansainvälisessä EAPPI-ohjelmassa vapaaehtoisena Länsirannalla tammi–huhtikuussa 2014.

Kello on puoli kuusi aamulla. Maatalousportin pitäisi aueta. On pimeää ja viileää, portille jonottavat palestiinalaisviljelijät ovat sytyttäneet nuotioita. Tunnistan hämärässä muutamat kasvot ja tervehdin. Jutustelemme hetken maassa istuvan mantelinviljelijän kanssa. Hänen viestinsä on sama, jonka kuulemme Länsirannan maatalousportilta toiselle: kertokaa kotimaissanne, mitä täällä tapahtuu.

Lupaan yrittää, sillä tarinoita riittää. Seitsemällä eri maatalousportilla päivystäminen kahden kuukauden ajan on paljastanut, miten monilla eri hienovaraisilla tavoilla ihmisiä voi nöyryyttää ja hiljalleen kiehuvaa vihaa kasvattaa.

Periaatteessa Israelin sotilashallinnon Länsirannalle luoma maatalousporttijärjestelmä kuulostaa yksinkertaiselta. Portit ovat olemassa, koska Israel alkoi reilut kymmenen vuotta sitten rakentaa Länsirannalle muuria, jonka tarkoituksena on pitää terroristit – ja kaikki muutkin palestiinalaiset – poissa Israelista. Muuri rakennettiin niin, että osa palestiinalaisten viljelysmaista ja kylistä jäi muurin väärälle puolelle.

Myönnytyksenä Israelin armeija on avannut palestiinalaisia varten 80 maatalousporttia, joiden kautta he voivat kulkea viljelysmailleen. Niiden käyttöä varten on haettava lupaa, joka on uusittava tasaisin väliajoin. Lupaa ei aina saa ja vaikka saisikin, monet portit ovat joka tapauksessa auki vain kolmena päivänä viikossa kolme kertaa päivässä tai vain sadonkorjuun aikaan.

Lupa ei myöskään estä sotilaita harjoittamasta erilaista kiusantekoa. Olen nähnyt, miten sotilaat saavat päähänsä käännyttää traktorit portilta. Toisena päivänä käännytyksen kokee ruukkukasvi. Eräällä portilla on "hälytystila", eivätkä lampaat saa mennä porttien läpi – se, miten palestiinalaisviljelijä tänään ruokkii lampaansa, ei ole sotilaiden ongelma.

Kun saavun portille päivystämään, sotilaat ovat usein myöhässä. Kun he vaivautuvat tulemaan, viljelijöiden päästäminen läpi on äärimmäisen hidasta. Joskus portin läpi pääsee vain kaksi henkeä kerrallaan – ja sen jälkeen on vuorossa luvan tarkastus kopilla. Sotilaat sohivat aseilla hermostuneita viljelijöitä taaksepäin ja kurkkivat eväspusseihinkin. Sanaakaan ei vaihdeta.

Moni palestiinalainen sanoo, että eläimiäkin kohdellaan paremmin. Lause voi tuntua liioittelulta, mutta kuultuani 77-vuotiaan Mohammedin tarinan alan ymmärtää sitä.

Vanhalla miehellä on uurteiset, ahavoituneet kasvot ja päässä palestiinalaishuivi. Hän kertoo tarinansa kiihtyneenä paikallisen ihmisoikeusjärjestön edustajalle.

Mohammed oli palaamassa mailtaan kotiin puolilta päivin, jolloin maatalousportti on auki puoli tuntia tai kolme varttia. Portilla sotilas pysäytti hänet ja ryhtyi tarkastelemaan vanhuksen housuja. Mies oli hankkinut ne kirpputorilta ja ne tuntuivat käteviltä, koska niissä oli monta taskua. Sotilasta vastaus ei tyydyttänyt. Hänen mukaansa housut olivat armeijan omaisuutta ja Mohammedin oli jätettävä ne portille.

Mohammed ajoi kotiin traktorillaan jalassaan pelkät pitkät alushousut – kesäaikaan hänellä ei olisi ollut niitäkään.

Mohammedin tarina on vain pieni osa koko sotilasmiehitykseen kuuluvaa nöyryytysten kimppua. Lapsia viedään öisin kodeistaan ja samalla asunnot pengotaan. Jokaisesta perheestä löytyy joku vankilassa ollut. Israelin siirtokuntalaiset katkovat oliivipuita ja vapauttavat jopa jätevetensä palestiinalaisten päälle.

Länsimaissa jaksetaan yhä seurata rauhanneuvotteluita, mutta tavallisten palestiinalaisten puheissa kuulee välillä termin kolmas intifada. Kun ajattelen edellisten kansannousujen seurauksia, en toivo sitä. Yllätyksenä se ei kuitenkaan tulisi.

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.