Artikkeli on julkaistu alun perin Le Monde diplomatique -lehden numerossa 3/2017.

Nämä ovat kuin mitkä tahansa kansainväliset messut: näyttelyosastot ovat täynnä kirkasvärisiä julisteita, houkuttelevia valokuvia ja palvelualttiita messuemäntiä. Moitteettomasti istuvissa puvuissaan esiintyvät miehet vaihtavat näyttävästi käyntikortteja. Esitetelineiden lomassa näkyy isokokoisia pienoismalleja konteista koostuvista kaupungeista, joissa vallitsee siisteys ja järjestys.

”Voin lähettää teille kaikki haluamanne tiedot eri leireistämme. Meillä on valinnanvaraa kaivosten, öljynporauskenttien, armeijan tai pakolaisten majoittamistarpeisiin”, kertoo espanjalaista logistiikkayhtiötä Arpaa edustava Clara Labarta ylpeänä miehelle, joka sanoo tulleensa paikalle ”erään afrikkalaisen maan hallituksen” lähettämänä. Labartan messuosaston takaseinää koristaa suuri valokuva leirin perusmallista, jossa näkyy erityyppisiä telttoja ja helikoptereita.

”Yrityksemme ensisijainen asiakas on Espanjan puolustusministeriö, jolle toimitamme sotilasmateriaalia, mutta olemme täällä tutustumassa humanitaarisiin markkinoihin. Ne ovat erittäin kompleksinen kokonaisuus, jossa toimii monenlaisia yrittäjiä”, Clara Labarta selittää.

Avustusmessut YK:n huippukokouksen yhteydessä

Messut on järjestetty YK:n ensimmäisen humanitaarisen huippukokouksen yhteydessä. Kokous pidettiin Istanbulissa toukokuussa 2016, ja näytteilleasettajia oli voimakkaan mainostuksen ansiosta saatu mukaan yli 600. Tämä kertoo siitä, että pakolaisleireistä vastaavat kansainväliset järjestöt haluavat liittää yksityisen sektorin entistä tiiviimmin yhteen humanitaarisen toiminnan kanssa. Vastaavanlaisia messuja järjestetään useita vuodessa niin Dubaissa kuin Brysselissäkin. Valtaviin kaupallisiin tilaisuuksiin kokoontuvat sekä YK:n järjestöt, kansalaisjärjestöt että yksityiset yritykset, nuorista paikallisista yrityksistä monikansallisiin konserneihin. Istanbulissa tuotteitaan esittelivät vieri vieressä lennokkien, aurinko­energialamppujen tai ruokapakkausten myyjät sekä rahoituspalveluyhtiöt, kuten MasterCard Worldwide, ja tilintarkastusta, yrityksen kulujen vähentämisneuvontaa ja asiantuntijapalveluja tarjoavat yhtiöt, kuten Accenture ja Deloitte. Paikalla oli myös kansainvälisen matkakohteiden arviointisivuston TripAdvisorin edustaja, ja samoilla messuilla järjestettiin pakolaisvirtoja käsitteleviä keskustelutilaisuuksia.

”Tämä sektori on paisunut valtavaksi ja jotkut kutsuvat sitä ’avustusteollisuudeksi’. Sen vuosivolyymi nousee vähintään 25 miljardiin dollariin vuodessa. Kaupallisesta näkökulmasta on selvää, että tämä on uusi toimiala, jossa on mahdollista tahkota rahaa kunhan pystyy todistamaan tehokkuutensa”, toteaa Ben Parker, joka toimi vuoteen 2013 asti YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimiston (OCHA) johtajana Syyriassa ja Itä-Afrikassa.

Istanbulin messujen satojen näytteilleasettajien keskellä yksi näyttävä osasto on erityisesti yritysedustajien mieleen. Sen kautta on helpompi ymmärtää sektorin toimintalogiikkaa. Osastolla on pakolaisille tarkoitettu teltta, johon on katettu malliksi teetarjoilu ja sen rinnalle luonnollisen kokoinen valokuva hyvin vieraanvaraisen näköisestä syyrialaisperheestä. Osasto kuuluu YK:n pakolaisjärjestölle (UNHCR:lle), joka on maailmanlaajuisesti merkittävin pakolaisleirien hallinnoija. Teltan puolestaan on rahoittanut ruotsalainen huonekaluyhtiö Ikea. Huonekalukonsernin säätiön johtaja ja ohjelman vastuuhenkilö Per Heggenes ei säästele sanojaan ylistäessään uutta tuotettaan, joka tuo mieleen yksityisille asiak­kaille myytävät koottavat huonekalut.

”Minun mielestäni kyse ei ole siitä, että tehdään joko ’voittoa’ tai ’humanitaarista työtä’. Voittoa voi tehdä samalla kun tehdään kehitysyhteistyötä.”

”Tämä teltta ei ole läpinäkyvä niin kuin yleensä, joten se kunnioittaa paremmin pakolaisten yksityisyyttä. Sen ovet saa kiinni, siinä on myös ikkunat ja lisäksi se on eristetty. Se tarjoaa aivan uutta elämänlaatua pitkäaikaisille pakolaisille.[– –] Malli on myös todella kestävä ja pitkällä aikavälillä UNHCR:lle tulee edullisemmaksi investoida meidän telttoihimme.”

Alankomaihin rekisteröity Ikea Foundation on vuodesta 2010 taannut täysrahoituksen Better Shelter (”parempia suojia”) -nimisen sosiaalisen yrityksen toiminnalle. Ruotsiin sijoittunut yritys on solminut YK:n pakolaisjärjestön kanssa 35 miljoonan euron arvoisen kaupan 30 000 teltasta. Koottavaa tuotetta on jo toimitettu järjestön pakolaisleireihin Etiopiaan, Irakiin, Etelä-Sudaniin ja Keniaan. Per Heggenes ei näe kauppakumppanuuden ja humanitaaristen päämäärien välillä minkäänlaista ristiriitaa.

”Minun mielestäni kyse ei ole siitä, että tehdään joko ’voittoa’ tai ’humanitaarista työtä’. Voittoa voi tehdä samalla kun tehdään kehitysyhteistyötä. [– –] Joka tapauksessa Better Shelterin tuottamat voitot täytyy joko investoida takaisin sosiaaliseen yritykseen tai sijoittaa Ikean säätiöön.”

Vaikka ruotsalainen huonekalujätti kehuu myyntiluetteloissaan kumppanuuden toimivuutta, Ben Parker puolestaan ei ole yhtä myönteinen arvioidessaan Ikean kentällä saamaa sijaa.

”Kun olin töissä Keniassa vuonna 2011, somalialaisten pakolaisten asuttaman valtavan Dadaabin leirin sijaintialueelle iski ankara kuivuus. Meille kerrottiin, että Ikea antaisi 60 miljoonaa dollaria pelkästään Dadaabin auttamiseen, mutta se liittyikin tähän telttakonseptiin, näihin ihmeasumuksiin, joita oli tarkoitus pystyttää leirille takaamaan pakolaisille suurenmoiset elinolot. Olivatko uudet design-teltat sitä mitä Dabaabissa juuri tuolloin tarvittiin? Suoraan sanottuna ei todellakaan. Yksityinen sektori etsii nykyisin uusia markkinoita hyväntekeväisyyssektorin kautta, ja arvelen, että Ikea toimii tässä tarkoituksessa. Se sopii hyvin osakkeenomistajille, mutta en ole varma, onko se oikea tapa auttaa pakolaisia.”

Vuonna 2016 Ikea ei pelkästään toimittanut telttoja YK:n pakolaisjärjestölle vaan se oli myös järjestön suurin yksityinen lahjoittaja, jonka antama summa nousi 32 miljoonaan euroon.

YK:n pakolaisjärjestön päämaja sijaitsee Genevessä. Mahtavassa lasiseinäisessä rakennuksessa toimii lähes tuhat työntekijää. Heidän pääasiallinen tehtävänsä on hallinnoida pakolaisleirejä niiden valtioiden puolesta, jotka eivät kykene vastaamaan leirien logistiikasta. Järjestön erikoispiirteenä on se, että vaikka se onkin YK:n alainen, sen toimintaa rahoittavat todellisuudessa muutamat suurvallat, jotka myös määräävät järjestön toimintalinjat ja prioriteetit. Vuonna 2016 järjestön seitsemän miljardin euron budjetista 40 prosenttia tuli Yhdysvalloilta. Perinteisesti rahoitusta ovat täydentäneet Saksa, Britannia, Japani ja Ruotsi.

”Tehokkuuden kasvattamiseksi olemme ruvenneet kehittämään kumppanuuksia yksityisen sektorin kanssa”, selittää järjestön edustaja Melissa Fleming Genevessä.

”Tietyllä tapaa tämä myös edistää omaa ammattilaisuuttamme. Koko humanitaarisen avun järjestelmä on kasvanut ja sen parissa työskentely vaatii nyt todellakin ammatillista osaamista.”

Uudelta ammattialalta puuttuu kuitenkin resursseja. Järjestö perusti vuonna 2012 säästöihin tähtäävän innovaatio-osaston, Innovation Labs, jonka tehtävänä on lanseerata uusia yhteistyö­projekteja. Majoitustoiminnoissa yhteistyökumppanina toimii Ikea, kiireellisissä logistiikka-asioissa mukana on yhdysvaltalainen kuriirifirma UPS (United Parcel Service) ja kouluopetusrintaman toimijaksi on piakkoin tulossa Google.

Jos järjestöltä tiedustelee, onko kumppanuuksissa vaarana, että yritysten sana alkaa painaa päätöksenteossa entistä enemmän, vastaus on aina sama: yritysten rahoitusosuus on edelleen marginaalinen verrattuna valtioilta tulevaan rahaan. Alun perin pelkiksi lahjoituksiksi tarkoitetut kumppanuussopimukset ovat nykyään kuitenkin ottamassa uusia muotoja. Ben Parkerin mukaan YK:n pakolaisjärjestö on lähtenyt mukaan kierteeseen, josta on vaikea irrottautua.

”Ikea Foundation on luvannut järjestölle kymmeniä miljoonia dollareita, ja nyt se on lähettänyt edustajansa Sveitsiin tarkastamaan, mitä lahjoitetuilla rahoilla oikein tehdään. Arvelen, että alussa järjestö kuvitteli voivansa yksinkertaisesti ottaa vastaan vapaaehtoistyöntekijöitä ja lahjoituksia, mutta se on nyt oivaltamassa, että se ei kuulu yksityisen sektorin toimintatapoihin. [– –] Yritykset edellyttävät vastineita lahjoituksilleen. Mikä on järjestön sananvalta silloin, jos Ikea päättää esimerkiksi testata tuotteitaan pakolaisleireissä?”

Mitä mahdollisuuksia järjestöllä on reagoida, jos käy niin kuin helmikuussa 2016, jolloin EU:n parlamentin jäsenet paljastivat Ikean sekaantuneen laajaan veroparatiisiskandaaliin välttyäkseen maksamasta veroja juuri niissä maissa, jotka rahoittavat YK:n pakolaisjärjestöä (La Tribune, 13. helmikuuta 2016)? Järjestö sanoo, ettei se ole koskaan kuullutkaan sellaisesta.

Ikean telttojen tarpeellisuutta tai tarpeettomuutta merkittävämpää on kuitenkin pohtia sitä, millaisen talousjärjestelmän ja millaisten poliittisten voimien vaikutuksen alaiseksi on joutumassa YK:n järjestö, jonka vastuulla on miljoonien kotinsa menettäneiden ihmisten kohtalo kautta maailman. Humanitaarisen toiminnan piirit ovat usein pienet ja ulkopuolisilta suljetut. Kun 1970-luvulla yksittäiset lääkärit, jotka tunnetaan nimellä French Doctors, lähtivät muutaman hengen ryhmissä perustamaan terveysasemia Afrikkaan vakuuttuneina toimintansa tarpeellisuudesta, heidän tilalleen ovat tulleet globalisoituneen akateemisen maailman oikeustieteellisistä ja kauppakorkeakouluista valmistuneet hallintojohtajat.

”Ette uskoisi, jos kertoisin kuinka monta työhakemusta minulle tulee päivittäin. Niiden ihmisten määrä, jotka haluavat tälle alalle, on aivan uskomaton. Erityisesti pyrkijöinä ovat nuoret, jotka hakevat merkitystä elämälleen ja sanovat minulle: ’En oikeastaan haluakaan tehdä töitä Wall Streetillä’”, vahvistaa Melissa Fleming.

Humanitaarisen alan uusille johtohenkilöille, jotka hyvin usein ovat imeneet oppinsa uusklassisen taloustieteen teorioista, vanhojen kansalaisjärjestöjen korvaaminen pätevämpinä pidetyillä yksityisillä yrityksillä on itsestäänselvyys. Sukupolvenvaihdos ei kuitenkaan yksin voi selittää markkinoiden tunkua pakolaisjärjestön yhä laajenevalle toimialalle. Rahoittajana toimivan suurvallan (Yhdysvallat) vaikutuksesta järjestö on vähitellen sopeutunut yritysjohtamismalliin, jossa keskeisimpinä arvoina ovat tehokkuus ja tuottavuus. Glasgow’n yliopistossa pakolaisleirien historiaa tutkiva Benjamin White on seurannut muutosta muutaman vuoden ajan.

”On hyväksyttävä, että kaikella on hinta ja nykyinen talousjärjestelmä perustuu siihen, että kaikista saaduista palveluista on maksettava.”

”Valtiot, erityisesti Yhdysvallat, ovat kehittäneet järjestölle rahoituslogiikan, joka pohjautuu tarjouskilpailuihin ja tarpeiden jatkuvaan laadulliseen ja määrälliseen arviointiin. Näin ne ovat pakottaneet järjestön toimimaan kuin se olisi pysyvän rahoituksen varassa toimiva yritys omine markkinointi-, raportointi- ja arviointiosastoineen. Suuret kansalaisjärjestöt kuten Care tai Norwegian Refugee Council toimivat saman mallin mukaisesti. Näissä tapauksissa voidaan suoraan puhua humanitaarisista yrityksistä.”

Vaikka pakolaisjärjestö ei virallisesti myönnä yhdysvaltalaisten suoraa vaikutusta hallintomalliinsa, sen edustaja tunnustaa, että suurin rahoittaja valitsee, mitä kriisiä avustetaan.

”Me emme aina päätä sitä, vaan joskus päätöksen tekevät järjestön rahoittajat. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa tai Keski-Afrikassa on käynnissä yhtä paha tragedia kuin Syyriassa, mutta rahoitus myönnetään pelkästään Syyriaa varten.” Virtuaalipankkikortit päivittäisostoksia varten

Virtuaalipankkikortit päivittäisostoksia varten

Aamuauringon okrankeltaiset säteet valaisevat kuivasta maasta nousevia valtavia pölypilviä. Ajan kellastamien konttien reunoille viritetty pyykki tempoilee tuulessa. Lapset leikkivät vanhoista autonrenkaista viritetyissä keinuissa. Ollaan Jordaniassa, Zaatarin pakolaisleirillä, keskellä ankaraa aavikkoa. YK:n pakolaisjärjestön vuonna 2012 perustaman leirin näkymät ovat kaukana humanitaarisilla messuilla esitellyistä siisteinä kiiltävistä pienoismalleista. 15 kilometrin päässä Syyrian rajalta sijaitsevassa leirissä asuu nykyään 80 000 syyrialaispakolaista. Kolme vuotta leirin perustamisen jälkeen sen ruoanjakelusta vastaava YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP) päätti ensimmäisen kerran toimintahistoriansa aikana soveltaa leirillä markkinatalouden periaatteita. Ruokapakettien jakelun sijaan alueelle tuli kaksi kilpailevaa supermarkettia: Safeway – yhdysvaltalaisen marketketjun mukaan – ja Tazweed, joka on kuwaitilaisen ruokakauppakonsernin pakolaisleireihin erikoistunut tytäryhtiö.

”Kun alueella on kaksi markettia, jotka toimivat selkeästi kaupallisen logiikan pohjalta, ihmiset voivat yhdellä dollarilla päivässä hankkia mitä milloinkin haluavat ja heistä tulee onnellisia kuluttajia”, julistaa Kilian Kleinschmidt, joka toimi pakolaisjärjestön alaisena leirin johtajana 2013–2016. Hän puolustaa kiihkeästi uutta, hänen mukaansa paljon edullisemmaksi tulevaa järjestelmää.

Pakolaisten itsensä Zaatarin torilla vähitellen kehittämä epävirallinen talous on joutunut törmäyskurssille aggressiivisempaa logiikkaa noudattavien uusien toimijoiden kanssa. YK:n pakolaisjärjestö sekä Maailman ruokaohjelma ovat jakaneet jokaiselle syyrialaispakolaiselle virtuaalisen pankkikortin, jonka arvo on 50 dollaria kuukaudessa. Kortti kuitenkin toimii pelkästään Zaatarin kahdessa keskenään kilpailevassa supermarketissa, joissa sitä käyttävät ”asiakkaat” pääsevät osalliseksi suurissa valintamyymälöissä shoppailemisen riemuista.

”Me olemme erikoistuneet pakolaisleiritoimintaan ja olemme jo työskennelleet UNHCR:n kanssa Irakissa ja Jemenissä”, kertoo Tazweed-konsernin kehityspäällikkö Laith Al-Jazi Kuwaitista tuotujen tuotteiden täyttämien myyntipöytien keskellä.

”Minusta kilpailu on terve ilmiö. Se takaa parhaat palvelut ja parhaat hinnat pakolaisille, tai ennemminkin – jos sallitte termin – edunsaajille.”

Vaikka kyseessä on vaihtoehdoton markkinatilanne, Maailman ruokaohjelma kuitenkin vakuuttaa takaavansa, että kummankin supermarketin voitot rajoittuvat viiteen prosenttiin niiden liikevaihdosta. Nykyään itsenäisenä konsulttina toimiva ja tällä sektorilla erittäin suurta vaikutusvaltaa nauttiva Kilian Kleinschmidt haluaisi kuitenkin viedä yksityisen alihankintajärjestelmän vielä pidemmälle ja lopettaa vanhentuneen humanitaarisen avustuskäytännön kokonaan. Miksei leireille myyntikojuja perustavilta pakolaisilta voisi laskuttaa niitä humanitaarisia palveluja, joista he nauttivat?

”Yleinen avustaminen on mielestäni erittäin epäterve järjestelmä. Mitä siitä seuraa? Kun ihmiset palaavat kotimaahansa, he ovat heti edellyttämässä hallitukseltaan ilmaisia palveluja. On hyväksyttävä, että kaikella on hinta ja nykyinen talousjärjestelmä perustuu siihen, että kaikista saaduista palveluista on maksettava.

Filosofi Michel Foucault 1980-luvun alussa Vietnamin venepakolaisia käsittelevässä puheessaan julisti, että ”Pakolaiset suljetaan ensimmäisinä ulos!” Olisiko hän voinut mitenkään kuvitella, että he jonain päivänä joutuisivat kaiken lisäksi myös maksamaan siitä?

Suomentanut Kirsi Kinnunen