Suomi voisi olla suunnannäyttäjä ja inhimillinen ääni globaalien kysymysten ja maailman eriarvoistumisen ratkaisemisessa. Nyt olemme vaarassa kääntyä taaksepäin.

Suomi on osaltaan sitoutunut maailmanlaajuisen köyhyyden vähentämiseen ja perusoikeuksien toteutumiseen YK:ssa sovittujen kestävän kehityksen tavoitteiden Agenda 2030:n mukaisesti.

Nuo tavoitteet uhkaavat kuitenkin jäädä unelmiksi: kehitystavoitteiden edistyminen on hidastunut viime vuosien päällekkäisten kriisitilanteiden vuoksi.

Vaikka äärimmäinen köyhyys oli kääntynyt laskuun viimeisen vuosikymmenen aikana, hyvä kehitys hidastui huomattavasti koronaepidemian aikana. Maailman humanitaaristen kriisien tilanne on historiallisesti katsoen poikkeuksellisen vakava ja tälläkin hetkellä yli 300 miljoonaa lasta elää äärimmäisen köyhissä oloissa.

Koronavuosien lisäksi ilmastonmuutoksen ja Ukrainan sodan vaikutukset ovat kasvattaneet kehitysyhteistyön tarvetta entisestään.

Kuten YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on todennut, kestävän kehityksen tavoitteet
tarvitsevat nyt pelastamista.

Suuri osa kestävän SDG-tavoitteista on jäämässä saavuttamatta vuoteen 2030 mennessä. Syyskuussa julkaistu kattava Unicefin raportti Progress on Children's Well-being: Centring child rights in the 2030 Agenda kokosi yhteen datan yli 20 vuoden ajalta ja näyttää, missä määrin eri maat ovat saavuttaneet Agenda 2030:n tavoitteita. Jos tahti jatkuu kuin tähän saakka, ainoastaan 60 maata, joissa asuu 25 prosenttia maailman lapsista, tulee saavuttamaan tavoitteet vuoteen 2030 mennessä.

Kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt ovat vaikeassa tilanteessa. Yhtäällä avuntarve kasvaa jatkuvasti, mutta rahoitus ei ole parantumassa, vaan jopa päinvastoin.

Jos kehitystavoitteet halutaan saavuttaa, kehitysyhteistyön rahoitus on tärkeää turvata. Suomella olisi nyt todellinen mahdollisuus olla esimerkkinä ja vaikuttaa. Mutta olemme päättäneet kulkea eri suuntaan.

Suomessa kehitysyhteistyön määrärahoista on määrä leikata noin 88,6 miljoonaa euroa bruttona.

Suomi on sitoutunut sekä YK:ssa että EU:ssa nostamaan kehitysyhteistyövaransa 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuutta vastaavalle tasolle. Valitettavasti tämä tavoite on saavutettu ainoastaan kerran 1990-luvun alussa. Tänä vuonna määrärahat vastaavat arvioiden mukaan ainoastaan 0,42 prosenttia Suomen bkt:sta. Ulkoministeriö arvioi, että tulevina vuosina kehitysrahoituksen taso tulee olemaan vielä alhaisempi: keskimäärin 0,39 prosenttia bkt:sta.

Uuden hallitusohjelman mukaan Ukraina on hallituskaudella Suomen suurin kehitysyhteistyön kohde. Tälle on toki perusteet: tilanne Ukrainassa on edelleen huolestuttava. Samalla kuitenkin maailman heikoimmassa asemassa olevat ihmiset sekä vähiten kehittyneet maat ja alueet jäävät huomiotta.

Globaali vastuunkanto unohtuu, vaikka kansalaiset kannattavat sitä

Äärimmäisen huolestuttavaa kehitystä löytyy myös kotimaan sisältä. Tuore hallitusohjelma vähentää pakolaiskiintiötä 500 pakolaiseen vuodessa ja tiukentaa maassaolon ehtoja samaan aikaan kun ennätykselliset 108 miljoonaa ihmistä pakenee maailmanlaajuisesti vainoa, sotaa ja väkivaltaisuuksia. Pakolaisista noin 40 % on lapsia.

Eikä siinä kaikki. Kun EU:n perusoikeusvirasto kysyi afrikkalaistaustaisilta eurooppalaisilta rasismista ja syrjinnästä, Suomi koettiin 13 tutkituista maasta yhdeksi rasistisimmaksi. Kaikki nämä kehityssuunnat kertovat kovenevista arvoista ja ihmisten luokittelusta taustojensa perusteella.

Suomen kaltaiselle pienelle maalle on erityisen tärkeää pitää kiinni kansainvälisestä yhteistyöstä ja näyttää positiivista esimerkkiä: kansainvälistyminen ja yhteistyö rajojen ulkopuolisten toimijoiden kanssa on ollut monissa historian käänteissä Suomelle itselleen elämän ja kuoleman kysymys.

Myös suomalaiset ovat saaneet kansainvälistä apua. Kun UNICEF perustettiin vuonna 1946 auttamaan lapsia toisen maailmansodan jälkeen. Suomi oli ensimmäisiä avunsaajia. Yhteistyöstä on meille hyötyä monella tapaa.

Vielä kesällä 2020 ulkoministeriön teettämän evaluointiraportin mukaan Suomen tekemä globaali vaikuttamistyö oli erittäin tuloksellista: Suomi pystyi vaikuttamaan näkyvästi monikansallisiin järjestöihin ja maan vaikuttamista pidettiin merkittävämpänä kuin sen suhteellinen rahallinen osuus YK:ssa tai äänivalta antoivat odottaa.

Maiden rajat ja kielimuurit ylittävä empatia on osa ihmisyyttä ja hyvät kansainväliset suhteet takaavat koko maapallon turvallisuuden ja vakauden. Mikään ei tunnu olevan tärkeämpää kun katsomme ympärillemme tänään.

Suomalaiset yksityiset ihmiset kyllä ymmärtävät kehitysyhteistyön arvon ja suhtautuvat siihen positiivisesti. Tulevaisuudessa yksityisten lahjoitusten merkitys saattaa korostua kehitysyhteistyön rahoituksessa.

Mutta on aika kysyä: aikooko Suomi todellakin kääntyä tässä maailmassa sisäänpäin ja luopua mahdollisuudesta olla positiivinen voima?

Kirjoittaja työskentelee Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtajana.

Alkuperäinen kuva: Jonna Rotola-Pukkila / Nenäpäivä-säätiö