Osa kenialaisista toivoi, että Donald Trump voittaisi Yhdysvaltain parin viikon takaiset presidentinvaalit. Syyt liittyvät Kenian nykyiseen poliittiseen tilanteeseen, presidentti Joe Bidenin kauden tapahtumiin sekä kansainväliseen kehityspolitiikkaan.

Kenian presidentti William Ruto ei ole kansan parissa tällä hetkellä suosittu. Hänen on nähty olevan Bidenin hallinnon tukema nukkejohtaja, joka ajaa oman eliittinsä ja kansainvälisen yhteisön etuja oman kansansa sijaan. Trumpin kannattaminen on samalla ollut monelle Ruton vastustamista. Osa kenialaisista tuki häntä siis yksinkertaisesti siksi, että hän ei ole Bidenin jatkaja Kamala Harris. 

Kenia ei ole demokratia

Huono hallinto ja julkisten varojen tuhlaus ovat Keniassa johtaneet nuorisotyöttömyyteen ja aivovuotoon, tuloeroihin ja köyhyyteen. Viime kesänä niin sanottu sukupolvi Z aloitti hallituksen vastaiset mielenosoitukset. 

Taustalla olivat suunnitellut veronkorotukset. Niihin kuuluivat leivän arvonlisäveron korotus ja lisätty polttoainevero Kenian julkisen talouden alijäämän, kertyneen julkisen velan ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) lainan kattamiseksi. 

Maan turvallisuusjoukot tappoivat protesteja tukahduttaessaan ainakin 73 ihmistä. Kesän jälkeen ainakin 57 ihmistä on kidnapattu. 

Veronkorotusten lisäksi mielenosoituksissa vastustettiin koko Kenian hallintoa, Yhdysvaltojen tukemaa IMF:n politiikkaa ja lainaehtoja. Kohteena oli ennen kaikkea presidentti Ruto, jonka nähdään antaneen siunauksensa ”kolonialistiselle” politiikalle. 

Kenia on virallisesti ollut monipuoluedemokratia 1990-luvulta lähtien, ja sitä kutsutaan usein Afrikan demokraattisen kehityksen mallimaaksi. Presidentin vallan keskittäminen hallituksessa on kuitenkin ollut yleistä, samoin opposition lahjonta.

Ruto, joka valittiin vuonna 2022, kampanjoi itseään ”hustler-ehdokkaana”. Hän puhui erityisesti nuorille ja epävirallisen sektorin työntekijöille lupaamalla työpaikkoja ja ”alhaalta ylös” -politiikkaa tuloerojen ja köyhyyden vähentämiseksi. Näitä lupauksia ei kuitenkaan ole täytetty. 

Kenian kontekstissa tulee huomioida myös kansan ja korruptoituneen poliittisen eliitin väliset hierarkiaerot. Kenian ”poliittisen luokan” valta jaetaan heimojen, eli etnisten sekä taloudellisten suhteiden kautta. 

Ne taas kumpuavat siirtomaahistoriasta sekä kansainvälisen taloudellisen vallan keskittymisestä, jotka ruokkivat paikallisen poliittisen eliitin korruptiota.

Kenia ei ole siis demokratia, toisin kuin länsimainen media usein väittää.

Kaksi ideologiaa

Keniassa toimii progressiivinen vastarintaliike, joka ajaa paikallisen korruption vähentämistä ja kansainvälisen kehityspolitiikan politisoimista. Se toimii määrätietoisesti ihmisoikeusloukkausten uhasta huolimatta vaatien maata kunnioittamaan perustuslakia, joka uudistettiin vuonna 2010 vuosina 2007–2008 tapahtuneen vaaliväkivallan jälkeen vuosina. 

Liike haluaa vähentää korruptiota ja vaatii parempaa hallintoa, joka ei perustu epäpoliittiseen ja teknokraattiseen kehityspolitiikkaan ja autoritaariseen vallan keskittämiseen. 

Kenian yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on nähty korruption, huonon hallinnon ja epätasa-arvoisen politiikan jatkumona ja ylläpitämisenä. Tämä johti koko Bidenin hallinnon vastustamiseen, mikä taas välineellistettiin Ruton vastustamiseen. 

Kyse on siis kahdesta eri ideologiasta. Kenian eliitti haluaa jatkaa oman edun politiikkaansa kansainvälisellä tuella. Kansa taas haluaa muuttaa järjestelmää demokraattisemmaksi irtautumalla kansainvälisen politiikan vetonarusta, johon paikallinen poliittinen eliitti on kietoutunut. Tästä syystä kenialaiset halusivat eroon Bidenin hallinnosta, jota presidentti Ruto heille edustaa. 

Hyvä esimerkki kansan vastarinnasta on Yhdysvaltain Kenian suurlähettilään Meg Whitmanin ero tehtävästään kansan protestien takia. Whitmanin on nähty myötäilevän Kenian hallituksen epädemokraattista politiikkaa. 

Whitman on myös ollut tukemassa esimerkiksi Bill Gatesin geenimanipuloidun viljelyn tuomista Keniaan. Sen on nähty olevan kolonialistisen politiikan jatkumoa, joka ei kunnioita kansallisen ruoantuotannon suvereniteettia. 

Whitman oli avainasemassa myös Kenian vihkiytymisessä Yhdysvaltojen Naton ulkopuoliseksi liittolaiseksi, mitä suurin osa kenialaisista vastusti. Biden myös lupasi Afrikan valtioille kaksi paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa, vaikka hän samalla vastustaa Afrikan veto-oikeutta neuvostossa. Lupausta ei ole täytetty. 

Trump ei suosi monenkeskistä yhteistyötä

Trumpin valinta on nähty Keniassa siis näennäisenä mahdollisuutena vapautua Yhdysvaltojen vaikutusvallasta. Tämä perustuu muistijälkeen Trumpin edellisestä kaudesta ja siirtymästä Bidenin politiikkaan. 

Jotkut kenialaiset toisaalta myös ihailevat Trumpin autoritaarista johtajatyyliä ja konservatiivista ideologiaa, joka edustaa vastavoimaa länsimaiselle ”tyhjien lupausten kehityspolitiikalle”. 

Trumpilla itsellään ei ole vahvaa diplomaattista suhdetta Keniaan tai koko Afrikan maanosaan. Hän tulee todennäköisesti vähentämään vaikutusvaltaansa Keniassa ja keskittymään kauppaan Afrikan valtioiden kanssa. Hän keskittyy pragmaattiseen talouspolitiikkaan, joka pyrkii turvaamaan selustansa Kiinaa vastaan. 

Toisaalta Trump ei tunnetusti ole monenkeskisten sopimusten eikä yhteistyön ystävä, mikä voi vaikuttaa AGOA-sopimuksen ylläpitämiseen. AGOA on vuonna 2000 solmittu sopimus tullivapaista Afrikan vientituotteista Yhdysvaltojen markkinoille. Se vanhenee ensi syyskuussa. Nähtäväksi myös jää, jatkuuko Yhdysvaltain kehitysapuviraston USAIDin vuotuinen noin kahdeksan miljardin dollarin tuki Afrikalle.

Trumpin voitto asemoi näin Keniaa selvemmin Kiinan ja ”globaalin etelän liittouman”, Afrikan sisäisen yhteistyön ja riippumattomuuden suuntaan vastavoimana Yhdysvalloille.

Demokratian vaatimus elää 

Kehityspolitiikka halutaan usein nähdä epäpoliittisena ja teknisenä kysymyksenä, mutta todellisuudessa kehitys on poliittista. Myös Keniassa vastarintaliike haluaa nähdä kehityksen nimenomaan poliittisena kysymyksenä.

Esimerkiksi IMF:n toteuttama kehityspolitiikka ja presidentti Ruton veronkorotussuunnitelmat nähdään ikään kuin epäpoliittisena tapana piilottaa kotimainen korruptio.

Ruto yritti toteuttaa veronkorotukset teknisenä strategiana aivan kuin se olisi ainoa vaihtoehto pelastaa Kenia finanssikriisiltä. Samalla vastarintaliikkeen muut vaatimukset, kuten oikeusvaltion ja demokratian vahvistaminen, korruption vähentäminen ja vastuullisuustoimenpiteet rankaisemattomuuden poistamiseksi, jäivät kuitenkin sivuun, vaikka ilman niitä tasa-arvoista talousuudistusta ei voida toteuttaa. 

Demokratia on köyhtymässä globaalisti. Keniassa ja monissa muissa Afrikan valtioissa vaatimukset demokratiasta ja vapaudesta nousevat kuitenkin nimenomaan sisältäpäin. 

Kenian ja muiden Afrikan valtioiden demokraattinen kehitys sekä nuori ja kasvava väestö voi olla käänteentekevä tulevaisuuden maailmanpolitiikassa ja globaalissa päätöksenteossa. 

Yhdysvallat, Kiina ja EU:n ulkopolitiikka eivät tällä hetkellä panosta riittävästi demokratian tai vapauden edistämiseen Afrikassa. EU:n tulevaisuuden mahdollisuus onkin edistää Afrikassa ulkopolitiikkaa, joka vastaa oikeisiin tarpeisiin ja todellisuuteen.

Kirjoittaja on politiikan väitöskirjatutkija Nairobissa.