Vuonna 2011 elettiin toiveikasta aikaa. Arabimaiden läpi pyyhkäisi kansannousujen aalto, joka ajoi useammankin maan diktaattorit maanpakoon. Hetken aikaa näytti siltä, että monesta aiemmin autoritaarisesta maasta tulisi kertaheitolla demokratia.

Niin ei käynyt. Pitkään paras ja oikeastaan ainoa esimerkki niin sanotun arabikevään onnistumisesta oli Tunisia, jossa kansa onnistui syrjäyttämään diktaattori Zine El Abidine Ben Alin. Pian maassa säädettiin uusi, edistyksellinen perustuslaki ja järjestettiin onnistuneesti vaaleja.

Muutama vuosi sitten Tunisian demokratiakehitys kääntyi kuitenkin taas taaksepäin. Korruptio ja poliittinen suhmurointi jatkuivat, talouskriisi kuritti etenkin nuoria ja päälle tuli vielä koronapandemia. Kun presidentti Kais Saied vuonna 2021 ilmoitti jäädyttävänsä parlamentin toiminnan ja ottavansa itselleen myös yleisen syyttäjän tehtävät, moni kansalainen tuki häntä.

Saied sääti uuden perustuslain ja kavensi ilmaisunvapautta. Toimittajia, asianajajia ja toisinajattelijoita on pidätetty joukoittain. Viime viikonloppuna hän sai murskavoiton presidentinvaaleissa, joihin päästettiin vain kaksi kilpailevaa ehdokasta. 

Demokratiatutkija Marina Nordin mukaan Tunisiaa voi nyt pitää yhtenä viime vuosina autoritarisoituneiden maiden tyyppiesimerkkinä.

Nord vieraili syyskuussa Suomessa. Maailma.net haastatteli häntä etänä. 

Nord työskentelee Göteborgin yliopistossa toimivassa demokratiatutkimusinstituutti V-Demissä. Se julkaisee vuosittain ilmestyvää demokratiaraporttia, joista tuoreimman (pdf) mukaan jo 71 prosenttia maailman väestöstä elää autoritaarisesti johdetuissa maissa.

Autoritaarisiksi muuttuvia maita on periaatteessa kahdenlaisia, Nord kertoo. On maita, jotka ovat olleet pitkään demokratioita ja luisuvat sitten hiljalleen itsevaltiuden suuntaan ilman, että sitä aluksi edes huomataan – kuten Unkarissa.

Toinen ryhmä ovat Tunisian kaltaiset maat. Ne ovat alkaneet hiljattain demokratisoitua mutta eivät ole vielä onnistuneet vakiinnuttamaan demokratiaansa. Sitten alkaa alamäki. Tunisiassa sitä selittää osittain tyytymättömyys.

”Demokratia perustettiin, mutta se ei tuottanut hyötyjä. Se johtuu siitä, että hauraasta ajasta ei selvitty riittävän pitkään”, Nord selittää.

Demokratiasta on hyötyä – pitkällä aikavälillä

Monissa muissakin maissa on petytty demokratiaan, koska se ei tuotakaan niitä tuloksia, joita toivottiin. Tutkimusten mukaan se ei oikeastaan ole perusteltua.

Nord ja hänen kollegansa kävivät viime vuonna julkaistua Case for Democracy -raporttia (pdf) varten läpi satoja tutkimuksia selvittääkseen, onko demokratiasta käytännön hyötyä ja luovatko ne esimerkiksi talouskasvua enemmän kuin autoritaarisesti johdetut maat. Tarkoituksena oli selvittää, pitävätkö Kiinan kaltaisten maiden väitteet autoritaaristen maiden hallinnon tehokkuudesta paikkansa. 

Demokratia pärjää selvityksessä itsevaltiutta paremmin. Esimerkiksi talous kasvaa demokratiaan siirtyvissä valtioissa 20 prosenttia 25 vuodessa, Nord kertoo. Imeväiskuolleisuus vähenee, toisen asteen kouluttautuminen yleistyy ja jopa ilmastopolitiikasta tulee kunnianhimoisempaa.

Yhteys demokratisoitumisen ja suotuisan kehityksen välillä ei ole suora, vaan kyse on pitkälti siitä, että demokratioissa valtion instituutiot ovat vastuussa toiminnastaan kansalaisilleen. Siksi ne toimivat läpinäkyvästi ja tehokkaasti ja tekevät kansalaisille hyödyllisiä päätöksiä. Talouskasvu perustuu samaan asiaan: kun instituutiot toimivat ja ovat luotettavia, myös sijoittajat uskaltautuvat maahan.

Varjopuolena on kehityksen hitaus.

”Demokraattiset siirtymät ovat hauraita alkuvaiheessa, koska vie aikaa ennen kuin instituutiot alkavat toimia. Talouskasvu ei tapahdu kuukausissa, vaan siitä, kun sijoittajat alkavat luottaa maahan, menee vuosia ennen kuin rahaa alkaa tulla. Tuloksia ei voi siis odottaa vuoden parin päästä vaaleista”, Nord muistuttaa.

Sitä esimerkiksi Tunisiassa ei välttämättä ymmärretty.

Aivan kaikkea demokratia ei myöskään ratkaise. Tutkimuksessa havaittiin, että sen paremmin demokratiat kuin autoritaarisesti johdetut maatkaan eivät ole onnistuneet löytämään ratkaisua eriarvoisuuden ongelmaan.

Maat vajoavat hitaasti

V-Dem tarkastelee demokratian tilaa esimerkiksi vapaiden vaalien, kansalaisten perusoikeuksien ja oikeuslaitoksen riippumattomuuden kaltaisten tunnusmerkkien kautta. Sen raportin mukaan tällä hetkellä maailmassa on 91 demokratiaa ja 88 autoritaarisesti hallittua maata. 

Lähes kaikki demokratian tärkeimmät elementit, kuten ilmaisunvapaus ja yhdistymisen vapaus sekä vaalien rehellisyys, heikkenevät useammassa maassa kuin paranevat. 

V-Demin mukaan peräti 42 maata on autoritarisoitumassa. Niitä ovat esimerkiksi Puola, Kreikka, Intia, Meksiko, Afganistan, Valko-Venäjä, Etelä-Korea, Myanmar ja Ukraina. Tunisiaa ei tänä vuonna laskettu niiden joukkoon muun muassa siksi, että sen parlamentti nimitettiin uudelleen viime vuonna. Se on kuitenkin yhä kaukana kymmenen vuoden takaisesta tilanteestaan ja se määritellään autoritaariseksi maaksi.

Demokratiatutkijoiden mukaan maailma elää edelleen autoritarisoitumisen kolmatta aaltoa. Sen katsotaan alkaneen 1990-luvun lopulla sen jälkeen, kun maailma oli ensin demokratisoitunut Neuvostoliiton hajoamisen ja Berliinin muurin murtumisen jälkeen.

Nord toivoo, että aallonpohja on jo nähty tai edes meneillään. Sitä on kuitenkin vaikea arvioida, sillä nykyinen aalto on hyvin erilainen kuin kaksi edellistä, jotka tapahtuivat kansallissosialismin ja fasismin aikana sekä uudelleen 1960- ja 1970-luvuilla. Tuolloin tapahtui paljon vallankaappauksia ja ulkovaltojen hyökkäyksiä, joiden seurauksena demokratia saattoi romahtaa yhdessä yössä.

“Nyt autoritarisoituminen tapahtuu pääosin asteittain, tuhansin pienin askelin, ja se voi kestää vuosia, kuten Unkarissa. Se tapahtuu tavallisesti laillista tietä. Uusi ilmiö on myös disinformaation ja polarisaation nousu”, hän kertoo.

Unkarissa demokraattisia instituutioita on ajettu alas pääministeri Viktor Orbánin johdolla jo vuodesta 2010. Vuonna 2020 amerikkalainen ajatushautomo Freedom House arvioi, ettei maa ole enää demokratia.

Pikku hiljaa tapahtuva autoritarisoituminen on vaarallista, koska usein siihen herätään liian myöhään.

“Kaava on selkeä: se alkaa hyökkäyksellä mediaa ja kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Sen jälkeen aletaan hajottaa instituutioita ja hyökätään oikeuslaitoksen riippumattomuutta vastaan. Autoritarisoituminen huomataan usein vasta sitten, kun vaaleja vastaan hyökätään.”

Yhdysvaltain vaaleilla suuri merkitys

Ovatko kaikki maat vaarassa autoritaarisoitua ja miten sitä voi torjua? Nord ei mielellään anna suoria neuvoja, sillä se vaarantaisi hänen asemansa puolueettomana tutkijana. Hän viittaa tutkimustietoon siitä, mitkä tekijät vahvistavat demokratiaa.

“Demokraattisen resilienssin elementtejä ovat oikeastaan kaikki ne asiat, joita itsevaltiaat alkavat hajottaa. Esimerkiksi riippumaton oikeuslaitos sekä kansalaisyhteiskunta, joka voi mobilisoida ihmisiä, ovat tärkeitä.”

Tämä näkyi esimerkiksi Yhdysvalloissa, joka alkoi nopeasti autoritarisoitua presidentti Donald Trumpin kaudella vuosina 2017–2020. Siellä juuri oikeuslaitos onnistui estämään pahimman kehityksen, Nord huomauttaa.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit ovatkin tärkeässä asemassa siinä, mihin demokratian kehitys lähivuosina etenee.

“Yhdysvalloilla on tärkeä rooli demokratian edistämisessä taloudellisesti mutta myös siinä, että se toimii esimerkkinä muille maille.”