Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan runsas vuosi sitten, Afrikasta on tullut uudelleen diplomaattinen taistelukenttä.

Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris vieraili hiljattain kolmessa Afrikan maassa, Ghanassa, Sambiassa ja Tansaniassa. Hän on presidentti Joe Bidenin hallinnon korkea-arvoisin viranomainen, joka on käynyt mantereella. 

Viranomaisten mukaan vierailun tarkoituksena oli seurata viime vuonna pidetyn Yhdysvaltain ja Afrikan johtajien huippukokouksen yhteydessä tehtyjä kumppanuus- ja kehityssitoumuksia. Kokouksessa 49 Afrikan johtajaa tapasi presidentti Bidenin Washington DC:ssä.

Kokouksen järjestäminen heijastelee tämänhetkistä geopoliittista kontekstia ja suurvaltojen uutta kiinnostusta varmistaa Afrikan maiden tuki ja kumppanuudet niiden kanssa.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Afrikan maat eivät tukeneet YK:n yleiskokouksen äänestyksessä yhtenä rintamana Ukrainaa. Vain kymmenen Afrikan maata äänesti hyökkäyksen tuomitsemisen puolesta, muut äänestivät vastaan, tyhjää tai olivat poissa äänestyksestä.

Keskeisin kysymys Yhdysvaltain aiempien hallintojen keskustelussa ulkomaanpolitiikan painopisteistä Afrikassa on usein liittynyt Kiinan poliittisen ja taloudellisen vaikutusvallan torjumiseen maanosassa. Nykyhallintokin paheksuu yhä Kiinalta otettua velkaa ja kaupankäyntitapoja, joiden sanotaan olevan haitallisia Afrikan omille intresseille.

Afrikassa on arvioiden mukaan 30 prosenttia maailman mineraalivarannoista.

Tarve torjua Kiinan vaikutusvaltaa on kuitenkin kiinteästi sidottu pyrkimykseen saada Afrikasta luonnonvaroja. Afrikassa on arvioiden mukaan 30 prosenttia maailman mineraalivarannoista. Näihin kuuluu myös paljon uusiutuvan energian tuotannossa – ja fossiilisista polttoaineista luopumisessa – tarvittavia mineraaleja. Tämä lisää Yhdysvaltojen painetta olla hellittämättä otettaan Afrikasta.

Useimmat tärkeistä mineraaleista ovat kuitenkin yhä vahvemmin kiinalaisten yritysten vallassa. Esimerkiksi Kongon demokraattisen tasavallan 19 kobolttikaivoksesta 17 on kiinalaisten yritysten omistamia. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana Kiinasta on tullut Afrikan tärkein kauppakumppani, kahdenvälinen luotonantaja ja suurin helpon infrastruktuurirahoituksen lähde. Velkaantuneet kehitysmaat, joista useimmat ovat Afrikassa, kääntyvät nyt säännöllisesti Kiinan, eivät Kansainvälisen valuuttarahaston, puoleen saadakseen hätälainoja.

Jotta Yhdysvallat voisi toimia tehokkaasti Kiinan vaikutusvaltaa vastaan, Afrikan johtajat edellyttävät siltä asianmukaista rahoitusta. Yhdysvaltain ja Afrikan maiden kokouksessa Biden ilmoittikin noin 55 miljardin dollarin tuesta maanosalle seuraavien kolmen vuoden aikana.

Tämä kuitenkin kalpenee Yhdysvaltain Ukrainalle tähän mennessä antamalle yli sadan miljardin dollarin tuelle. Samaan aikaan Afrikassa on ruokaturvakriisi, jota Venäjän hyökkäys Ukrainaan on pahentanut. Tähän eriarvoisuuteen on puututtava, jotta suhteita Afrikan kanssa voidaan vahvistaa ja ylläpitää.

Äänestys paljasti jakolinjat afrikkalaisten yhtenäisyydessä ja tarjosi näin mahdollisuuden käyttää vaikutusvaltaa horjuviin Afrikan maihin.

Myös Venäjä on asemoinut itseään uudelleen saadakseen vaikutusvaltaa Afrikassa, mitä ironista kyllä, on edesauttanut hyökkäys Ukrainaan. Afrikan maat eivät tuominneet Venäjää ylivoimaisesti YK:n yleiskokouksessa, jaVenäjä hyödynsi tätä nopeasti. Äänestys paljasti jakolinjat afrikkalaisten yhtenäisyydessä ja tarjosi näin mahdollisuuden käyttää vaikutusvaltaa horjuviin Afrikan maihin.

Ulkoministeri Sergei Lavrov teki korkean profiilin vierailun Egyptissä, Kongon tasavallassa ja Ugandassa viime kesänä. Venäjä suunnittelee myös Venäjä-Afrikka-huippukokousta heinäkuulle.

Yhdysvallat näkee luonnollisesti Kiinan ja Venäjän kahtena suurimpana kilpakumppanina taistelusta vaikutusvallasta Afrikassa, joten se puhuu niiden toimista kielteiseen sävyyn. Sen strategiapaperin (pdf) mukaan Kiinalle Afrikka on mahdollisuus haastaa sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä, edistää omia kaupallisia ja geopoliittisia intressejään, heikentää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta sekä Yhdysvaltain suhteita Afrikkaan. 

Dokumentin mukaan Venäjä taas näkee Afrikan sallivana ympäristönä puolivaltiollisille ja yksityisille sotilasyhtiöille, mikä taas lietsoo epävakautta. Omat diplomaattiset pyrkimyksensä Afrikassa Yhdysvallat kehystää yritykseksi edistää ”korkeatasoisia, arvopohjaisia ja läpinäkyviä investointeja”.

Tämän vaikutusvaltapelin takana on kädenvääntö uudesta globaalista järjestyksestä Venäjän hyökkäyksen jälkimainingeissa. Kiina on pitkään halveksinut Yhdysvaltain valtaa maailmassa ja se, että se on kieltäytynyt tuomitsemasta hyökkäystä, on merkki siitä, ettei se hyväksy enää kyseenalaistamattomasti Yhdysvaltain sanelua vaan nojaa Venäjään.

Venäjä taas on puhunut avoimesti ”globaalin järjestyksen uudelleenkalibroinnista, jotta voidaan  torjua neokolonialismin vaikutukset ja aiempi yksinapainen maailma”, kuten presidentti Vladimir Putin kertoi ryhmälle Etelä-Afrikan valtapuolueen ANC:n vieraita huhtikuussa. Näin Venäjä yrittää esittää itsensä vaihtoehtona lännelle, jonka taakkana on kolonialistinen ja imperialistinen menneisyys. Venäjä taas tuki Afrikan maiden vapautustaistelua 1960- ja 1970-luvuilla. 

Ukrainan sodan päättymisen jälkeen nykyisen maailmanjärjestyksen mannerlaatat saattavat liikkua. Sen sijaan, että maailmaa hallitsisivat vain Yhdysvallat ja sen läntiset kumppanit, Kiina ja Venäjä saattavat vaatia yhä enemmän paikkaansa pöydässä. Sitä varten ne tarvitsevat erilaisia liittolaisia globaalista etelästä. Tässä Afrikan tuki on erityisen olennaista. Huomionarvoista on myös se, että väkiluvun odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä, ja Afrikan vapaakauppa-alueella on laskettu olevan 450 miljardin dollarin potentiaali. 

Suurvaltojen ristipaineiden välissä Afrikan pitäisi luoda huolellinen strateginen suunnitelma, joka perustuu sen ennusteisiin tulevasta potentiaalistaan samalla, kun se hyödyntää nykyistä piilevää valtaansa. Maanosan pitää vahvistaa omia alueellisia instituutioitaan ja syventää alueellista talousyhteistyötä välttääkseen taipumasta supervaltojen intressien alle. 

Kirjoittaja on ghanalaistaustainen freelance-toimittaja.

Suomennos: Teija Laakso