Artikkeli on alunperin julkaistu englanniksi The Guardian -verkkojulkaisussa.

Maailman 65,3 miljoonasta pakolaisesta yli 40 miljoonaa on pakolaisia oman maansa sisällä. He ovat näkymättömäksi jäävä enemmistö kaikista maailman pakolaisista. Nämä miehet, naiset ja lapset ovat kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa maailmassa.

Termi pakolainen tarkoittaa virallisesti ihmistä, joka on joutunut lähtemään maastaan. Kuitenkin myös maan sisäiset pakolaiset ovat menettäneet kaiken kotia, yhteisöä ja elantoa myöten konfliktien tai luonnonkatastrofien seurauksena. He eivät kuitenkaan ole kansainvälisen suojelun piirissä, koska heidän pakomatkansa ei ole ylittänyt valtion rajoja.

Sisäiset pakolaiset ovat riskialtteimmassa asemassa, kun uusi katastrofi kuten kuivuuden aiheuttama nälkä iskee. Ei ole sattumaa, että kaikissa neljässä maassa, joissa nälänhädän riski leijuu raskaana ilmassa, on myös huomattavan suuret määrät maan sisäisiä pakolaisia. Kuinka voimme parhaiten auttaa heitä?

Tämä on vain yksi osa sitä monitahoista humanitaaristen tarpeiden kimppua, joka on vaikeampi nyt kuin koskaan sitten toisen maailmansodan päättymisen. Suurin osa humanitaarisista kriiseistä koostuu tuhoisasta yhdistelmästä luonnon ja ihmisen luomia uhkia. Näin syntyi myös nykyinen nälänhätä Nigeriaan, Etelä-Sudaniin, Somaliaan ja Jemeniin. Tällaiset kriisit kestävät usein vuosia ja aiheuttavat satojen tuhansien ihmisten kuoleman.

Näissä tilanteissa vanhat keinot eivät riitä. Yksikään yksittäinen toimija tai toiminta ei voi ratkaista ongelmaa. Vuosi sitten, historian ensimmäisessä humanitaarisen avun huippukokouksessa, YK:n kehitysohjelma UNDP ja YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA allekirjoittivat yhdessä seitsemän muun YK:n organisaation kanssa ja Maailmanpankin tuella sitoumuksen toimia uudella tavalla humanitaaristen kriisien ratkaisemiseksi.

Päämääränä oli tuoda yhteen humanitaarinen ja kehitysosaaminen parempien ratkaisujen löytämiseksi ihmisille, jotka on ajautuneet monimutkaisten kriisien syövereihin. Tarkoitus on tukea pitkän aikavälin kehitystä samaan aikaan kun välittömiin tarpeisiin vastataan humanitaarisen työn periaatteiden mukaisesti. Tähän pyritään tuomalla koko YK-järjestelmä yhteen ja etsimällä ratkaisuita paikallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi toimitaan jokaisen organisaation asiantuntemukseen nojaten. Päämäärä ei ole vain humanitaarisen hädän lievittäminen vaan tilanne, jossa avuntarvetta ei synny.

Kuulemme ihmisiltä yhä uudelleen ja uudelleen, että he eivät halua tulla riippuvaisiksi avusta.

Huippukokouksen jälkeen olemme ryhtyneet tuumasta toimeen. Seitsemän valtiota, jotka kamppailevat hätätilanteiden kanssa – Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Tšad, Kongon demokraattinen tasavalta, Haiti, Somalia ja Sudan – ovat saaneet monivuoiset humanitaariset suunnitelmat, jotka toimivat kestävän kehityksen puitteissa. Etiopiassa humanitaarinen työ pyritään saamaan linjaan kansallisen sosiaaliturvaverkko-ohjelman kanssa. Myanmarissa, Jemenissä ja Tšadissa olemme edistäneet koordinoitua analyysiä ja suunnittelua.

Maailmanpankki on sitoutunut investoimaan 14 miljardia dollaria kriisimaihin seuraavien kolmen vuoden aikana. Humanitaariset ja kehitystoimijat ovat alkaneet toimia yhdessä tiiviimmin kuin koskaan näissä pitkittyneissä ja toistuvissa kriiseissä.

Onko se intuition vastaista? Kannattaako meidän investoida demokraattiseen hallintoon, elinkeinoihin sekä ilmasto- ja katastrofikestävyyteen sen sijaan että keskitymme ihmishenkien pelastamiseen nyt ja huolehtisimme pitkän aikavälin kehityksestä myöhemmin?

Totuus on, että pakolaisuus, kuten niin monet kohtaamamme ongelmat, on pitkäaikaista. Pakolaisuus kestää keskimäärin 10–20 vuotta. Humanitaarinen apu pakolaisille tarkoittaa, että yritämme tarjota ensiavuksi apua ja suojaa kuten ruokaa, vettä ja lääketieteellistä apua. Tämä on elintärkeää, mutta se ei voi olla pysyvä rakenne. Kuulemme ihmisiltä yhä uudelleen ja uudelleen, että he eivät halua tulla riippuvaisiksi avusta.

Tässä vaiheessa kehitysalan toimijat tulevat mukaan kuvaan. He auttavat ihmisiä löytämään työtä, tukevat lasten koulunkäyntiä, turvaavat mahdollisuudet maankäyttöön ja asuntoihin. Lisäksi paikallisia viranomaisia tuetaan heidän pyrkimyksissään tarjota sekä vastaanottajayhteisöille että tulijoille sellaisia perustarpeita kuin vesi, elektroniikka ja terveyspalvelut.

Kehitysalan toimijat auttavat myös pakolaisyhteisöjä orientoitumaan tulevaisuuden vaikeuksiin. Jos mahdollista, yhteisöjä tuetaan köyhyyden poistamisessa, oikeusvaltion rakenteiden ja turvallisuuden vahvistamissa sekä rauhanrakentamisessa. Istanbulin huippukokous oli vain alkupiste näille ja monille muille muutoksille. Sen menestys riippuu siitä, kuinka hyvin ja vastuullisesti onnistumme muutoksessa, jonka olemme aloittaneet.

Humanitaariset ja kehitysalan toimijat eivät kuitenkaan voi korvata poliittisia toimia kriisin saattamisessa päätökseen. Näitä toimia tarvitaan myös kasvattamaan kunnioitusta humanitaarista ja ihmisoikeuslakeja kohtaan sekä estämään tulevaisuuden kriisien syntyminen. Agenda 2030:n eteenpäin viemiseksi tarvitaan todella globaaleja ponnistuksia. UNDP ja OCHA seisovat sitoumuksensa takana. Kehotamme muita tekemään samoin.

Stephen O'Brien on YK:n humanitaaristen asioiden alipääsihteeri ja Tegegnework Gettu on YK:n alivaltiosihteeri ja UNDP:n toimintapäällikkö.

Suomennos: Silja Saarela, UNDP Nordic Office