Näkökulmat
Näkökulmat-sivulla julkaistaan eri kirjoittajien kolumneja ja muita kantaaottavia tekstejä.
Kiinan ”talousihme” on romuttanut maan ekologisen ja sosiaalisen pohjan – Jos muut kehittyvät maat seuraavat perässä, ovat seuraukset katastrofaaliset koko maailmalle
Kiinan ”talousihme” on romuttanut maan ekologisen ja sosiaalisen pohjan – Jos muut kehittyvät maat seuraavat perässä, ovat seuraukset katastrofaaliset koko maailmalle
Kiinan talouskasvun seurauksia ovat olleet ennen kaikkea ympäristön tuho, rikkaiden ja köyhien välinen polarisoituminen sekä syvä korruptio, kirjoittavat Timo Kuusiola ja Heidi Nummi.
Brexit saa britit haikailemaan menneitä – Monella on ruusuinen käsitys siirtomaa-ajasta
Brexit saa britit haikailemaan menneitä – Monella on ruusuinen käsitys siirtomaa-ajasta
Britanniassa on esitetty suhteiden elvyttämistä entisiin siirtomaihin korvikkeeksi EU-jäsenyydelle. Taustalla on usko siihen, että siirtomaapolitiikassa oli kyse kansainvälisestä vastuunkannosta ja köyhien maiden kehittämisestä. Taloustutkijat Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury osoittavat Intian esimerkin avulla, että todellisuus on päinvastainen.
Digitaalihuumaa Keniassa
Digitaalihuumaa Keniassa
Laukaistuaan ensimmäisen satelliittinsa toukokuussa 2018 Kenia liittyi avaruudessa toimivien Afrikan maiden pieneen joukkoon. Laite kerää tietoja, joiden avulla on tarkoitus estää kuivuus, ja oivallus on vain yksi Kenian teknologisista saavutuksista. Maan keksinnöt innoittavat koko maailmaa, mutta rakenteellisia ongelmia nekään eivät ratkaise.
Kongon vaalit olivat pettymys naisille – ”Poliittinen vehkeily on kongolaisille aivan liian tuttua”
Kongon vaalit olivat pettymys naisille – ”Poliittinen vehkeily on kongolaisille aivan liian tuttua”
Naisten oli vaikea pärjätä Kongon viime vuoden vaaleissa muun muassa köyhyyden takia, kirjoittaa maan naisliikkeen johtoon kuuluva Justine Masika Bihamba. Hänen mukaansa ”pienten herrakerhojen” kulissientakaiset sopimukset ovat sulkeneet naiset ulos päätöksenteosta ja pitäneet heidän asemansa yhteiskunnassa huonona.
Minne menet, koulutuksen mallimaa?
Minne menet, koulutuksen mallimaa?
Suomessa on leikattu kahden edellisen hallituskauden aikana koulutuksesta liki 1,5 miljardia euroa. Sama linja on valitettavasti ulottumassa myös kehityspolitiikkaan, kirjoittaa Sadankomitean hallituksen jäsen Ulla Mikkola.
Onko kestävä kehitys uutta kolonialismia?
Onko kestävä kehitys uutta kolonialismia?
On ironista että länsimaat johtavat nyt maailmaa kestävään kehitykseen, kun lähes koko maailma aiemmin omaksui niiltä talousmallin, joka on johtanut ylikulutukseen ja luonnonvarojen ryöstöön, kirjoittaa Eco-Business-sivuston kirjeenvaihtaja Zafirah Zein.
Etiopia tarvitsee tukea demokratiakehitykselle – myös Suomelta
Etiopia tarvitsee tukea demokratiakehitykselle – myös Suomelta
Yksipuoluejärjestelmänä tunnettu Etiopia on uudistunut nopeasti vajaan vuoden aikana. Maalla on naispresidentti, järjestöjen toimintaa on helpotettu ja kansainvälisten avunantajien tiukat rahoitusrajoitukset purettiin. Maa tarvitsee kuitenkin tukea edistääkseen monipuoluedemokratiaa, kirjoittaa Demo ry:n toiminnanjohtaja Anu Juvonen.
Afrikassa ihmetellään, mikseivät länsimaalaiset voi vain pyytää anteeksi
Afrikassa ihmetellään, mikseivät länsimaalaiset voi vain pyytää anteeksi
Eurooppaa on vaadittu palauttamaan Afrikasta ryövätyt kulttuuriesineet. African Argument -lehden kolumnistin Yarri Kamaran mukaan sitä ennen tarvitaan kuitenkin anteeksipyyntöä – asiaa, joka ei ole keskeinen eurooppalaisessa kulttuurissa mutta kylläkin afrikkalaisessa.
Brasilian transsukupuoliset kohtaavat äärimmäistä väkivaltaa ja vihaa – Uudet työ- ja koulutusmahdollisuudet luovat kuitenkin toivoa
Brasilian transsukupuoliset kohtaavat äärimmäistä väkivaltaa ja vihaa – Uudet työ- ja koulutusmahdollisuudet luovat kuitenkin toivoa
Brasiliassa tapahtuu 45 prosenttia kaikista maailman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvista rikoksista. Kohteena ovat erityisesti transsukupuoliset. Viime vuosin esimerkiksi lainsäädäntö on kuitenkin mennyt eteenpäin, kirjoittaa maan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen parissa työskentelevä Heidi Nummi.