Siemenpuu-säätiö
Osoite
Lintulahdenkatu 10, 5. krs, 00500 Helsinki
Puhelinnumero
Kotisivut
https://www.siemenpuu.org/fi
Siemenpuu - Kansalaisliikkeiden yhteistyösäätiö sr toimii kehitysmaiden eli globaalin etelän kansalaisjärjestöjen ympäristö- ja demokratia-aloitteiden rahoittajana sekä kehitysviestijänä Suomessa. Puolustamme etelän paikallisyhteisöjä, ympäristönpuolustajia ja uhattuja ympäristöjä.
Siemenpuu-säätiö tekee pitkäjänteistä yhteistyötä globaalin etelän kumppanien kanssa. Tuemme ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien alkusyiden tunnistamista ja yhteiskunnallisten kehitysvaihtoehtojen etsimistä.
Rahoittamamme hankkeet ovat etelän järjestöjen ja yhteisöjen suunnittelemia ja toteuttamia. Ne vähentävät köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta sekä rajoittavat luonnon monimuotoisuuden (eli elonkirjon) köyhtymistä ja ilmastopäästöjä. Ruohonjuurella vahvistetaan yhteisöjen asemaa ja valmiuksia omien elinympäristöjensä suojelijoina. Hanketoteuttajia tuetaan verkostoitumisessa ja osaamisen vahvistamisessa.
Vuoteen 2018 mennessä Siemenpuu on rahoittanut yli 600 ympäristöhanketta yli 50 maassa, pääosin ulkoministeriön myöntämin kehitysyhteistyövaroin.
Rahoitustoiminnan lisäksi Siemenpuu lisää Suomessa tietoa ja ymmärrystä globaalin etelän ympäristö- ja kehityshaasteista ja suomalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiseen.
Siemenpuu toimii viidessä teemakokonaisuudessa. Teemoihin kytkeytyvien hankkeiden lisäksi järjestämme myös niihin liittyviä tapahtumia Suomessa.
- Ilmasto- ja energiaoikeudenmukaisuus
- Maaseudun naiset ja ruokasuvereniteetti
- Metsä- ja rannikkoekosysteemien suojelu ja kestävä käyttö
- Metsäyhteisöjen biokulttuuriset oikeudet
- Oikeudenmukainen siirtymä ekologiseen demokratiaan
Siemenpuun perustivat vuonna 1998 viisitoista suomalaista kehitys- ja ympäristöjärjestöä.
Luonnonsuojelualueen tieltä häädetty endorois-kansa on perännyt oikeuksiaan 50 vuotta Keniassa – ”Politiikkaa tehdään yhä ilman meidän suostumustanne”, sanoo aktivisti Christine Kandie
Luonnonsuojelualueen tieltä häädetty endorois-kansa on perännyt oikeuksiaan 50 vuotta Keniassa – ”Politiikkaa tehdään yhä ilman meidän suostumustanne”, sanoo aktivisti Christine Kandie
Alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen häätäminen turismin ja luonnonsuojelun nimissä on ikivanha ongelma. Vammaisten alkuperäiskansanaisten järjestöä johtava Christine Kandie sanoo, ettei luonnonsuojelu onnistu, ellei alkuperäiskansoille anneta päätösvaltaa.
Nurul Fitria ja Okto Yugo yrittävät pelastaa Indonesian metsät palmuöljy- ja selluteollisuudelta – Muovipakkauksia ei saa korvata paperilla, he vetoavat
Nurul Fitria ja Okto Yugo yrittävät pelastaa Indonesian metsät palmuöljy- ja selluteollisuudelta – Muovipakkauksia ei saa korvata paperilla, he vetoavat
Indonesian metsäkato on viime vuosina hidastunut. Suomessa vierailleet ympäristöjärjestö Jikahalarin asiantuntijat kuitenkin pelkäävät, että paperipakkausten suosio johtaa vielä metsäkadon kiihtymiseen. He toivovat tukea eurooppalaisilta kuluttajilta.
Alkuperäiskansojen tieto torjuu luontokatoa
Alkuperäiskansojen tieto torjuu luontokatoa
Siemenpuu-säätiön hankkeissa kartoitetaan, millaisia ratkaisuja alkuperäiskansoilla on biodiversiteetin säilyttämiseksi. Ihmisten ja luonnon oikeudet kietoutuvat toisiinsa.
Kylän oma mylly pelastaa, kun rankkasateet tukkivat tiet – Aurinkopaneelit helpottavat ilmastonmuutokseen sopeutumista Nepalin kylissä
Kylän oma mylly pelastaa, kun rankkasateet tukkivat tiet – Aurinkopaneelit helpottavat ilmastonmuutokseen sopeutumista Nepalin kylissä
Monissa Nepalin syrjäkylissä liittyminen valtakunnalliseen sähköverkkoon on lähes mahdotonta. Saurya Bhangtar Bensin kylässä päädyttiin paikalliseen aurinkopaneelijärjestelmään, joka parantaa samalla myös ruokaturvaa ja vähentää metsäkatoa. Maailma.netin juttusarjassa kerrotaan, miten kehittyvissä maissa ehkäistään ilmastonmuutosta ja sopeudutaan sen vaikutuksiin.
Ilmastometsät-kirja pohtii ilmastometsityksen mahdollisuuksia
Ilmastometsät-kirja pohtii ilmastometsityksen mahdollisuuksia
Uusi Ilmastometsät – Metsät planeetan pelastajina -kirja pohtii ilmastometsityksen mahdollisuuksia ja rajoituksia.
”Testi oikeusjärjestelmälle” – Keniassa odotetaan päätöstä merkittävässä ympäristöoikeudenkäynnissä
”Testi oikeusjärjestelmälle” – Keniassa odotetaan päätöstä merkittävässä ympäristöoikeudenkäynnissä
Palkittu kenialainen ympäristöaktivisti Phyllis Omido kertoo, että kansainvälinen tunnustus on kohentanut huomattavasti hänen ja muiden aktivistien turvallisuutta. ”Aiemmin toimitiloihimme tehtiin ratsia, nyt kanssamme tehdään jopa yhteistyötä", Omido toteaa.
Luonnonsuojelun dekolonisaation aika on tullut
Luonnonsuojelun dekolonisaation aika on tullut
Siemenpuu haluaa uudella julkaisullaan tuoda dekolonisaatio-keskustelua Suomeen ja suomen kielelle sekä vaikuttaa ”kanssaelävän luonnonsuojelun” mallin kehittämiseen osaksi ympäristö- ja kehityspolitiikkaa.
Oikeudenmukaisuutta ilmastoon!
Oikeudenmukaisuutta ilmastoon!
Siemenpuun ilmastoliite tuo viestiä globaalin etelän toimijoilta.
Ruokajärjestelmä on rikki, ja sitä korjataan pian YK-huippukokouksessa – Yksimielisyys on kaukana, sillä kriitikoiden mukaan kokous vain vahvistaa suuryritysten valtaa
Ruokajärjestelmä on rikki, ja sitä korjataan pian YK-huippukokouksessa – Yksimielisyys on kaukana, sillä kriitikoiden mukaan kokous vain vahvistaa suuryritysten valtaa
Historian ensimmäisessä ruokajärjestelmähuippukokouksessa yritetään keksiä, miten kaikille voitaisiin tuottaa riittävästi ruokaa pilaamatta ympäristöä. Kannattajien mielestä kokous ottaa mukaan kaikki tasavertaisesti, kriitikoiden mielestä suuryritykset ovat vallanneet kokouksen.