Ohjaaja Jouko Aaltosta vähän jännittää. Tällä viikolla Helsingin Docpoint-dokumenttielokuvafestivaalilla saa ensi-iltansa hänen uusi elokuvansa Miten korjata maailma.

Se on kuvaus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen radikaaleista kansalaisliikkeistä, jotka vastustivat globaalia riistokapitalismia, valtasivat taloja ja puolustivat graffitikulttuuria.

Aaltosen jännitys ei oikeastaan johdu elokuvan aiheesta, sillä hän on ohjannut uransa aikana monta muutakin dokumenttia, jotka ovat kuvailleet jollakin tavalla valtavirrasta poikkeavia yhteiskunnallisia liikkeitä. Kyse on enemmän ajankohdasta ja näkökulmasta. Aaltonen arvelee, että korona ja Ukrainan sota ovat tehneet nykyajasta turvallisuushakuisen. Aika ei välttämättä ole suopea elokuvalle, jossa äänessä ovat nimenomaan radikaalit kansalaisaktivistit. 

”Odotan uteliaana reaktioita. Elokuva on räikeän epätasapainoinen ja puolueellinen, koska ideana oli tuoda esiin liikkeissä mukana olleiden kokemus nimenomaan heidän itsensä kertomana. Se on tarkoituksella karkea ja vähän röyhkeä, ja röyhkeyttä ei pidetä Suomessa vuonna 2023 kauhean hyvänä juttuna.”

Sukupolvikokemus

Aaltonen sai idean elokuvaan luettuaan Pontus Purokurun ja Anton Montin vuonna 2018 ilmestyneen kirjan Suoraa toimintaa. Hän otti yhteyttä Purokuruun, josta tuli elokuvan apulaisohjaaja.

”2000-luvun alun aktivistisukupolvi oli hyvä elokuvan aihe, sillä se on jäänyt vähän varjoon ja unohdettu. Vuosituhannen vaihteen liikkeet olivat aika isoja ja merkittäviä, mutta niiden merkittävyyttä ei vielä oikein hahmoteta, koska ne ovat niin lähellä meitä”, Aaltonen toteaa.

Dokumentti kuvaa nuoria ja nuoria aikuisia, jotka halusivat 2000-luvun taitteessa löytää ratkaisuja kapitalismin ylivaltaan, eriarvoisuuteen, globaaliin köyhyyteen ja moniin muihinkin ongelmiin.

Yhtenäisen liikkeen sijaan kyse oli useista eri liikkeistä, joilla kaikilla oli halu muuttaa tai korjata maailmaa. Monesti eri liikkeissä oli mukana samoja ihmisiä, ja siksi Aaltosen mukaan voi puhua sukupolvikokemuksesta.

”Se oli jännää ja hauskaa. Vastusti Maailmanpankkia, kapitalismia ja kaikkea muutakin pahaa tässä maailmassa”, tiivistää elokuvassa haastateltu anarkofeministi Kaarina Laanti.

Elokuvassa käydään haastatteluiden, aktivistien omien videoiden ja arkistofilmien avulla läpi muun muassa mielenosoitukset Prahassa vuonna 2000 Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kokouksen yhteydessä sekä Göteborgin vuoden 2001 EU-kokouksen aikana järjestetyt mielenosoitukset.

Tilaa saa myös kenties julkisuudessa parhaiten tunnettu tempaus, Maailmanpankin johtajan James Wolfensohnin kakutus vuonna 2001.

Aikakauteen kuului myös pyrkimys muuttaa omaa lähiympäristöä paremmaksi. Elokuvassa muistellaan talonvaltauksia, graffitikiistoja sekä pätkätyöläisten ja Euroopan romanien oikeuksien puolustamista. Monesti seurauksena oli kahnauksia viranomaisten kanssa, mutta joskus myös pieniä edistysaskelia. 

Keskeinen osa 2000-lukua oli myös eläinoikeusliike, mutta se jätettiin Aaltosen mukaan elokuvasta tietoisesti pois, koska sitä on jo käsitelty paljon muualla. 

Ei vain nuorison kehittymättömyyttä

2000-luvun alun liikkeiden kuvaaminen on looginen jatkumo Aaltosen uralle. Hänen aiempiin ohjauksiinsa kuuluvat muun muassa vasemmistolaista laululiikettä käsittelevä dokumenttielokuva Kenen joukoissa seisot (2006), maolaisen liikkeen käänteitä kuvaava Pieni punainen (2020) sekä punkin historiaa luotaava Punk – tauti joka ei tapa (2008).

Ruohonjuuritason kansalaisliikkeissä häntä kiinnostaa yhteiskunnallinen muutos.

”Politiikka ja poliittisuus ymmärretään usein vain puoluepolitiikan kautta. Yhteiskunnallinen muutos tapahtuu kuitenkin tietynlaisten hiertymien ja murtumien kautta. Elokuvassa yritetään kertoa, miten liikkeet tuottavat uusia ajatuksia. Virallisen politiikan ja radikaalin suoran toiminnan liikkeiden välillä on jatkuvaa vuorovaikutusta, dialogia ja joskus konfrontaatiotakin”, hän sanoo.

Tätä dynamiikkaa ei hänen mukaansa usein ymmärretä.

”Kauhean helposti virallisten tahojen puolelta liikkeet leimataan vain hulinoinniksi, nuorison kehittymättömyydeksi tai hauskanpidoksi. Se on pönttö ajatus yhteiskunnasta ja näistä liikkeistä.”

Miten korjata maailma -elokuvassa valtavirran reaktiot näkyvät arkistofilmipätkissä. Poliisi varautuu mielenosoituksiin kuin sisällissotaan, ja ajankohtaisohjelman katugallupissa paheksutaan graffitien tekoa närkästyneinä.

Asioista löytyy silti myös koominen puoli. Aktivistit kommentoivat menneisyyttään ja epäonnistumisiaan elokuvassa myös hieman huvittuneina.

Huumori ei ole Aaltosen dokumenteissa sattumaa.

”Ihminen, joka pystyy reflektoimaan menneisyyttään ja ehkä jopa nauramaan sille, on sangen hyvä ihmiseksi. Jos ihmisellä on luutunut käsitys menneisyydestään, se ei ole hyvä ihmiselle, liikkeelle eikä yhteiskunnalle. Siksi käytän mielelläni tällaisia elementtejä. Huumori auttaa myös katsojaa rakentamaan etäisyyttä käsiteltävään asiaan”, Aaltonen sanoo.

Suoraa toimintaa tarvitaan yhä

2000-luvun alusta on vain parikymmentä vuotta, mutta ajan kansalaisliikkeet ovat sen jälkeen muuttuneet ja osin kadonneet. Esimerkiksi laajoja talonvaltauskampanjoita tai isoja protesteja ei nykyään enää ole, ainakaan samassa määrin kuin aiemmin.

Yksi syy siihen voi olla, että osa liikkeiden tavoitteista on saavutettu. Aikoinaan poikkeuksellisina pidetyt aiheet, kuten perustulo tai kansainvälisen kauppapolitiikan epäkohtiin puuttuminen, ovat nykyisin asioita, joista keskustellaan myös valtavirtapolitiikassa. 

”Kyllä tämä porukka omalta osaltaan pystyi korjaamaan maailmaa ainakin pikkuisen. Tietenkin vain osa tällaisten liikkeiden ajatuksista kehittyy eteenpäin, ja siellä on paljon myös sellaisia ideoita, jotka ehkä eivät olleet niin hyviä”, Aaltonen toteaa.

Hän uskoo, ettei suoran toiminnan liikkeiden tarve kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Elokuvan loppupuolella kuvataankin yhtä nykypäivän liikkeistä, ilmastoliike Elokapinaa.

”Suoran toiminnan liikkeitä nousee, ne elävät oman aikansa ja osa niistä katoaa. Tarve vaikuttaa asioihin ja käyttää suoran toiminnan keinoja tuntuu periytyvän. Se ehkä kuuluu tällaiseen suhteellisen vapaaseen yhteiskuntaan, jossa pystytään ja halutaan tehdä asioiden muuttamiseksi jotain muutakin kuin äänestää.”

Miten korjata maailma Docpoint-elokuvafestivaalilla 2.2. klo 21, 3.2. klo 17 ja 4.2. klo 17.15.

OIKAISU 31.1. Korjattu Pontus Purokurun nimi oikeaan kirjoitusasuun.