2000-luvulla ilmestyneiden oppikirjojen maailmankuva on varsin länsikeskeinen, sanoo Tampereen yliopiston tutkija Eeva Rinne, joka tutki aihetta viime syksynä julkaistussa väitöskirjassaan.

Tutkimuksen kohteena olivat peruskoulun maantiedon, historian ja yhteiskuntaopin kirjat useilta eri kustantajilta.

Hänen mukaansa myös muut kulttuurit esitetään oppikirjoissa läntisten arvojen kautta. Aasiaa ja Afrikkaa kuvataan oppikirjoissa suppeasti.

”Aasian taloudellista potentiaalia korostetaan ja Afrikkaan liitetään kehitysapumeininki”, hän tiivistää.

Luonto ja köyhyys korostuvat oppikirjojen kuvastossa

Käymme yhdessä Rinteen kanssa läpi kuudesluokkalaiseni maantiedon kirjoja. Rinne hämmästyy sitä, että hänen tutkimusmateriaalinaan olleet 2010-luvun alkupuolen kirjat ovat yhä käytössä.

Pohdimme, kuinka totuudenmukaista tarinaa oppikirjat kertovat, jos ne ovat yksipuolisen näkökulman ohella jopa kymmenisen vuotta vanhoja.

Rinteen mukaan tyypillisesti kehitysmaista esitellään oppikirjoissa luonto- ja kyläkuvastoa, joitain koulukuviakin voi olla. Näitä löytyy myös selailemistamme kirjoista.

”Metropolit jäävät paitsioon, ja kirjojen kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä. Esimerkiksi Aasia on kuitenkin maailman kaupungistunein maanosa”, Rinne toteaa.

Käydessämme kirjoja laajemmin läpi havaitsemme, että myös länsimaiden esittelyissä kuvitus painottaa perinteitä ja on aika kaukana perusarjesta.

Kun skotti esitetään kiltissä, osaamme kuitenkin tulkita, että hän on pukeutunut kansallisasuun eikä arkitamineisiinsa. Vieraamman kulttuurin kohdalla hämäännymme ehkä helpommin kuvittelemaan perinnekuvia arkikuvastoksi.

Kolonialismi kuuluu vain historiaan

Miten oppikirjojen tarinaa voisi sitten uudistaa?

Rinne kaipaa kirjoihin monipuolisuutta eri näkökulmien muodossa, kyseenalaistamista sekä laajempia kokonaisuuksia ja ilmiöistä opettamista.

”Kehitysmaiden omaehtoisuutta ja toimijuutta pitäisi tuoda esille, ja kolonisaation käsittely olisi jätettävä vain historian opetuksen yhteyteen”, Rinne sanoo.

Hänen mukaansa kokonaistarinaa ei osata kertoa, vaan pinnalle jää erityisesti Afrikan osalta auttamisdiskurssi. Suuri maanosa jaetaan lähinnä pohjoiseen ja etelään, ja kulttuureista puhuttaessa korostetaan kyläyhteisöjä.

Vuoden 2016 opetussuunnitelma lisäsi globaalia näkökulmaa

Rinteen väitöskirjassa käsitellään 2010-luvun alkupuolella tehtyjä oppikirjoja. Vuonna 2016 perusopetuksen opetussuunnitelma uudistettiin, ja siinä painotetaan nyt aiempaa enemmän globaalikasvatuksen merkitystä.

Pirkanmaalla sijaitsevan Lempäälän Sääksjärven koulussa yläkoululaisia opettava Satu Antila kertoo, että heillä on käytössä nykyisen opetussuunnitelman mukaiset aivan uudet Otavan kustantamat Maa-kirjasarjan maantiedon kirjat. Antila on toiminut opettajana lähes kaksikymmentä vuotta, ja hän kokee suurimman muutoksen oppikirjoihin tulleen juuri vuoden 2016 opetussuunnitelman myötä.

Sen jälkeen opetus on ollut globaalia, Antilan mielestä ehkä jopa liian maailmaa syleilevää. Kehitysmaita – tai kehittyviä maita, kuten termi koulumaailmassa kuuluu – käsitellään muun muassa vertailemalla niiden ja länsimaiden ekologista jalanjälkeä, kaupungistumista tai väestönkasvua ja kertomalla ympäristöongelmista ja kriiseistä.

”Oppilaiden perustietotaso ei kohtaa näin globaalia näkökulmaa”, Antila harmittelee.

Kirjoissa kehitysmaiden kulttuurista kerrotaan lähinnä alueittain, ei maatasolla. Antilan kokemuksen mukaan oppilaat nostavat itse aiheeksi lähinnä maahanmuuton, josta heillä on jakautuneita mielipiteitä. Muuten nuoret eivät juuri kysy kehitysmaista.

”Sellaisesta ei kysytä, mistä ei ole pohjatietoa.”

Karttaoppia ja nykyteknologiaa – opettaja kaipaa konkretiaa

Antila toivoisi oppikirjoilta konkreettisempaa ja yksinkertaisempaa lähestymistapaa. Nuori ei esimerkiksi välttämättä osaa sijoittaa Rodosta kartalle, vaikka olisi juuri tullut sieltä lomamatkalta.

Antila kertookin opettavansa nuorille myös karttaoppia, vaikka uusi opetussuunnitelma ei sitä entisen lailla painotakaan.

”Opettaja voi onneksi käyttää vapautta opetuksessa”, hän toteaa.

Antila kertoo hyödyntävänsä opetuksessa esimerkiksi Google Mapsin Street view -näkymää, jonka avulla nuoret pääsevät tietokoneella “kävelemään” eri kaupunkien kaduille ja siten näkevät, millaista missäkin on.

Haastattelut: Tiina Harvia, Leena Huuhka

Tekijät ovat Voionmaan koulutuskeskuksen journalistiopiskelijoita.