21-vuotias Marika Vaasvainio on ilmastoaktivisti, joka on toiminut Fridays For Future -liikkeessä. Hän on myös lähtenyt mukaan politiikkaan ja toimii Tampereen seudun vihreiden nuorten hallituksessa. Vaasvainio on myös Vesilahden varavaltuutettu.

Vaasvainio pyrkii vaikuttamaan asioihin siis sekä aktivistina että poliitikkona. Näiden suhde on osin jännitteinen, sillä nuoret aktivistit ovat usein tyytymättömiä päätöksenteon hitauteen.

Myös Vaasvainio on havainnut tyytymättömyyttä ja kiinnostuksen vähenemistä puoluepolitiikkaan.

”Kaikille puoluevaikuttaminen ei tietenkään sovi. Mielestäni on tärkeää, että on ihmisiä, jotka ovat vain aktivisteja.”

Vaasvainio kertoo huomanneensa myös, että puoluepolitiikkaan lähteminen on vaikuttanut hänen omaan ilmaisuunsa: siihen, miten ja kuinka rajusti asiat sanotaan.

Radikaalista ministeriksi

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden lehtori Teppo Eskelinen huomauttaa, että aktivistipiireissä on aina ollut ja tulee aina olemaan parlamentaarisen päätöksenteon kritisoijia. Lisäksi aktivistien joukosta löytyy aina radikaalimman näkemyksen edustajia. Radikalisoituminen ja aktivismi ovat myös kasvun paikkoja yhteiskunnassa.

Hyvä esimerkki ”kasvun paikan” hyödyntäjästä on veteraanipoliitikko, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd). Hän oli 1960-luvun lopulla mukana järjestämässä muun muassa Vietnamin sodan ja Tšekkoslovakian miehityksen vastaisia mielenosoituksia.

Tuomioja kokee, että hänen sukupolvensa oli nuoruudessaan tietyllä tapaa aktiivisempaa politiikassa, koska toiminta oli järjestäytyneempää. Kun haluttiin päästä vaikuttamaan asioihin, mentiin mukaan johonkin järjestöön tai perustettiin uusi. Tuomioja toimi aktiivisesti esimerkiksi rauhanjärjestö Sadankomiteassa sekä oppikoululaisten Teiniliitossa.

Tuomioja eteni jo hyvin nuorena politiikkaan: hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 22-vuotiaana ja eduskuntaan 23-vuotiaana.

”Valtavirta halusi lähteä pitkälle marssille, ottaa instituutiot haltuun ja vaikuttaa niissä. Se oli luonnollinen valinta siihen aikaan’’, Tuomioja kertoo.

Tuomioja painottaa, että demokraattisessa yhteiskunnassa ratkaisut tehdään viime kädessä edustuksellisen järjestelmän kautta, mutta päätöksentekoon voi silti vaikuttaa muutenkin kuin puolueiden kautta.

”Vaalit ja puolueet ovat demokratian välttämätön ehto, mutta ne eivät yksin riitä. Tarvitaan myös riippumatonta kansalaisyhteiskuntaa ja toimintaa”, Tuomioja toteaa.

Sitoutuminen nykyaktivismin haasteena

Teppo Eskelinen luonnehtii 2020-luvun aktivismia projektivetoiseksi ja vähemmän sitoutuneeksi. Projektivetoinen aktivismi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi kampanjoita ja mielenosoituksia. Eskelinen pohtiikin, löytyykö ihmisiltä valmiutta sitoutua myös pitkäjänteisempään toimintaan.

”Ihmiset ovat syystä huolissaan siitä, pääseekö yhteiskuntaan enää takaisin, jos siitä jättäytyy hetkeksi pois. Täytyy miettiä, kuinka paljon aikaa jollekin aattelle voi omistaa”, Eskelinen pohtii.

Samaan aikaan yhteiskunta muuttuu kovemmaksi, kiireisemmäksi ja kilpailullisemmaksi. Tämä vaikuttaa myös siihen, miten ihmiset kokevat voivansa toimia yhteiskunnassa vaikuttajina.

Marika Vaasvainio myöntää, että oma jaksaminen on välillä koetuksella. Hän kokee aktivistina haasteelliseksi muun muassa ajankäytön sekä sosiaalisessa mediassa tulevat törkykommentit.

Some vie aikaa, mutta kaduillakin toimitaan

Tuomiojan sukupolveen verrattuna nykypäivän aktivisteilla on aivan erilaiset viestintäkanavat käytössään. Somessa on helppo saada asioille näkyvyyttä, jos osaa sitä hyödyntää.

Aktivismi vaatiikin nykyään vahvaa osaamista ja tietoperustaa, visuaalisia taitoja ja kommunikaatio-osaamista, toteaa Teppo Eskelinen.

Vaasvainio huomauttaa, että some-aktivismi voi vaatia huomattavan paljon aikaa.

”Esimerkiksi jokaisen somepostauksen tekemiseen saattaa mennä reilu tunti, kun lähteistetään ja tarkistetaan kaikki luvut oikeiksi, tehdään kuvat ja kaikki. Siihen saa käytettyä järjettömän määrän duunia.”

Sen enempää Eskelinen kuin Vaasvainiokaan eivät silti usko, että aktivismi olisi kokonaan valumassa nettiin. Kaduilla tapahtuva toiminta on näkyvämpää ja herättää enemmän huomiota. Lisäksi se on iso osa aktivistipiirien yhteisöllisyyttä.

Kirjoittaja on journalismin opiskelija Turun ammattikorkeakoulussa.

Juttu on toteutettu osana Maailma.netin sekä Viestintä ja kehitys -säätiön hanketta, jossa koulutetaan media-alan opiskelijoita Turun ammattikorkeakoulussa sekä Metropolia-ammattikorkeakoulussa kestävän kehityksen teemoista, erityisesti sananvapaudesta ja demokratiasta. Hanketta rahoitetaan ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.