Perulainen Yandy, 15, haluaa työpaikan auttaakseen monilapsista, vähävaraista perhettään. Hän matkustaa Cuscon kaupunkiin etsimään töitä ja tapaa naisen, joka lupaa työpaikan ravintolassa. Ravintolatyön sijaan hän päätyy monen kaltaisensa tavoin seksityöläiseksi baariin Madre de Diosin kultakaivosalueelle.

Yandy on yksi niistä neljästä ihmiskaupan uhrista, jotka kertovat tarinansa espanjalaisohjaaja Mabel Lozanon dokumenttielokuvassa Chicas nuevas 24 horas, vapaasti suomennettuna "Uusia tyttöjä vuorokauden ympäri".

Vuosia ihmisoikeusteemaisia elokuvia ohjannut Lozano vieraili lokakuussa Helsingissä markkinoimassa elokuvaa, joka esitettiin Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissíssa.

Chicas nuevas -elokuvassa ei nähdä väkivaltaa, shokkikuvia tai piilokameraotoksia, vaan tavallisia naisia, jotka kertovat tarinansa omin sanoin. Lozano haluaakin korostaa ihmiskaupan uhrien tavallisuutta: hänen mielestään ihmiskauppa ja naiskauppa esitetään liian usein joko alastomien naisten kuvien tai numerofaktojen kautta, ja se vaikuttaa myös siihen, miten ilmiöön suhtaudutaan.

"Ongelmana on, ettemme tunne empatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan, joita emme näe. Kuulemme numeroita mutta emme näe ihmisiä niiden takana. Ihmiskauppa on myös nimiä, naisia ihan niin kuin mekin", hän sanoo.

"Haluamme ajatella, että olisimme itse fiksumpia"

YK:n huume- ja rikosvirasto UNODC:n arvion mukaan noin 70 prosenttia ihmiskaupan uhreista on naisia ja tyttöjä ja yli puolet seksikaupan uhreja. Chicas nuevasissa heistä kolme, Ana Ramona, Estela ja Sofía, kertoo tarinansa omilla kasvoillaan. Vain alaikäinen Yandy kuvataan selkäpuolelta.

Naiset ovat kotoisin Kolumbiasta, Perusta ja Paraguaysta. Heidän tarinoissaan on paljon yhtäläisyyksiä: taloudellisesti vaikeassa tilanteessa oleville naisille lupailtiin hyvää työpaikkaa. Todellisuus oli muuta.

"Kun sinne joutui, menetti identiteettinsä. He vaihtoivat nimeni ja ottivat passini pois. Se tapahtui päivästä toiseen ilman vapaapäiviä", kertoo elokuvassa Kolumbiasta Panamaan seksityöhön joutunut Ana Ramona.

Uhreja yhdistää usein myös epätasa-arvo ja köyhyys, samoin tiedon puute, jota länsimaisesta näkökulmasta voi olla vaikea ymmärtää.

"Uhreiksi joutuneista naisista kukaan ei mene takaisin yhteisöönsä kertomaan, mitä heille on tapahtunut, koska ihmiskauppaan liittyy stigma ja sosiaalinen eristäminen. --- Haluamme ajatella, että olisimme itse fiksumpia emmekä lähtisi mukaan, mutta samassa tilanteessa tarttuisimme itsekin tilaisuuteen", Lozano toteaa.

Osa Latinalaisen Amerikan naiskaupan uhreista päätyy Lozanon kotimaahan Espanjaan asti. Sielläkin ilmiö on usein pimennossa, hän kertoo.

Elokuvalla ihmiskauppaa vastaan Paraguayssa

Aiemmin näyttelijänä työskennellyt Lozano on tehnyt vuosia ihmiskaupan vastaista työtä ja ohjannut ihmisoikeusaiheisia elokuvia. Hän mukaansa ihmiskaupan kitkemiseksi tarvitaan uhreja suojelevia lakeja sekä etenkin tiedon lisäämistä ihmiskaupasta – ei vain potentiaalisten uhrien vaan myös asiakkaiden kouluttamista. Tärkeää olisi hänen mukaansa istuttaa jo nuorten mieliin ajatus tasavertaisuudesta ihmissuhteiden pohjana. Näin seksityön kysyntää saataisiin vähennettyä.

"Loppujen lopuksi koko ihmiskauppa perustuu vain yhteen lakiin, joka on kysynnän ja tarjonnan laki", hän huomauttaa.

Toistaiseksi ihmiskauppiaat tuntuvat olevan jatkuvasti lainsäätäjiä askeleen edellä. Pieniä edistysaskeleitakin on kuitenkin saavutettu, siitä esimerkkinä Lozanon oma elokuva.

Hän kertoo, että Paraguayssa se on dubattu kahdelle paikalliselle kielelle, guaranille ja ketsualle, jotta tietoa ihmiskaupan vaaroista saataisiin levitettyä. Se on myös osa parlamentin ihmiskaupan vastaista kampanjaa. Elokuvan avulla on myös onnistuttu painostamaan maan viranomaisia niin paljon, että elokuvassa esiintyvän Estelan vangitsija on saatu telkien taakse.