Jutun aiempi versio on julkaistu Tutka-verkkojulkaisussa. Tähän versioon on lisätty Mikko Pelttarin kommentit koskien riippuvuutta Venäjän fossiilienergiasta.

Vuosisadan merkittävin ilmastotutkimus saattaa hyvinkin olla sellainen, jossa todetaan tiedeyhteisön olleen jo pitkään oikeassa. Uusi tutkimus on vain tarkentanut kuvaa, mutta ei muuttanut sitä tosiasiaa, että ilmasto lämpenee globaalisti ihmisten aiheuttamien päästöjen kasvun vuoksi.

”Sen sanominen uutisessa vain laimentaa sitä juttua, eikä kukaan halua semmoista sinne kirjoittaa”, toteaa tiedetoimittaja Mikko Pelttari.

Pelttarilta ilmestyi viime syksynä ilmastoa käsittelevä teos Lämpenevä Maa – ilmastolukutaidon käsikirja. Hän määrittelee ilmastolukutaidon kontekstiin laittamisen tiedoiksi ja taidoiksi. Se auttaa näkemään ilmastotiedon osana muuta maailmaa ja elämää.

”Kun yleisesti sanotaan, että jollain ihmisellä on hyvä lukutaito, niin hän osaa lukiessaan yhdistää lukemaansa aiemmin hankkimiinsa tietoihin. Ilmastolukutaito on vähän samantapaista.”

Ilmastolukutaito on tarpeen niin lukijoille kuin toimittajillekin. Uutinen on hankala muoto ilmastotutkimuksista viestimiseen, sillä siinä pyritään haastamaan ja kertomaan jotain uutta. Uutinen ei aina ota huomioon tieteellisen tiedon kertymistä.

Ilmastolukutaitoinen näkökulma ilmastotutkimuksista uutisoimiseen olisi viitata, mihin aiempaan tietoon tutkimus liittyy ja miten se auttaa ymmärtämään tulevaa ilmastotietoa.

Ilmastokeskustelu kaipaa moniäänisyyttä

Ihmiset saavat tietonsa ilmastonmuutoksesta pääasiassa medialta. Tiedotusvälineissä pääsevät usein ääneen luonnontieteilijät, mutta ilmastosta on tehty myös yhteiskunnallista ja humanistista tutkimusta. Pelttari pitää näitä tutkimuksia yhtä lailla merkittävinä.

”Luonnontieteilijöiden antama tieto on hyvin tärkeää ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä. Kuitenkin uskon, että humanistinen ja yhteiskunnallinen tieto, politiikan tutkimus, taloustiede, psykologia, sosiologia ja filosofia ovat todella tärkeitä sen suhteen, miten tämä asia ratkaistaan.”

Pelttaria ilahduttaa, kun mediassa pääsevät ääneen eri lähtökohdista tulevat ihmiset, joiden tausta ja näkökulma ovat keskenään erilaiset, mutta jotka pystyvät keskustelemaan ilmastonmuutoksesta vakavasti ja kriittisesti.

Positiivisena hän pitää myös poliitikkojen ja yritysjohtajien halua puhua ilmastonmuutoksesta. Toimittajien olisi kuitenkin hyvä suhtautua puheisiin kriittisesti.

”Poliitikot, jotka puhuvat siitä, että ilmastonmuutos on tärkeä asia, mutta eivät tee sen asian eteen mitään, saavat osakseen todella lempeää kohtelua. Kun taas, jos vertaa sellaiseen poliitikkoon, joka sanoo, että tämä on ihan tyhjänpäiväinen asia eikä tee asian eteen yhtään enempää tai vähempää.”

Tämän myötä hän pitää valtaapitävien puheiden avaamista tarpeellisena. Ei yksittäisten poliitikkojen nalkkiin saamiseksi, vaan koska tässä asiassa on paljon ymmärrettävää.

Hän myös muistuttaa, ettei median tulisi nähdä ympäristöasioita vain minkään poliittisen liikkeen omaisuutena. Vastauksia ilmastonmuutokseen tulisi vaatia poliitikoilta puoluekannasta riippumatta.

Euroopan riippuvuus venäläisistä fossiilisista polttoaineista on herättänyt laajalti keskustelua Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa. Suomen tuontienergiasta, kuten raakaöljystä, valtaosa on tullut tähän saakka Venäjältä.

Fossiilisista polttoaineista irtautumisesta on puhuttu jo pitkään, mutta vihreän siirtymän välttämättömyydestä ollaan pääsemässä yhteisymmärrykseen vasta sodan myötä. Pelttari toteaa, että sota ikään kuin alleviivaa sitä, mistä on jo aiemmin vallinnut tieteellinen yksimielisyys.

”Fossiilienergia ei ole vain muusta politiikasta irrallinen ’ympäristöasia’, vaan mitä suurimmassa määrin turvallisuus-, talous- ja geopolitiikkaa.”

Pelttari toivoo, että energian liikkeitä ja siirtymää jaksetaan mediassa seurata kriittisesti, jottei venäläistä energiaa korvata vain uusilla fossiiliriippuvuussuhteilla.

Kriittinen toivo luo merkitystä

Ilmastonmuutos on viime vuosina huomioitu palvelujournalismissa. Lehdet jakavat vinkkejä arjen ekotekoihin, joiden myötä voi elää ekologisemmin ja pienentää hiilijalanjälkeään. Pelttari pitää myös tämänkaltaista journalismia tarpeellisena, mutta ymmärtää sen voivan aiheuttaa myös ilmastoahdistusta.

”Luulen, että sellaisia isoimpia ilmastoahdistuksen aiheuttajia on, kun ihminen tietää, että kyseessä on valtava globaali ongelma ja sitten hänelle tarjotaan siihen helpotukseksi neuvoja, vaikka on ihan selvää, ettei tätä asiaa kukaan yksin ratkaise. Siitä syntyy tuntemus, ettei niillä omilla teoilla ole merkitystä.”

Pelttarin mukaan journalistien tulisi kiinnittää huomiota kriittiseen toivoon, joka on vastakohta katteettomalle toivolle, sillä kriittinen toivo luo merkitystä. Sen voisi muotoilla vaikka niin, että en tiedä kuinka tässä käy, mutta teen silti parhaani.

Arjen ekotekojakin on monenlaisia. Se, että matkaa kauppaan auton sijasta kävellen on suurempi ekoteko kuin yksittäisen muovikassin ostamatta jättäminen.

Pelttari uskoo ennen kaikkea yhdessä tekemisen voimaan. Kansalaisvaikuttamiseen, äänestämiseen ja ystäville puhumiseen. Jos kertoo naapurille vaihtaneensa biokaasulla kulkevaan autoon, saattaa se toimia innokkeena koko naapurustolle.

”Sen tuominen näkyväksi, että on omalla toiminnallaan muuttamassa sosiaalisia normeja, on tärkeätä.”

Mediassa puhutaan usein ekologisesta elämästä luopumisen kautta. Pelttarin mielestä luopumispuheiden sijaan voi asiaa lähestyä niin, että itselleen tärkeäksi kokeman asian myötä voi elämänsä muuttaminen ja uusien asioiden opettelu olla mielekästä.

”Ilmastokriisin aikana mediassa tulee aina vain kyseenalaisemmaksi samaistaa hyvään ja toivottavaan elämään sellaisia asioita, jotka lämmittävät ilmastoa.”

Journalismi on arvovalintoja

Brittilehti The Guardian on tehnyt tietoisen arvovalinnan ottaessaan ilmastokriisin vakavasti. Lehti vaatii tiukempaa ilmastopolitiikkaa ja on esimerkiksi lopettanut fossiilienergiafirmojen mainosten vastaan ottamisen.

Pelttarin mukaan tällainen perusteltu arvovalinta ei tarkoita journalistisista ihanteista luopumista. Päinvastoin hän kokee, että kun arvovalinnat ovat läpinäkyviä, voidaan tehdä hyvää journalismia ilman kenenkään puolelle asettumista.

”Jos media pystyy ihan täysillä puolustamaan demokratiaa ja sananvapautta, niin aivan yhtä lailla media voi päättää puolustaa elinkelpoista planeettaa menettämättä journalistista uskottavuuttaan.”

Kirjoittaja opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa.