Kun toimittaja tekee juttua Israelin ja palestiinalaisten konfliktista, hän saa varautua siihen, että molempien osapuolten tukijoilta tulee palautetta – ja paljon.

”Suomessa on paljon median seuraajia, joilla on aiheesta jyrkkä käsitys. Jos siis kirjoitat aiheesta jutun, saat siitä varmasti palautetta, ja palaute on kovaa”, toteaa Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.

Juusolan mukaan Israelin ja palestiinalaisten konflikti on herättänyt muihin Lähi-idän kriiseihin verrattuna erityisen paljon tunteita. Aihe on haastava, koska se kytkeytyy moniin länsimaisissa kulttuureissa arkaluonteisina pidettyihin teemoihin.

Siihen liittyy muun muassa juutalaisten ja muslimien asema, länsimaalaisten suhtautuminen globaalin etelän valtioihin, maahanmuutto, oikeisto–vasemmisto-jako ja uskonto.

Palautetta saavat sekä toimittajat että median käyttämät asiantuntijat. Ihmiset valitsevat jommankumman puolen, ja molemmilta laidoilta tulee kommenttia.

Juusola kertoo saavansa paljon kritiikkiä ja toteaa samalla asiallisen keskustelun vähentyneen.

Myös Ylen ulkomaantoimittaja Vilma Romsi on saanut oman osansa palautteesta. Hän kokee, että palaute tämän aiheen osalta on erityisen polarisoitunutta.

Romsi korostaa, että yksi hänen työnsä kulmakivistä on tehdä mahdollisimman laadukasta journalismia eikä hän anna kritiikin vaikuttaa työhönsä. Asiallisten palautteiden kohdalla itsereflektio toki kannattaa.

Maalituksen kohteeksi Romsi on joutunut tuodessaan palestiinalaisten näkökulmaa esiin. Hän kuitenkin uskoo, että palautteeseen vastaaminen on usein hyödyllistä. Sen kautta ihmiset voivat saada lisää ymmärrystä, ja tieto on juuri sitä, mitä monet nyt kaipaavat.

Juusola ja Romsi sanovat molemmat, että kritiikki liittyy usein puolueellisuuteen. Esimerkiksi historian ja valtasuhteiden tunnistaminen ei kuitenkaan ole puolueellisuutta vaan osa totuudenmukaista journalismia.

Propagandaa on paljon

Viime vuosi on ollut synkkä erityisesti palestiinalaisille journalisteille. Yhdysvaltalaisen sananvapausjärjestön CPJ:n mukaan Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa on kuollut jo ainakin 137 toimittajaa ja mediatyöntekijää. Ulkomaalaisia mediatyöntekijöitä ei ole käytännössä päästetty alueelle sen jälkeen, kun Hamas viime vuoden lokakuun 7. päivänä iski Israeliin ja Israel hyökkäsi Gazaan.

Sekä Juusola että Romsi pitävät uutisoinnin ja journalismin totuudenmukaisuuden kannalta ongelmallisena sitä, että ulkomaalaiset toimittajat eivät ole päässeet Gazaan. Olisi tärkeää, että toimittajat pääsisivät paikan päälle seuraamaan tilannetta, kohtaamaan ihmisiä arjessa ja uutisoimaan jokapäiväisestä todellisuudesta sekä alueella alati jatkuvasta konfliktista.

Toimittajien on vältettävä mutuilua ja arvioitava kriittisesti tietoja, kuten Israelin armeijan tai Hamasin esityksiä. Molempien puolien tiedottajat ajavat omaa asiaansa ja levittävät itselleen hyödyllistä propagandaa.

”Etenkin yksittäisten asioiden verifioiminen on vaikeaa, sillä paikan päälle ei päästä”, Vilma Romsi sanoo.

Uutisoinnin haasteena on myös konfliktin pitkä historia ja sen monet erilaiset vaiheet. Konflikti Israelin ja palestiinalaisten välillä on ollut käynnissä jo lähes 80 vuotta. Jotta sen syitä ja seurauksia voisi ymmärtää paremmin, on syytä tutustua alueiden ja siellä elävien ihmisten historiaan.

Medioiden resurssit eivät riitä kuvailemaan tapahtumien kokonaisuutta korkealla intensiteetillä jokaisessa uutisessa. Lyhyet sähkeet ja uutiset voivat sisältää vain sen, mitä juuri sillä hetkellä on tapahtunut.

Romsi kuitenkin muistuttaa, että laajaa ja kokonaiskuvaa avaavaa uutisointia on tehty paljon ja tietoa on saatavilla monipuolisesti.

Termit valitaan tarkoin

Konfliktiin liittyy monia poliittisesti herkkiä termejä. Yksi niistä on oikeustieteellisen kielen termi joukkotuhonta, joka tunnetaan usein myös kansanmurhana. Media ei yleensä käytä tämänkaltaisia sanoja kepein perustein.

”Toimittajien tulee miettiä, mikä olisi arvoneutraalein termi ja mikä faktuaalisesti pitää paikkansa”, Romsi sanoo.

Esimerkiksi Ison-Britannian yleisradio- ja tuotantoyhtiö BBC ei käytä Hamasin taistelijoista sanaa terroristi, sillä se on arvolatautunut sana. Se perustelee päätöstään objektiivisuudella.

Ylen toimituksessa käydään jatkuvasti keskustelua sanastosta ja haetaan perusteluita tiettyjen sanojen käyttämiselle.

”Tällä hetkellä on kieltämättä vaikeaa kuvailla tätä tapahtumaa jollain tietyllä sanalla, myöhemmin sille ehkä keksitään sellainen”, Romsi pohtii.

Rohkeampaa uutisointia

”Usein uutisista tulee tunne, että tämän olen lukenut New York Timesista, ja nyt sama kirjoitetaan suomeksi”, toteaa Juusola.

Voiko tähän olla syynä ajan, rohkeuden tai itsenäisen ajattelun puute tai jopa laiskuus? Oli syy mikä tahansa, Juusola toivoisi enemmän uusien näkökulmien esille tuomista ja rohkeampaa uutisointia.

Hänen mielestään median ei tulisi miettiä niin paljon sitä, mitä median kuluttajat ajattelevat.

”Kaikkia ei voi miellyttää. Kaikkea ei tarvitse tietenkään sietää, mutta tulee oppia se, ettei voi kirjoittaa niin, että kaikki taputtaisivat.”

”Jutun tehtävä ei ole rakentaa vaan rikkoa, tuoda esiin uusia näkökulmia. Se saattaa aiheuttaa vastarintaa tai ärsytystä, mutta se voi muuttaa asioita pidemmällä aikavälillä. Sellaiset uutiset pakottavat ihmiset miettimään”, hän sanoo.

Kysyn Romsilta, voiko käydä niin, että asioista vaietaan esimerkiksi kritiikin vuoksi. Hän miettii hetken.

”Yksilötasolla ehkä voi, mutta en usko, että mediataloissa kävisi niin”.

Kirjoittaja on Turun ammattikorkeakoulun opiskelija.