219 palestiinalaista ja 12 israelilaista on kuollut reilun viikon kestäneissä Israelin ja Palestiinalaisalueen väkivaltaisuuksissa, jotka ovat olleet pahimpia ja laajimpia vuosikausiin.

Väkivalta puhkesi monen tekijän seurauksena. Taustalla oli muun muassa israelilaisen tuomioistuimen päätös häätää itäjerusalemilaisia palestiinalaisia kodeistaan sekä provokaationa toiminut palestiinalaisille tärkeän al-Aqsan moskeijan sähköjen katkaisu. Verenvuodatus alkoi toden teolla, kun Israelin saartamaa Gazaa hallitseva palestiinalainen äärijärjestö Hamas alkoi ampua raketteja Israeliin, ja Israel alkoi pommittaa Gazaa.

Varsinaisesti levottomuuksien tausta on kuitenkin paljon pitkäaikaisemmissa ja huomaamattomammissa tekijöissä, sanoo akatemiatutkija Mikko Joronen Tampereen yliopistosta.

”Tapahtumat pitää nähdä osana pidempään kestänyttä jatkumoa. Kyse ei todellakaan ole kiinteistöomistuskiistasta tai Hamasin raketeista, jotka ovat saaneet uutisissa eniten huomiota. Se kääntää huomion pois spontaanista kansannoususta ja pitkäaikaisesta kyllästymisestä tilanteeseen”, hän sanoo.

Arjen väkivalta jää huomiotta

Joronen vetää Tampereen yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamaa Palestiina-tutkimusryhmää, joka tutkii sitä, miten Israelin miehitys vaikuttaa tavallisten palestiinalaisten elämään Länsirannalla.

Hänen mukaansa viimeaikaisia tapahtumia tarkasteltaessa on tärkeää muistaa niin sanottu ”hidas väkivalta”, joka vaikuttaa palestiinalaisten arkeen jatkuvasti.

Israel on miehittänyt Länsirantaa ja Gazaa vuodesta 1967. Gazasta se vetäytyi vuonna 2005, mutta aluetta pidetään edelleen käytännössä miehitettynä, koska Israel saartaa sitä.

Länsirannalla Israelin sotilaat kontrolloivat palestiinalaisten liikkumista ja pääsyä näiden viljelmille. Palestiinalaisten koteja tuhotaan ja heiltä evätään rakennuslupia. Alueella kansainvälisen oikeuden vastaisesti asuvat juutalaissiirtokuntalaiset vahingoittavat palestiinalaisten viljelysmaita ja anastavat niitä omaan käyttöönsä.

”Väkivalta koostuu enimmäkseen pienistä asioista, jotka ovat kuitenkin läsnä joka päivä. Palestiinalaiset joutuvat odottamaan tarkastuspisteillä, siirtokuntalaiset riehuvat, elinkeinon harjoittaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Lista on loputon”, Joronen kuvailee.

Periaatteessa palestiinalaiset voivat viedä erilaisia heihin kohdistuvia rikkomuksia oikeuteen, mutta oikeusprosessit ovat hitaita ja johtavat usein lopulta vain tilanteen normalisoitumiseen. Esimerkiksi siirtokuntien kylkeen rakennetut etuvartiot, joita Israelin omakin laki pitää laittomina, ehtivät yleensä vakiintua ennen oikeuden päätöksiä.

Miehityksen arjesta nousevat nöyryytyksen ja turhautumisen kokemukset ovat Jorosen mukaan pohjimmiltaan nykyistenkin levottomuuksien taustalla.

Kuten viime vuosina muutenkin, suurin osa väkivallasta on toki nähty Gazassa toimivan äärijärjestö Hamasin ja Israelin armeijan välillä, mutta myös Länsirannalla on ollut lakkoja, mielenosoituksia ja kahakoita, joissa on loukkaantunut yli 6 300 ihmistä. Väkivaltaa lietsovat myös äärioikeistolaiset israelilaiset sekä siirtokuntalaiset.

Jorosen mukaan poikkeuksellista on se, että levottomuudet ovat levinneet myös Israelin sisälle, jossa väkivaltaa on ollut Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten välillä. Noin 20 prosenttia Israelin asukkaista on palestiinalaisia.

”Tilannetta vastustetaan nyt laajemmalla rintamalla kuin tavallisesti. Se kertoo siitä, että myös Israelin palestiinalaiset kokevat miehityksen paineet ja samaistuvat muihin palestiinalaisiin”, hän sanoo.

Yhdysvallat pönkittää koventunutta politiikkaa

Asiantuntijat ovat arvioineet, että syyt siihen, miksi väkivalta kärjistyi juuri nyt, liittyvät myös esimerkiksi Israelin vaikeaan sisäpoliittiseen tilanteeseen: maahan ei ole saatu kasattua hallitusta, ja syksyllä ovat tiedossa viidennet vaalit lyhyen ajan sisään. Samaan aikaan etenkin Hamasin kannattajia on turhauttanut palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbasin päätös lykätä Palestiinan vaaleja.

Jorosen mukaan tärkeä tekijä on myös Israelin politiikan viime vuosina tapahtunut yleinen koventuminen ja oikeistolaistuminen.

Esimerkiksi siirtokuntarakentaminen ja palestiinalaisten kotien purkaminen on kiihtynyt. Jerusalemiin on asetettu tavoite 60 prosentin – alun perin 70 prosentin – juutalaisenemmistöstä. Se on tavoite, jota ei saavuteta ilman palestiinalaisten häätöjä, Joronen huomauttaa.

Koventunutta politiikkaa ajaa pääministeri Benjamin Netanjahun oikeistolainen Likud-puolue, mutta sitä on kannustanut Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin politiikka.

Trump siirsi vuonna 2017 Yhdysvaltain suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin ja tunnusti sen samalla Israelin pääkaupungiksi, vaikka sen itäosa on miehitetty. Trump myös julkisti rauhansuunnitelman, joka ehdotti Länsirannan laittomien siirtokuntien liittämistä Israeliin. Palestiinalaisia ei rauhansuunnitelmaa varten konsultoitu.

”Trump tuki kaudellaan kolonisaatio- ja siirtokuntapolitiikkaa suoraan. Olemassa olevien siirtokuntien normalisointi esitettiin rauhanneuvottelujen lähtökohtana. Se kaihertaa palestiinalaisia, eikä Bidenin valtaantulo ole muuttanut tilannetta kovinkaan paljon”, Joronen arvioi.

Haaveena normaali elämä

Palestiinalaisten virallisena tavoitteena oma valtio, mutta Jorosen mukaan tavallisten palestiinalaisten toiveet ovat vaatimattomampia.

”Aina jossakin vaiheessa tutkimushaastatteluitani joku palestiinalainen sanoo, että haluaisi vain elää normaalia elämää ja tulla kohdelluksi ihmisarvoisesti. Vaatimukset eivät ole kovin suuria – ja ne ovat todella kaukana Hamasin raketeista”, Joronen toteaa.

Samat toiveet tunnistaa myös Itä-Jerusalemin YMCA:n, suomalaisittain NMKY:n, rehabilitointiohjelman johtaja Rami Khader.

”Nuoret ovat hyvin vihaisia ja turhautuneita mutta samaan aikaan myös toiveikkaita. He haluavat oman maan ja oikeuden liikkua paikasta toiseen ilman häirintää ja pysäyttelyä – normaalia elämää. He ovat turhautuneita, koska miehitys ei näytä loppuvan”, Khader sanoo.

Kristillistaustainen YMCA tekee työtä etenkin palestiinalaisnuorten kanssa. Se tukee muun muassa Israelin vankiloissa olleita nuoria, antaa heille psykososiaalista tukea, kannustaa rauhanomaiseen vaikuttamiseen ja antaa ammattikoulutusta. Se on vastikään aloittanut Suomen YMCA:n kanssa hankkeen, jossa tuetaan etenkin vammaisia sekä poliittista väkivaltaa kokeneita nuoria.

Khader on huolissaan väkivallan ja miehityksen psykologisista vaikutuksista nuoriin.

”Se aiheuttaa stressiä, traumoja, ahdistusta, masennusta ja posttraumaattista stressioireyhtymää. Myös viimeaikaisen väkivallan vaikutukset näkyvät jo. Kaikki ovat peloissaan eikä minnekään pääse liikkumaan, koska siirtokuntalaiset vartioivat kaupunkien risteyksiä.”

Hänen mukaansa väkivalta ruokkii väkivaltaa.

”Osa palestiinalaisnuorista turvautuu väkivaltaan, koska he haluavat saada äänensä kuuluviin. He eivät ole väkivaltaisia luonteeltaan eivätkä usko, että se on tapa lopettaa miehitys. Turhautuminen vain johtaa siihen.”

Kukaan ei vielä tiedä, mihin levottomuuksien kierre vielä johtaa, eikä esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvosto ole Yhdysvaltain vastustuksen vuoksi pystynyt ottamaan siihen kantaa.

Jorosen mukaan palestiinalaiset toivovat elämänsä muuttumista mutta myös tappamisen loppumista. Samaa mieltä on Khader.

”Meillä ei ole enää varaa uhreihin, ei Palestiinassa eikä Israelissa. Tärkeintä kuitenkin olisi, ettei korjata vain tämän tilanteen seurauksia vaan myös sen syyt”, hän sanoo.