Perjantaisin puolenpäivän aikaan Algerian pääkaupungissa Algerissa ihmiset lähtevät moskeijoista rukoushetken jälkeen kohti keskustaa. Poliiseja on kaduilla runsaasti, ja helikopterit lentävät taivaalla. Eri-ikäiset ja eri tavoin pukeutuneet naiset, miehet ja lapset tanssivat ja soittavat rumpuja, kun valtava määrä ihmisiä pakkautuu yhteen osoittamaan mieltään rauhanomaisessa protestissa.

Mielenosoituksia on järjestetty yli vuoden ajan – tosin maaliskuussa alkanut koronavirusepidemia on hiljentänyt ne ainakin tilapäisesti.

Protestien taustalla on halu vaikuttaa maan hallintoon. Kun Algerian entinen presidentti Abdelaziz Bouteflika ilmoitti nousevansa ehdolle viidennelle kaudelle huhtikuun 2019 presidentinvaaleissa, nousi kansa yhä voimakkaammin vastarintaan. Pitkään sairauden vuoksi julkisuudesta sivussa olleen presidentti Bouteflikan ilmoitus nähtiin kestämättömänä.

Kuusi päivää Bouteflikan ilmoituksen jälkeen syntyi protestiliike, jota kutsutaan Hirak-liikkeeksi. Se halusi kipeästi dialogia kansan ja yksinvaltiaana toimivan hallinnon välille ja alkoi vaatia muutoksia yhteiskunnan epäkohtiin, kuten talouden ja asumisen ongelmiin, korruptioon ja työttömyyteen.

Protesteilla oli merkitystä, sillä huhtikuun 2019 alussa Bouteflika erosi. Algeria oli käytännössä hetken ilman hallitusta ja johtajaa. Vanhoja vallanpitäjiä laitettiin rankalla kädellä syrjään, ja armeija pidätti Bouteflikan aikaisia ministereitä. Osa sai jopa 15–20 vuoden tuomioita.

Kukaan ei tiedä, keitä presidentin lopullisen eron taustalla oli.

”Valta on Algeriassa hajaantunut. Sitä pitävät harteillaan toisaalta niin armeija, poliisi, erilaiset byrokraatit kuin talouseliittikin. Kenraali Ahmed Gaid Salah pyrki toteuttamaan yksitellen Hirak-liikkeen toiveita, mutta väliaikaishallitusta jäivät silti pyörittämään osin vanhankin hallinnon taustalla olleet henkilöt”, kertoo Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tilanteeseen perehtynyt rauhantutkija Karim Maiche Tampereen yliopistosta.

Hirak-liike pitää painetta yllä

Presidentinvaalit siirrettiin lopulta joulukuulle. Uusia vaaleja oli toivottu jo kesäkuulle 2019, mutta monesta näkökulmasta se tuntui alusta asti liian nopealta vaihtoehdolta.

”Jotkin Hirak-liikkeen henkilöt pyrkivät jopa sabotoimaan prosessia niin, etteivät ihmiset menisi äänestämään presidentinvaaleissa. Suurin osa kansalaisista ei äänestänyt. Vaikutusmahdollisuuksia ei nähty vielä tarpeeksi konkreettisina”, Maiche kertoo.

Äänestysprosentti vaaleissa oli alhainen, vain noin 40 prosenttia.

Algerian uudeksi presidentiksi valittiin Abdelmadjid Tebboune. Hän toimi aiemmin Bouteflikan hallinnon aikaisena pääministerinä, mutta hänet syrjäytettiin tehtävistään.

Hallinto ei ole saanut kansan luottamusta taakseen, joten Hirak-liikkeen mielenosoitukset ovat jatkuneet myös vaalien jälkeen.

Hirak-liike on laaja nimitys helmikuussa 2019 alkaneille mielenosoituksille, mutta kyseessä ei ole vain yksi yhtenäinen liike. Osa näkee käydyt vaalit valheellisina. Osa on sitä mieltä, että liikkeessä on myös vaaroja. Toiset haluavat nähdä konkreettisia toimia ja nostaa edelleen mielenosoitusten kautta esille painetta hallintoa kohtaan.

Osa kansasta on tyytyväinen siihen, että maahan on ylipäätään saatu presidentti, vaikka toivotut muutokset eivät ole tarpeeksi suuria. He näkevät väliaikaishallituksen siirtymävaiheena kohti uusia vaaleja, joissa kansa kävisi aktiivisemmin äänestämässä. Muutoksia halutaan erityisesti taloustilanteeseen, joka taas vaikuttaa ihmisten asumiseen ja työnsaantiin.

Nuoret rikkovat lasikattoja

Ei ole mitään takeita siitä, että Algeriasta tulisi demokratia. Jos talous menee heikompaan suuntaan ja tyytymättömyys kasvaa, todennäköisesti joudutaan ottamaan käyttöön mittavampia turvallisuustoimia, Maiche arvelee.

Hän toivoisi näkevänsä demokraattisten instituutioiden vahvistumista ja lisää läpinäkyvyyttä Algerian hallinnossa.

”Ihan joka paikassa on erilaisia tendenssejä siinä, millaisia demokratiat ovat. Algeriassa taustalla on rankka itsenäisyystaistelu. Maata on lähdetty rakentamaan vaikeassa tilanteessa. Talous on myös aina yhteydessä demokratiaan. Algerian talous perustuu vahvasti öljyyn ja maakaasun vientiin. Maissa, jotka ovat riippuvaisia parista raaka-aineesta, on aina ollut haasteita demokratian kanssa, koska joku taho on ottanut ne haltuunsa”, hän kuvailee.

Maichen mukaan merkittävää on, miten nykyinen väliaikaishallinto pystyy vastaamaan Hirak-liikkeen vaatimuksiin, kitkemään korruptiota sekä vahvistamaan demokraattisia instituutioita.

”Jossain vaiheessa nuoret tulevat todennäköisesti rikkomaan lasikattoja. Hirak-liikkeen mukana on syntynyt sukupolvi nuoria naisia ja miehiä, jotka kokevat mahdollisuudet avoimina”, hän sanoo.

Tällä hetkellä Algerian haasteena on muun muassa se, että isojen öljyntuottajamaiden viimeaikaiset kiistat sekä koronaviruksen runtelema maailmantalous ovat romahduttaneet öljyn hinnan.

”Vaikutukset tulevat olemaan Algerialle todella haastavat”, Maiche ennustaa.

Koronatartuntoja oli tiistai-iltaan mennessä todettu Algeriassa lähes 600. Hallitus kielsi katuprotestit pari viikkoa sitten.

Aluksi osa kansasta epäili kokoontumisrajoitusten olevan valtion tapa päästä eroon Hirak-mielenosoituksista.

”Tilanteen edetessä ihmiset ovat kuitenkin tajunneet tilanteen vakavuuden pandemian näkökulmasta ja kadut ovat tyhjentyneet”, Maiche kertoo.

Kansalaisuus syntyy toiminnan kautta

Maiche puolustaa 17. huhtikuuta Tampereen yliopistossa väitöskirjaansa, joka käsittelee Algerian autonomista ammattiyhdistysliikettä sekä laajemmin maan kansalaisyhteiskuntaa. Väitöskirjan taustalla olevan Act of citizenship -teorian ajatus lähtee siitä, että kansalaisuutta ei nähdä instituutiona vaan enemmän kansalaisoikeuksina.

”Kansalaisuus syntyy toiminnan kautta, kun kansalainen ei pyri toimimaan rakenteissa vaan pyrkii muuttamaan niitä”, kuvaa Maiche teorian taustoja.

Maiche on tutkinut ammattiyhdistysliikettä vuosina 1988–2018, joten aivan viimeaikaiset Algerian tapahtumat eivät ulotu väitöskirjan aineistoon. Tutkimuksen kautta hän voi kuitenkin analysoida tapahtumia.

”Mielenosoitukset voisi nähdä lähes terapeuttisena performanssina, jonka kautta ihmiset uusintavat kansalaisoikeuksiaan. Sisällissota oli niin kova 90-luvulla, että rauhanomaiset protestit ovat olleet positiivinen yllätys. Ajattelisin, että on hyvä olla hallinto joka edistää asioita, mutta samalla on porukkaa kadulla muistuttamassa siitä, ettei päästä palaamaan vanhaan. Nämä ovat hyviä puolia.”

Kirjoittaja on Voionmaan koulutuskeskuksen journalistiopiskelija.