Kehitysapu unohtaa vastasyntyneet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysapu unohtaa vastasyntyneet

Lähes puolet lapsikuolemista tapahtuu vastasyntyneille, mutta silti vain murto-osa kehitysavusta suunnataan heille, sanoo Pelastakaa Lapset.

Lasten ja äitien terveyteen kohdennetusta kehitysavusta vain 0,1 prosenttia käytetään vastasyntyneiden kuolemien ehkäisyyn, käy ilmi kehitysyhteistyöjärjestö Pelastakaa Lasten raportista.

Raportin mukaan ongelmaan pitäisi kiinnittää huomiota, sillä alle 5-vuotiaiden kuolemista 40 prosenttia sattuu vastasyntyneille.

Viimeisten 20 vuoden aikana lapsikuolleisuus on vähentynyt lähes 40 prosentilla, mutta vastasyntyneiden kuolleisuus ei ole vähentynyt yhtä nopeasti. Jos vauhti pysyy nykytasolla, kestää 150 vuotta ennen kuin Afrikka saavuttaa Yhdysvaltain ja Euroopan tason vastasyntyneiden kuolleisuudessa, järjestö toteaa.

Raportin mukaan yli 75 prosenttia vastasyntyneiden kuolemista pystyttäisiin ehkäisemään vuoteen 2015 mennessä  esimerkiksi kenguruhoidon, antibioottien ja rintaruokinnan lisäämisen avulla. Edistys ei välttämättä riipu maan vauraudesta, sillä jotkut köyhimmätkin maat ovat viime vuosina onnistuneet vähentämään vastasyntyneiden kuolleisuutta.

Vuonna 2010 maailmassa kuoli 7,6 miljoonaa alle 5-vuotiaista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia