”Isä, minne olet menossa?”

”Kaatamaan hallitusta”, vitsailee  kansalaisaktivisti ja kansanedustajaehdokas Boniface Mwangi dokumenttielokuvassa Softie (2020).

Mwangi on kenialainen valokuvaaja, joka kuvasi vuosina 2007–2008 maan vaalien jälkeistä väkivaltaa. Monet kuvat olivat niin raakoja, ettei niitä haluttu julkaista.

Mwangi jätti työnsä, ryhtyi protestoimaan avoimesti poliitikkoja vastaan ja päätti lopulta tavoitella kansanedustajan paikkaa itse vuonna 2017. Hän tutustui ohjaaja ja tuottaja Sam Sokoon, joka päätti tehdä tämän yrityksestä dokumenttielokuvan.

Softieta esitetään tänään perjantaina alkaneella Helsingin Docpoint-dokumenttielokuvafestivaalilla, joka järjestetään koronapandemian vuoksi kokonaan etänä.

Dokumentti näyttää, kuinka Mwangi yrittää voittaa puolelleen syvästi korruptoituneen maan turhautuneet äänestäjät samalla, kun poliisi pahoinpitelee hänet ja hänen perheensä saa tappouhkauksia.

Rajusta aiheestaan huolimatta dokumentti on ollut hyvin suosittu sekä Keniassa että maailmalla. Aiotun kahden viikon sijasta se pyöri Keniassa seitsemän tai kahdeksan viikkoa, Soko kertoo etähaastattelussa kotikaupungistaan Nairobista.

Heimopolitiikka on kolonialismin peruja

Dokumentti on Sokon ensimmäinen kokopitkä dokumenttiohjaus.

”Halusimme lisätä ihmisten tietoisuutta ja antaa heille mahdollisuuden käydä vaikean keskustelun, jota on aiemmin pelätty”, Soko kertoo.

Keniassa keskusteltavaa todella riittää.

Elokuvan tausta on Kenian vuosien 2007–2008 vaaliväkivallassa, jossa kuoli yli 1 200 ihmistä. Sen lietsomisesta on epäilty muun muassa nykyistä istuvaa presidenttiä Uhuru Kenyattaa ja varapresidentti William Rutoa.

Vaikka Kenia on periaatteessa demokratia, jossa järjestetään säännöllisesti vaaleja, oikeusvaltio se ei ole. Poliisi pahoinpitelee ja tappaa mielenosoittajia, ja vaaleissa on epäselvyyksiä. Korruptio läpäisee koko yhteiskunnan: elokuvassa Mwangi joutuu tämän tästä kertomaan potentiaalisille äänestäjille, ettei hän aio maksaa näille vastineeksi äänestämisestä.

Vuosien 2007–2008 väkivallan taustalla olivat epäilyt vaalivilpistä, mutta tärkeä juurisyy on heimopohjainen politiikka. Äänestäjät valitsevat vaaleissa oma heimonsa edustajia, jotka puolestaan suosivat vahvasti omia ryhmiään.

Heimojaon juuret ovat kolonialismin ajassa ja brittihallinnossa, joka keksi korostaa heimojen välisiä eroja ja lietsoa niitä toisiaan vastaan pitääkseen kansan kurissa.

Kun Kenia itsenäistyi vuonna 1963, tilannetta ei ryhdytty korjaamaan aktiivisesti.

”Monet hallintorakenteemme perustuvat yhä kolonialismiin. Poliittisilla johtajilla ei ole tahtoa murtaa niitä, ja niinpä heimosuhteet määrittelevät meidät ja ihmissuhteemme. Se on tuhoisaa, ja se on johtanut ihmishenkien menetykseen”, Soko sanoo.

Mitään syvällisiä eroja heimojen välillä ei ole pieniä kulttuurieroja lukuun ottamatta. Sukunimi kuitenkin kertoo yleensä heimotaustan, ja sen perusteella ihminen on helppo leimata.

”Se on niin perustavanlaatuista, että kun poliitikkoa syytetään perustellusti korruptiosta, hän juoksee ensin oman heimonsa luo ja väittää, että heimoa vastaan hyökätään. Todellisuudessa poliitikkoa syytetään, koska hän on varas”, Soko toteaa.

Uusi liike vaati demokratiaa

Softien päähenkilö Boniface Mwangi on esimerkki uudesta Keniasta: aktivistista, joka vaatii muutosta.

”Kyseessä on kasvava liike, joka on syntynyt etenkin sosiaalisen median kasvun myötä. On yhä enemmän ihmisiä, jotka vaativat ja kysyvät kysymyksiä. Tietoa on saatavilla enemmän, ja kun korruptioskandaaleita tapahtuu, suurempi määrä ihmisiä reagoi siihen. Turhauttavinta on kuitenkin se, että koko systeemi pitäisi muuttaa. Se on hidasta eikä välttämättä tapahdu meidän elinaikanamme”, Soko sanoo.

Se ei tarkoita, että pitäisi luovuttaa.

”Pidimmepä siitä tai emme, kukaan muu ei korjaa näitä asioita meidän puolestamme, se on totuus. Sen tunnustaminen antaa meille toivoa. Meidän pitää jatkaa vaikuttamista jossain muodossa. Vaikka tämä olisi ainoa elokuva, jota koskaan teen, tämä on minun osuuteni muutokseen”, hän sanoo.

Sokolle yhteiskunnalliset aiheet ja aktivismi ovat luonteva osa elokuvantekoa. Hän on tuottanut elokuvia perustamansa LBx Africa -tuotantoyhtiön kautta yhteiskunnallisista aiheista myös Zimbabwessa ja Etelä-Sudanissa. Parhaillaan hän kuvaa elokuvaa maailman suurimmasta perustulokokeilusta. Softien esitysten yhteydessä on tarkoitus myös järjestää yhteiskunnallisia keskustelutilaisuuksia.

”Uskon, että ihmisiä totta kai pitää viihdyttää, ja olen aina rakastanut tarinoita ja tarinoiden rakentamista. Mutta me kerromme tarinoita samalla, kun yritämme vaikuttaa”, Soko sanoo.

Henkilökohtainen on poliittista

Softie ei ole perinteinen dokumenttielokuva poliittisesta aktivistista. Mwangin lisäksi tilaa on annettu myös hänen vaimolleen Njerille sekä kolmelle pienelle lapselle.

”Usein elokuvissa vapaustaistelijat esitetään upeina ihmisinä, jotka ratkovat kaikki ongelmat. Silloin unohdetaan, että hekin ovat erehtyväisiä ihmisiä. Halusin näyttää, että perhe on yhtä tärkeä kuin sankari – hekin ovat aktivisteja. Halusin myös muistuttaa, että naisillakin on rooli muutoksessa”, Soko sanoo.

Mwangi joutuu elokuvassa pohtimaan, pitääkö hänen jatkaa taistelua maansa puolesta mahdollisesti henkensä uhalla vai osallistua enemmän perhe-elämään.

”Dokumentin argumentti on, että henkilökohtainen on poliittista ja toisin päin. Ne ovat osa samaa kokonaisuutta. Monet ihmiset ajattelevat, että he taistelevat vain itsensä puolesta ja poliitikot päättävät asioista. Mutta jos erotamme henkilökohtaisen ja poliittisen, meistä tulee haavoittuvia monille haasteille, joita maailmalla on viime vuosina nähty, kuten äärioikeiston nousulle”, Soko sanoo.

Pallottelu perhe-elämän ja uran tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen välillä ei ole vieras keskustelunaihe muuallakaan maailmassa. Softie onkin Sokon mukaan myös elokuva muille kuin kenialaisille.

Elokuvaa on esitetty elokuvafestivaaleilla ympäri maailman, ja se myös valittiin ensimmäisenä kenialaiselokuvana arvostetulle yhdysvaltalaiselle Sundance-festivaalille, jossa se voitti palkinnon editoinnistaan.

”Halusimme periaatteessa vain kertoa hyvän tarinan. Dokumentissa on kuitenkin teemoja jotka resonoivat ympäri maailman ja joihin myös vaikkapa suomalainen voi samastua. Olen hyvin iloinen, että eri puolilla maailmaa yleisöt ovat löytäneet elokuvasta teemoja, joista he voivat keskustella. Se todistaa, että jos antaa tietyltä alueelta kotoisin olevien ihmisten kertoa tarinansa, niistä voi oppia”, Soko toteaa.

Docpoint-festivaali järjestetään koronarajoitusten vuoksi vuonna 2021 ainoastaan verkossa. Suurin osa ohjelmiston elokuvista on katsottavissa 29.1.–7.2. Ohjaaja Sam Soko Katse Afrikkaan -webinaarissa 4.2.