Kolumbialaisella entisellä banaanifarmin työntekijällä Kevin Angaritalla on terveisiä Suomen puolustusministerille Jussi Niinistölle (ps). Hän on kuullut, että Niinistö vastustaa Suomen mukanaoloa henkilömiinat kieltävässä Ottawan sopimuksessa, johon on liittynyt yli 160 maata.

"Miinat eivät ole hyvä asia. Asia näyttää helpolta, kun se on pöydällä. Miinat eivät kuitenkaan vaikuta päättäjiin, vaan raja-alueilla eläviin ihmisiin", Angarita muistuttaa.

Hän kantaa muistoa miinoista mukanaan lopun ikäänsä. Hän menetti 17-vuotiaana molempien käsivarsiensa alaosan ja sai vammoja jalkaansa poikettuaan työmatkalla tieltä ja osuttuaan viidakkoveitsellä maamiinaan.

25-vuotias Angarita vieraili viime viikolla Suomessa tapaamassa muun muassa ulko- ja puolustusministeriön edustajia.  

Angaritan onnettomuus ei ollut poikkeuksellinen Angaritan kotimaakunnassa Araucassa – eikä yli 50 vuotta sisällissotaa käyneessä Kolumbiassa ylipäätään.

Viimeisten 25 vuoden aikana arviolta ainakin 11 000 ihmistä on kuollut tai haavoittunut miinoissa, joita etenkin sissit ovat kylväneet pitkin maaseutua lasten koulureittejä myöden. Miinoja arvellaan olevan 40 prosentilla maan pinta-alasta, lähes kaikissa maakunnissa.

Onnettomuuksia eivät aiheuta pelkästään miinat, kertoo Angaritan mukana Suomessa ollut Luterilaisen maailmanliiton projektikoordinaattori Luisa Fernanda Pineda Ariza.

"Armeija miehittää kouluja ja taloja, joihin se saattaa unohtaa esimerkiksi kranaatteja."

Konfliktista onkin tullut hänen mukaansa monelle araucalaiselle niin arkipäiväinen asia, että ihmiset eivät aina osaa olla varoa räjähdeonnettomuuksia.

Uusia elinkeinoja

Pineda koordinoi Suomen Lähetysseuran rahoittamaa Luterilaisen maailmanliiton kehitysyhteistyöhanketta, jossa autetaan maamiinojen uhreja ja näiden perheitä vaatimaan oikeuksiaan.

Periaatteessa miinauhrien on mahdollista saada jonkinlaista tukea valtioltakin, mutta Kevin Angaritan mukaan se on käytännössä vaikeaa. Uhrit ovat usein maaseudun köyhää ja kouluttamatonta väestöä, jolla ei ole kokemusta viranomaisten kanssa toimimisesta eikä varaa matkustaa kuntoutukseen kaupunkeihin. Moni ei edes kerro olevansa uhri, koska pelkää leimautumista.

"Ihmiset eivät tiedä, että heillä on oikeuksia. Avun saaminen vaatii viranomaisille puhumista: pitää tietää, kenelle puhua. Byrokratiaa on paljon", Angarita kertoo.

Hän itse makasi sairaalassa koomassa kahdeksan päivää. Hoidon maksoi Punainen Risti.

Nyt Angarita istuu hankkeessa perustetun, miinauhreja tukevan ASODIGPAZ-järjestön hallituksessa. Byrokratia-avun lisäksi se opettaa vammautuneille myös uusia elinkeinoja – sikojen ja kanojen kasvatusta sekä tamale-perinneruuan valmistusta. Angarita itse on mukana kanojen kasvatuksessa.

Rauhanpilkahdus

Kolumbian konfliktissa on näkyvissä pitkästä aikaa toivonpilkahdus. Hallitus ja sitä vastaan taistelevat Farc-sissit etenivät viime viikolla lähemmäs rauhansopimusta kuin koskaan aiemmin. Keväällä Farc ja hallitus sopivat myös aloittavansa kokeiluluontoisesti miinanraivauksen kahdessa maakunnassa.

Angaritan ja muiden araucalaisten kannalta uutiset tarjoavat vasta pilkahduksen toivosta. Araucassa toimii sissijärjestö ELN, joka ei tällä erää ole mukana rauhanneuvotteluissa eikä myöskään miinasopimuksessa.

Miinat siis pysyvät maassa vielä pitkään – ja ne löydetään yleensä pahimmalla mahdollisella tavalla.

"Araucassa maamiinoista tiedetään vasta siinä vaiheessa, kun ihmiselle tai eläimelle tapahtuu onnettomuus. Kun kuulee räjähdyksen, tietää, että siinä oli miina", Angarita toteaa.