(IPS) -- Kun aurinko laskee koillisintialaisen Tripuran osavaltiossa sijaitsevan Dhanbashin kylän kukkuloiden taakse, teenviljelijä Prafulla Debbarma kävelee viljelmiään halkovalla polulla. Illan hämärässäkin hänen kasvoillaan näkyy syvä huoli. Hänen ainoan elinkeinonsa, teepensaiden, sato on yhä korjaamatta.

Normaaliolosuhteissa teesadon korjuu olisi Tripurassa alkanut huhtikuun alussa. Kun Intiaan julistettiin koronasulku maaliskuun 25. päivänä, myös Intian viidenneksi suurimman teentuottaja-alueen viljelijöiden piti alistua siihen. Se tarkoitti muun muassa, ettei heillä ollut oikeutta tuoda pelloilleen lisätyövoimaa sadonkorjuuta varten.

Kun Intian hallitus sitten huhtikuun 12. päivänä salli sadonkorjuun, teepensaat olivat jo kasvaneet isommiksi ja uudet lehdet kadottaneet pehmeytensä. Lehtien pehmeys on oleellinen tekijä, kun teen laatua arvioidaan.

Prafulla Debbarma johtaa Tripuran teenviljelijöiden yhdistystä, johon kuuluu 4 700 itsenäistä teenviljelijää. Hänen mukaansa ennen pandemiaa kaikki oli hyvin.

”Teemme alkoi tulla tunnetuksi ja markkinat alkoivat hiljalleen avautua. Hallituskin tuki tätä elinkeinoa. Mutta koronasulku on tuhonnut kaiken, koko tuotantoketju kärsii”, Debbarma sanoo.

Pienviljelijät vaikeimmassa asemassa

Tuotantoketjun alimpina ovat teen pienviljelijät, jotka myyvät koko tuotantonsa alueen isommille teetiloille. He kärsivät eniten, sillä heillä ei ole sananvaltaa tuotteensa myyntihintaan.

Muutaman kilometrin päässä Debbarman farmista on Rangrung, teetila, jonka omistaa yhteisesti joukko teen pienviljelijöitä. Monet heistä myös työskentelevät päivätyöläisinä muilla tiloilla, sillä heidän omansa ovat liian pieniä, jotta niistä saisi koko elannon.

Dulal Urang kuuluu niihin Rangrungin viljelijöihin, jotka työskentelevät myös päivätyöläisinä. Hän pelkää, että koronakriisin seurauksena Tripuran teeala taantuu parin vuosikymmenen takaiseen epävarmuuden aikaan. Osavaltion teesektori romahti vuosien 1982–2001 välissä riehuneen aseellisen kapinan vuoksi. Kun väkivalta ryöpsähti, useimpien tilojen oli pakko lopettaa.

Viime vuosien aikana teeala on kuitenkin alkanut kukoistaa jälleen. Se työllistää yli 13 000 ihmistä.

Luomu olisi kannattavinta

Kannattavinta olisi siirtyä luomutuotantoon. Kansainvälisillä markkinoilla tavallisen ja luomuteen hintaero on huikea: korkeimman laadun tavallisesta teestä maksetaan noin 4,6 euroa kilolta, kun taas luomuteekilosta saa sata euroa.

Luomusertifikaatin saaminen on kuitenkin monimutkainen, hidas ja kallis prosessi. Pienviljelijöiden rajallisilla resursseilla se on hyvin vaikeaa. Tripurassa se on onnistunut kahdelta pieneltä teefarmilta.

Luomusertifikaatin havittelemisen lisäksi viljelijät suunnittelivat siirtymistä hiilestä biokaasuun. Kun siirtymä uusiutuvaan puhtaaseen energiaan yhdistetään luomuviljelyyn, teetilojen maaperä tervehtyy, sadot kasvavat ja tilat ovat paremmin varustautuneita ilmastonmuutoksen aiheuttamia uhkia vastaan tulevaisuudessa.

Koronasulku on nyt pannut kaikki parannushankkeet jäihin. Viivästynyt sadonkorjuu ja alhainen markkinahinta lähes varmasti aiheuttavat niin raskaita taloudellisia menetyksiä, etteivät kaikki teetilat selviä niistä.

Eniten kärsivät jälleen ne, jotka ovat tuotantoketjun alkupäässä, eli teenpoimijat.

Intian teetilat ovat perinteisesti olleet köyhyyden, aliravitsemuksen ja sairauden pesiä, sillä työläisten palkat ovat olleet pieniä. Tripuran yliopiston tutkimuksessa (pdf) havaittiin, että palkkataso Tripuran teetiloilla vaihtelee 87 sentistä 1,84 euroon päivässä. Virallinen aikuisen minimipalkka on 2,15 euroa päivässä, alaikäisen puolet siitä. Lapsityö on yleistä.

”Jos teefarmarit eivät maksaneet minimipalkkoja silloin, kun meni hyvin, kuinka he maksaisivat niitä nyt, kun menee huonosti”, Rangrungin kyläneuvoston jäsen Kanchan Uriya tokaisee.