Kun apartheidin aika päättyi Etelä-Afrikassa vuonna 1994, toiveet olivat korkealla. Lähes 90 prosenttia maasta oli valkoihoisen eliitin omistuksessa, ja monien maattomien ja kodeistaan ajettujen mustien haaveissa siinteli uusi maanjako.

Vallan vaihtumisesta huolimatta nyt, yli 20 vuotta apartheidin päättymisen jälkeen, tilanne on lähes sama kuin ennenkin. Vain 8–9 prosenttia maasta on saatu siirrettyä mustille.

"On häpeä, että tilanne on tällainen. Kyse on ihmisten arvokkuudesta, jonka toteutumista ikään kuin lykätään ikuisesti", kritisoi Musa Zakwe, KwaZulu-Natalin provinssin kristillisen neuvoston (KZNCC) varatoiminnanjohtaja.

Hallitus perusti apartheidin loputtua ohjelman, jonka nojalla tiloiltaan häädetyt mustat saattoivat hakea maitaan takaisin, lupasi uudistaa maanhallintajärjestelmän sekä jakaa maata maattomille. Tarkoituksena oli, että kymmenessä vuodessa 30 prosenttia maasta olisi siirretty mustille.

Korvausjärjestelmässä kuitenkin seisoo edelleen tuhansia ratkaisemattomia tapauksia. Uudelleenjakoa on hidastanut myös yksinkertaisesti se, ettei valkoisten ole ollut pakko myydä maataan.

"Jopa mustille siirretyn maan suhteen on ollut paljon haasteita, esimerkiksi se, etteivät uudet viljelijät ole saaneet riittävästi tukea", Zakwekertoo.

Eroon orjamentaliteetista

Zakwen johtama, Suomen Lähetysseuran tukema KZNCC ratkoo ristiriitoja, joita epätasaisen maan jakautumisen seurauksena on syntynyt valkoisten maanomistajien ja maattomien mustien välille.

Siinä riittää tekemistä. Apartheidin jäljiltä monet alun perin omilta mailtaan häädetyt mustat elävät valkoisten maanomistajien mailla ja tekevät näille huonosti palkattua työtä. Maanomistajat pystyvät kontrolloimaan heidän elämäänsä, ja paikoin jännitteet ovat kärjistyneet jopa väkivallaksi puolin ja toisin.

"Usein maanomistajat säätelevät tiloilla asuvien elämää. He voivat rajoittaa esimerkiksi vedensaantia tai asettaa rajoituksia sen suhteen, mitä reittejä lapset saavat mennä kouluun. On myös rajoituksia siinä, kuinka paljon ihmisillä voi olla karjaa", Suomessa lokakuussa vieraillut Zakwe kertoo.

Laki kieltää häädöt, mutta maanomistajat ovat Zakwen mukaan löytäneet kiertotien, niin sanotut "rakentavat" häädöt.

"Se tarkoittaa, että ihmisten elämästä tehdään kurjaa niin, että nämä lähtevät ikään kuin vapaaehtoisesti. He saattavat sulkea vesihanan tai kieltävät polttopuiden poimimisen."

KZNCC:n metodi välien liennyttämisessä on yksinkertainen: osapuolet kutsutaan samaan pöytään neuvottelemaan. Järjestö järjestää myös vuotuisen konferenssin aiheesta ja julkaisee menestystarinoita.

Saman pöydän ääreen istuminen ei kuitenkaan ole liennytyksen alku vaan pikemminkin päätepiste.

"Ihmisten on päästävä eroon orjamentaliteetista."

"Sitä edeltävät yksilölliset tapaamiset, jotta pelkoja saataisiin hälvennettyä. Osapuolten välillä on pitkään ollut pattitilanne, joka muistuttaa orjan ja omistajan suhdetta. Ihmisten on päästävä eroon orjamentaliteetista", Zakwe kertoo.

Sitä varten mustille annetaan erityistä tukea, jotta nämä pystyisivät neuvottelemaan tasa-arvoisina kumppaneina valkoisten kanssa. Kaikkia maanomistajia se ei miellytä, mutta siitä huolimatta ohjelmassa on Zakwen  mukaan tapahtunut pieniä onnistumisia.

Millaista vapautta?

Etelä-Afrikka elää parhaillaan epävakaita aikoja ilman maanomistuskiistojakin. Viime vuosina maassa on ollut rajuja opiskelijaprotesteja sekä myös väkivaltaisuuksia siirtolaisia kohtaan. Maata piinaa historiallinen kuivuus ja työttömyystilanne on vaikea.

Zakwen mukaan voikin sanoa, että maa näyttää tulleen jonkinlaiseen käännekohtaan.

"Ihmiset ovat olleet kärsivällisiä kaikki nämä vuodet, mutta kun näkee, ettei oma hallitus ota vastuuta, se turhauttaa ihmisiä. Olemme juuri nyt tilanteessa, jossa kysymme itseltämme, millaisen vapauden oikeastaan saimme", hän toteaa.