(IPS) -- Lihle Moyo, 27-vuotias maanviljelijä Zimbabwen Gwandasta, on harvinainen tapaus ikäistensä joukossa. Hänen viljelyksillään menee niin hyvin, että mies on päättänyt omistautua maanviljelykselle loppuiäkseen.

Moyo on kahdessa vuodessa muuttanut isältään saamansa kahdeksan hehtaarin maapalstan kukoistavaksi maatilaksi, jossa hän kasvattaa siipikarjaa, kaalia, tomaatteja ja sipulia. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta maataloudesta, kun hän aloitti tilanpidon kokeiluna . Nyt toiminta on jo kehittymässä elämänuraksi.

”Olin juuri lopettanut korkeakoulun, eikä minulla ollut mitään tulonlähteitä”, Moyo muistelee.

Ulkomailla asuvien sisarustensa rahoitusavulla hän hankki tilalleen muun muassa porakaivon, vesisäiliöitä ja sähkögeneraattorin.

Lihle Moyon menestys on poikkeuksellista maassa, jossa maatalous on ollut suurissa vaikeuksissa viljelymaiden uusjaon jälkeen. 2000-luvun alun maareformissa suurtilat pilkottiin pienemmiksi ja maat jaettiin pitkälti palkintoina hallitsevan puolueen aktiiveille, joilla ei juurikaan ollut kokemusta maanviljelyksestä.

Ennen maareformia Zimbabwesta vietiin ruokaa ulkomaille, nyt valtio joutuu ammentamaan niukasta valuuttavarastostaan tuodakseen maahan viljaa.

Nuoret eivät saa pankista lainaa

”Harvat tuntemani nuoret ovat kiinnostuneita maanviljelystä, sillä he eivät tiedä mistä saisivat alkupääoman”, Moyo sanoo.

Aiemmin Zimbabwen ammattimaanviljelijät ja nuoret saivat lainoja pankeista, mutta rahoituslaitokset ovat maareformin jälkeen olleet haluttomia lainaamaan viljelijöille. Pankit perustelevat vastahakoisuuttaan maanviljelijöiden takuiden puutteella. Maanviljelyä ei myöskään nähdä hankkeena, joka takaa nopeita voittoja.

Zimbabwen hallitus puhuu juhlavasti maanviljelyksestä viimeisenä taistelurintamana, joka takaa maan ruokaturvan. Julkilausumien lisäksi valtio toimittaa viljelijöille ilmaisia siemeniä ja lannoitteita.

”Nämä ilmaiset avustukset eivät ratkaise maatilan toiminnassa pitämisen ongelmaa. Sitä paitsi eivät kaikki nuoret viljelijät halua kasvattaa maissia. Me haluamme kokeilla jotain muutakin”, Moyo sanoo.

Asiantuntijoiden mukaan nuorison vähäinen kiinnostus maatalouteen johtuu afrikkalaisen maatalouspolitiikan epäjohdonmukaisuuksista ja vähäisestä nuorten maanviljelijöiden tarpeiden tutkimuksesta.

Gwandan aluetta rasittaa lisäksi se, että seutu on kuuluisa laittomista kaivoksistaan. Ne ovat houkutelleet seudulle tuhansia nuoria kautta maan. Maatalous ei pysty kilpailemaan kaivosten antaman äkkirikastumisen toivon kanssa.

Kansainvälisen maatalouskehityksen rahaston IFADin mukaan maailmassa on noin 1,2 miljardia 15–24-vuotiasta ihmistä, joista puolet asustaa maaseudulla. IFADin mielestä erityisesti koronapandemian keskellä olisi välttämätöntä luoda maataloussektori uudestaan.

Nuoret olisivat uudelleen luomisen keskiössä, kunhan heidät saataisiin innostumaan asiasta. Kasvupotentiaalia on: Zimbabwessa on kymmeniätuhansia yliopistosta valmistuneita siinä kuin vähemmän koulutettujakin, joilla ei ole toivoakaan löytää tuottoisaa työtä.

Tieto olisi tarpeen

”Tutkimustuloksista voi päätellä, että nuorisotrendit ovat samanlaisia kaikkialla. Nuoret eivät ala harjoittaa maataloutta, koska heiltä puuttuu rahoitusta ja maata, infrastruktuuri on heikkoa ja maanviljelyksen vaatimat koneet kalliita”, Namibian tiede- ja teknologiayliopiston maatalousekonomisti Esther Kwaamba kertoo.

Lisäksi koulutuksessa on puutteita. Moyo ja kaltaisensa ovat joutuneet opettelemaan ammattiaan omin päin. Tietoon perustuvat neuvot olisivat olleet tarpeen.

”Ei minulla ole mitään liiketoimintamallia, toimin vain niin kuin arvelen olevan tarpeen. Esimerkiksi kun aloitin siipikarjan kasvatuksen, menetin aluksi paljon kanoja, koska minulla ei ollut hajuakaan kanojen kasvatuksesta”, Moyo selittää.